Helsingiltä tontteja 2 700 asunnon rakentamista varten

Helsingin kaupunki suunnittelee 19 tontin varaamista kaupungin omalle asuntotuotantopalvelulle ATT:lle ja 12 tontin varaamista muille rakennusalan toimijoille. Tonteille voidaan rakentaa yhteensä noin 1 600 asuntoa. Lisäksi korvamerkitään 1 100 asunnon verran tontteja vuonna 2022 ja 2023 järjestettäviä tonttihakuja- ja kilpailuja varten.
Kaupunkiympäristölautakunta päätti tonttien varaamisesta omalta osaltaan 30.11.2021. Asia etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen päätettäväksi.
Varattavaksi esitetyt tontit sijaitsevat Jätkäsaaressa, Kalasataman Nihdissä, Oulunkylässä, Malmilla, Jakomäessä, Pitäjänmäessä, Meri-Rastilassa, Malminkartanossa, Honkasuolla, Herttoniemessä, Kivikossa ja Vuosaaressa. Kaiken kaikkiaan tonteilla on asumiseen tarkoitettua rakennusoikeutta noin 221 000 k-m2.
Rakentaminen tonteilla pääsee alkamaan arviolta vuosien 2023 ja 2024 aikana. Tontit on tarkoitettu eri asteiseen säänneltyyn asuntotuotantoon eli muun muassa Hekan vuokra-asuntojen, Hitas-omistusasuntojen ja asumisoikeusasuntojen rakentamista varten.
Osa tonteista tulee tarjolle myöhemmin kilpailujen kautta
Osa nyt varattavista tonteista tulee rakennusalan toimijoiden haettavaksi vuonna 2022 ja 2023 järjestettävien tonttihakujen ja -kilpailujen kautta.
Esimerkiksi Malminkartanossa, Mellunkylässä ja Oulunkylässä sijaitsevista kohteista on tarkoitus järjestää uudenlainen Kehittyvä kerrostalo -tonttihaku. Vuonna 2009 aloitetun Kehittyvä kerrostalo -ohjelman avulla kaupunki pyrkii lisäämään kerrostaloasumisen laatua, houkuttelevuutta ja uusia yksilöllisiä ratkaisuja. Tähän mennessä ohjelmaan on osallistunut kolmisenkymmentä hanketta.
Aiemmin rakennuttajat ovat voineet hakea Kehittyvä kerrostalo -ohjelmaan soveltuvia tontteja pitkin vuotta eri puolilta Helsinkiä, mutta jatkossa ne kuulutetaan haettavaksi erillisen tonttihaun kautta. Uudistuksen avulla on tavoitteena saada tulevina vuosina rakennetuksi uusia erityisen hienoja kohteita esimerkiksi niin sanotuille kaupunkiuudistusalueille. Kaupunkiuudistusalueita ovat Mellunkylä, Malminkartano, Kannelmäki ja Malmi.
Tontinluovutusehdoilla edistetään ilmastotavoitteita
Osalle varattavista tonteista on valittu erityisesti ilmastotavoitteita edistäviä hankkeita. Tontteja on tarkoitus varata muun muassa kolmelle puurakentamishankkeelle Oulunkylästä ja Pitäjänmäestä. Kalasataman Nihdistä esitetään tonttia hankkeelle, jossa käytetään tavanomaista ekologisempaa betonia, jonka raaka-aineena hyödynnetään prosessiteollisuuden sivutuotteena syntyviä aineksia.
Nihdistä on tarkoitus varata tontti myös hankkeelle, jossa käytetään hiilijalanjälkisimulaatiomallia. Sen avulla hanketta ohjataan jo suunnitteluvaiheessa vähäpäästöisiin ratkaisuihin, ja hiilijalanjälkeä voidaan simuloida rakennuksen koko elinkaaren ajalta.
Kaupungin tavoitteena on, että Helsingistä tulee hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Kaupunki on edellyttänyt vuodesta 2020 lähtien, että kaikki kaupungin luovuttamille tonteille rakennettavat asuinkerrostalot ovat A-energialuokkaa. Lisäksi tontinvarausehdoissa edellytetään, että vähintään kolmasosa uusien taloyhtiöiden autopaikoista toteutetaan sähköautopaikkoina.
Tavoitteena 7 000 asuntoa vuodessa
Asuntojen kysyntä Helsingissä on pysynyt suurena, ja kaupungin tavoitteena onkin, että Helsinkiin rakennetaan vuosittain 7 000 uutta asuntoa. Tavoitteen toteutumista edistetään aktiivisella kaavoituksella, tontinluovutuksella ja kaupungin omalla asuntotuotannolla.
Monipuolisen asunto- ja asukasrakenteen edistämiseksi kaupunki pyrkii varmistamaan, että noin puolet Helsingin uusista asunnoista rakennetaan säänneltynä tuotantona (mm. ARA-vuokra-asuntoina, asumisoikeusasuntoina ja Hitas-asuntoina).
Vuoden 2021 lopussa kaupungilla on voimassa asuntotonttien varauksia arviolta yli neljän vuoden asuntotuotantotarpeita varten. Rakentamiskelpoisten tonttien osuus vastaa noin kahden vuoden asuntotuotannon määrää. Rakentamiskelpoisuudella tarkoitetaan sitä, ettei tontin rakentamiselle ole esteitä esimerkiksi kunnallistekniikan puuttumisen vuoksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaupunkiympäristön toimiala, Helsingin kaupunki
Pirjo-Liina Koivusaari, johtava tonttiasiamies
puh. (09) 310 38800
pirjo-liina.koivusaari@hel.fi
Miia Pasuri, asuntotontit-tiimin päällikkö
Puh. (09) 310 34439
miia.pasuri@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 15.4.202515.4.2025 18:49:46 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 15.4.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Veneilijöitä haastetaan ympäristöystävällisempään veneilyyn15.4.2025 10:15:53 EEST | Tiedote
Helsingin ja Turun yhteinen Itämerihaaste yhteistyössä Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa kampanjoivat tänä kesänä vastuullisemman veneilyn puolesta. Vastuullinen veneily -kampanjassa kehotetaan muun muassa huomioimaan ympäristö veneen kunnostuksessa, jätteiden käsittelyssä ja Itämerellä liikkuessa. Lisäksi venesatamia kannustetaan liittymään ympäristöystävällisten Roope-satamien joukkoon.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 10.4.202510.4.2025 18:42:19 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 10.4.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 24.4.2025
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 8.4.20258.4.2025 17:30:40 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 8.4.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Ett nytt stadion planeras till Åggelby7.4.2025 11:56:15 EEST | Pressmeddelande
Man planerar att bygga ett nytt stadion vid idrottsparken i Åggelby. Samtidigt ska övriga förhållanden för motion och idrott förbättras. Man ska även utreda möjligheterna att bygga bostäder i området.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme