
Valokuituverkko rakennetaan ensi vuonna Kotkassa

Valokuituyhtiö Täyskuitu on vahvistanut valokuituverkon ensimmäiset rakentamisalueet Kotkaan. Suuren kysynnän ansiosta verkko rakennetaan jopa laajemmalle alueelle kuin alun perin suunniteltiin. Valokuidun tilanneet pääsevät nauttimaan uudesta nopeasta internetyhteydestään jo ensi vuoden aikana.
Täyskuidun toimitusjohtaja Tommi Linna ei peittele tyytyväisyyttään: "Meillä oli korkeat odotukset alueen suhteen emmekä joutuneet pettymään. Kotkassa päästään rakennustöihin heti lumien sulaessa, ja iso osa kaupungista kuidutetaan kesän aikana."
"Päätimme myös jatkaa suuren suosion saanutta 0 €:n tarjouskampanjaamme, jotta saisimme alueiden viimeisetkin kiinteistöt valokuituverkon piiriin. On edullisempaa sekä meille että asiakkaillemme, että vedämme kerralla kuidun mahdollisimman moneen kotiin."
Rakennamme valokuituverkon vain asiakkaillemme, joten asiaa ei kannata jäädä hautomaan. Tätä edullisempaa valokuituyhteyttä ei nimittäin Suomesta saa, joten nyt jos koskaan kannattaa lähteä koko naapuruston voimin mukaan hankkeeseen", Linna huomauttaa.
Kotkan rakentamisalueet vuosille 2022–2023:
Karttaan tummanvihreällä merkityt alueet rakennetaan vuonna 2022.
Myös vaaleanvihreällä merkityt alueet rakennetaan jo vuonna 2022, jos alueilta saadaan vielä hieman lisää ennakkotilauksia. Muussa tapauksessa todennäköisesti vuotta myöhemmin.
Rakennettaviin alueisiin voi vaikuttaa tilaamalla liittymän osoitteesta tayskuitu.fi.
Valokuituverkon rakennustyöt aloitetaan keväällä 2022 heti, kun routa irrottaa otteensa maasta. Tarkemmasta aikataulusta tiedotetaan asiakkaille alkuvuoden aikana.
Liittymän hinnoittelu hankkeen loppuajalle:
0 € (+ liittymän avausmaksu 150 €), jos tilaat ennen 28.2.2022.
2490 € (+ liittymän avausmaksu 150 €), jos tilaat rakentamisen jälkeen*. Normaalihinta astuu voimaan, kun kotikatu on rakennettu.
*Emme takaa saatavuutta rakentamisen jälkeen. Hinnoittelu ja rakentaminen määritellään kampanjan jälkeen tapauskohtaisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tommi LinnaToimitusjohtajaAdola Oy
Puh:044 557 7555tommi.linna@adola.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valoo
Valoo Täyskuitu investoi Suomen tietoliikenneinfraan satoja miljoonia – ennennäkemätön määrä rakentamispäätöksiä20.9.2022 17:00:00 EEST | Tiedote
Valoo investoi Suomen tietoliikenneinfraan satoja miljoonia ja rakentaakin ensi vuonna ennennäkemättömän määrän huippunopeita valokuituliittymiä ympäri Suomen. Työsarka on tärkeä, sillä varman valokuituverkon laajuus on Suomessa alle puolet siitä, mitä se on naapurimaassamme Ruotsissa.
Uusi valokuituverkko Kouvolaan2.5.2022 17:00:00 EEST | Tiedote
Valokuituyhtiö Täyskuitu on vahvistanut uuden valokuituverkon rakentamispäätöksen Kouvolassa. Kysyntä on ollut kovaa, ja yhtiö pyrkii saamaan uuden alueen ensimmäiset liittymät kytkettyä jo tämän vuoden aikana.
Täyskuitu aloittaa valokuituverkon rakentamisen Torniossa ja Keminmaalla27.4.2022 17:00:00 EEST | Tiedote
Valokuituyhtiö Täyskuitu on vahvistanut ensimmäiset valokuituverkon rakentamispäätökset Torniossa ja Keminmaalla. Kysyntä on ollut kovaa, ja yhtiö pyrkii saamaan ensimmäiset liittymät kytkettyä jo tämän vuoden aikana.
Täyskuitu aloittaa valokuituverkkojen rakentamisen ympäri Suomea9.3.2022 14:01:53 EET | Tiedote
Valokuituyhtiö Täyskuitu aloittaa valokuituverkon rakentamisen Kotkaan, Lappeenrantaan, Joutsenoon ja Kiiminkiin sekä jatkaa Haukiputaan rakennusprojektia keväällä 2022. Lukuisten tilausten ansiosta rakennustyöt jatkuvat pitkälle vuoteen 2023, ja uusiakin rakennettavia alueita voi vielä avautua kevään aikana.
Täyskuitu avasi valokuituliittymien ennakkomyynnin Meri-Lapissa1.2.2022 07:00:00 EET | Tiedote
Valokuituyhtiö Täyskuitu on avannut valokuituverkon ennakkomyynnin Keminmaan, Tornion, Simon ja Kemin alueilla. Yhtiö jatkaa muualla Suomessa testattua toimintamalliaan ja tarjoaa valokuituliittymän ennakkotilaajille ilmaiseksi. Verkon rakentaminen aloitetaan jo kesällä 2022, jos tilaajia saadaan riittävästi.