
Saka Finland Oy: Tuontiautot uudistavat autokantaa ja vähentävät päästöjä

Tuontiautot nähdään autoalalla monesti ongelmana paitsi Suomen autokannan uudistumisen, myös liikenteen päästöjen vähentämisen näkökulmasta. Ainakin oululaislähtöisen Saka Finland Oy:n (Saka) osalta tämä näkemys on kuitenkin virheellinen.
”Jos hieman karrikoidaan, niin monilla tuontiautoihin liittyy mielikuvia maahan tuoduista vanhoista, savuavista dieseleistä”, toteaa Sakan toimitusjohtaja Eero Poukkula.
”Tämä mielikuva on kuitenkin väärä: Esimerkiksi Saka on tuonut viimeisen neljän vuoden aikana Suomen markkinoille noin 20 000 autoa, jotka ovat olleet CO2-päästöiltään keskimäärin pienemmät kuin ensirekisteröidyt uudet autot.”
Tänä vuonna noin neljännes Sakan myymistä autoista, arviolta 7500 kappaletta, tuodaan myyntiin Suomen ulkopuolelta.
Lähes puolet Sakan tuontiautoista kulkee vaihtoehtoisella käyttövoimalla
Tänä vuonna Sakan maahantuomista autoista 47 prosenttia kulkee vaihtoehtoisella käyttövoimalla (hybridi, sähkö tai kaasu) kulkevia autoja. Yli 90 prosenttia lopuista bensa- ja dieselkäyttöisistä autoista on vähäpäästöisiä, tiukimman Euro6-päästöstandardin täyttäviä autoja.
”Vasta kuluvana vuonna hybridi- ja sähköautobuumin ansiosta uusien autojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt ovat Suomessa laskeneet Sakan tuontiautojen tasalle”, Poukkula huomauttaa.
VUOSI 2019 2020 2021 (tammi-heinäkuu)
Sakan tuontiautot, ka 127 116 107
Ensirekisteröidyt, ka 139 123 107
(Lähteet: Autoalan tiedotuskeskus ja Saka)
Tuontiautojen keski-ikä on noin kolme vuotta, eli Saka osaltaan uudistaa suomalaista autokantaa: Suomalaisen auton keski-ikä on tällä hetkellä noin 12,5 vuotta, eli yksi Länsi-Euroopan korkeimmista.
”Tuontiautot tuoreuttavat ja vihreyttävät Suomen autokantaa”, Poukkula summaa.
Saka Finland Oy
- Perustettu 2015
- 24 autokauppaa ympäri Suomea
- Vahvassa kasvussa: Liikevaihto 2020 noin 360 miljoonaa euroa, 2021 arviolta 500 miljoonaa, kasvuprosentti tänä vuonna noin 40
- Myyntivolyymi 2021 yli 33 000 autoa eli joka neljäs minuutti Saka-liikkeessä tehdään autokaupat
- Tuontiautojen osuus noin neljännes
- Vahvasti digitaalinen peluri: Markkinointi tapahtuu täysin online ja autoista joka kolmas myydään etänä verkon yli
Lisätietoja
Eero Poukkula
Toimitusjohtaja, Saka Finland Oy
eero.poukkula@saka.fi
044 056 5822
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Saka Finland Oy on maamme voimakkaimmin kasvava automyyjä. Olemme aloittaneet autokaupan vallankumouksen, koska suomalaiset ovat joutuneet kärsimään liian kauan huonosta autokaupasta. Me Sakalla uudistamme autokauppaa intohimolla, asiantuntemuksella ja nöyrällä palveluasenteella. Teemme kaikkemme, että auton ostaminen olisi helppoa ja vaivatonta, ja auton omistaminen huoletonta.
Palvelemme verkossa ja 24 autoliikkeessä ympäri Suomen, ja myymme vuosittain yli 25 000 autoa. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli noin 358 miljoonaa euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SAKA
Sakalla ennätyksellinen kesäsesonki: Liikevaihto kasvoi yli 40%21.9.2021 09:06:54 EEST | Tiedote
Suomen Autokauppa Oy Sakalta ostettiin kuluneen kesäsesongin aikana ennätysmäärä vaihtoautoja ja yhtiön liikevaihto kasvoi kesään 2020 verrattuna yli 40 prosenttia. Eniten suomalaiset ostivat laadukkaita, muutaman vuoden ikäisiä perheautoja.
Ilmarinen ja Elo omistajiksi Suomen Autokauppa -konserniin – hallituksen puheenjohtajaksi Mammu Kaario26.4.2021 09:47:17 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiöt Ilmarinen ja Elo sijoittavat Suomen voimakkaimmin kasvavaan vaihtoautojen vähittäiskauppaketjuun Sakaan. Sijoitus vahvistaa Suomen Autokauppa -konsernin (Saka) omistusrakennetta ja hallitustyöskentelyä, mikä luo erinomaisen pohjan yhtiön kansainväliselle laajentumiselle ja kasvustrategian toteuttamiselle.
Käytettyjen hybridiautojen myynti kaksinkertaistui Suomen Autokaupassa22.1.2021 13:01:23 EET | Tiedote
Suomen Autokauppa Oy Sakan käytettyjen autojen myynti kasvoi rajusti vuonna 2020 ja yhtiön liikevaihto nousi 37 prosenttia edellisvuodesta. Kovinta kasvu oli hybridiautojen segmentissä – niiden myynti kaksinkertaistui.
Tutkimus: Mercedes-Benz on halutuin käytetty auto19.1.2021 08:00:09 EET | Tiedote
Mercedes-Benz on suomalaisten keskuudessa halutuin vaihtoautomerkki. Asia käy ilmi Suomen Autokauppa Oy Sakan toteuttamasta suuresta vaihtoautokyselystä, johon vastasi 2900 suomalaista.
95-voittajafiilistä autoon – Kulta-Curre pääsi hajukuuseen24.6.2020 12:22:35 EEST | Tiedote
Suomen ensimmäisestä jääkiekon MM-kullasta tuli toukokuussa kuluneeksi 25 vuotta. Nyt unohtumattomiin 95-voittajafiiliksiin voi palata omassa autossa, kun Suomen Autokauppa Saka tuo saataville mestarivalmentaja Curt “Curre” Lindströmin kuvalla koristetun Lite Bättre -hajukuusen.