Discendum ja Likeit Nepton Group yhdistävät voimansa
Discendum on digitaalisten oppimisalustojen johtava kotimainen toimittaja. Likeit Nepton Group on SaaS-palveluita tarjoava ohjelmistokonserni. Visiomme on olla Suomen halutuin SaaS-yhteisö, johon parhaat toimittajat haluavat liittyä ja jonka palveluita menestystä tavoittelevat asiakasyritykset haluavat ostaa.
Uudistuneen Likeit Nepton Group -konsernin palveluita käyttää yli 290 000 henkilöä Suomessa ja Pohjois-Euroopassa. Asiakkaita on yli 950 eri toimialoilla. Konsernilla on vahva markkina-asema muun muassa finanssi- ja henkilöstöpalvelun toimialoilla sekä julkisella sektorilla. Konsernin vuoden 2021 liikevaihto on yli 10 miljoonaa euroa, josta valtaosa kertyy jatkuvista SaaS-palveluista. Konsernin palveluksessa on 80 kokenutta asiantuntijaa Espoossa, Tampereella ja Oulussa.
Yhdistymisestä ei aiheudu sopimuksellisia tai toiminnallisia muutoksia asiakkaille, kumppaneille tai henkilöstölle. Yhtiöiden tarjoamat palvelut säilyvät ennallaan.
Konsernin omistajien tavoitteena on jatkaa voimakasta kasvua ja kehittää uusia palveluita henkilöstöhallinnon-, oppimisen-, työajan- ja palkkahallinnon automaatioon sekä liiketoiminnan analytiikkaan. Palveluita tarjotaan edelleenkin niin suoraan asiakkaille kuin kumppaniverkoston kautta. Omistajaksi vuonna 2020 liittynyt suomalainen pääomasijoittaja Sponsor Capital tukee tavoitteiden saavuttamista.
Työn tekemisen ja digitaalisen oppimisen tavat muuttuvat nopeasti niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Konsernin palveluiden kysyntä on voimakasta ja yhtiöt ovat erinomaisessa asemassa vastaamaan työn muutokseen helppokäyttöisillä SaaS-palveluillaan. Yhtiöiden palveluksessa olevat sitoutuneet ja ammattitaitoiset työntekijät ovat avainasemassa mahdollistamassa yhtiöiden jatkuvan kasvun ja kehittämisen.
Konsernin omistamien yhtiöiden johto pysyy muuttumattomana. Kaj Rintala jatkaa Likeit Nepton Groupin toimitusjohtajana ja Tuomas Kuusivaara jatkaa Discendumin toimitusjohtajana.
"Liittyminen Likeit Nepton Groupiin antaa meille upean kasvun mahdollisuuden sekä roolin olla suunnannäyttäjänä ketterän digitaalisen työskentelyn, oppimisalustojen ja osaamisenhallinnan saralla.", sanoo Discendumin toimitusjohtaja Tuomas Kuusivaara.
"Mahtavaa saada Discendumin henkilöstö yhteisömme jäseniksi. Priima-oppimisalusta sopii hyvin yhteen Likeit ja Nepton palvelujemme kanssa, joten yhdessä tarjoamme entistä kattavampaa kokonaisuutta asiakkaillemme.", sanoo Likeit Nepton Groupin toimitusjohtaja Kaj Rintala.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Tuomas Kuusivaara, toimitusjohtaja
Discendum Oy, 040 530 2137
tuomas.kuusivaara@discendum.fi
Kaj Rintala, toimitusjohtaja
Likeit Nepton Group Oy
040 141 3040, kaj.rintala@likeit.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sponsor Capital Oy
Suomen Kulutusosa ja Öljycenter Finland yhdistyvät8.1.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Öljycenter Finland liittyy Suomen Kulutusosan ja Airfil Oy:n muodostamaan konserniin. Kolmesta Pirkanmaalla toimivasta tukijalasta koostuva teknisen kaupan konserni myy esimerkiksi vara- ja kulutusosia, suodattimia sekä voiteluaineita. Arviolta maaliskuun lopussa tarjoama kasvaa entisestään, kun konserni yhdistää voimansa Vantaan Kiinnike & Rak -konsernin kanssa.
Vantaan Kiinnike ja Rak Oy ja Kopadi Oy yhdistyvät7.2.2023 14:00:00 EET | Tiedote
Järjestelyn myötä syntyy Helsingistä Ouluun ulottuvalla maantieteellisellä alueella toimiva konserni, joka palvelee asiakkaitaan laajalla valikoimalla kiinnitys- ja pientarvikkeita, timantti- ja purkutuotteita sekä pölyn- ja kosteudenhallinnan tuotteita.
Työelämän ohjelmistokonserni Saarni Cloud kasvaa jälleen - Csi Helsinki ja Kiva Work osaksi yhteisöä19.12.2022 13:08:58 EET | Tiedote
Ohjelmistoratkaisut työnteon ja työntekijän tukemiseen ovat siivittäneet Saarni Cloud -konsernin vahvaan kasvuun. Nyt konserni vahvistaa palveluvalikoimaansa uusilla yritysjärjestelyillä. Joulukuussa toteutetun yhdistymisen myötä asianajotoimistojen ohjelmistoratkaisuihin erikoistunut CSI Helsinki Oy liittyi osaksi konsernia. Lisäksi Saarni Cloud tiivistää yhteistyötään ja jatkaa vähemmistöomistajana henkilöstökyselyitä tarjoavassa Kiva Workissa.
Keskinen Recycling, specialist på plaståtervinning, blir en del av ekokuljetus-koncernen5.9.2022 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
Ekokuljetus förstärker sin position inom den snabbt växande plaståtervinningsbranschen i och med att Keskinen Recycling blir en del av koncernen.
Muovien kierrätykseen erikoistunut Keskinen Recycling liittyy osaksi ekokuljetus-konsernia5.9.2022 12:00:00 EEST | Tiedote
Ekokuljetus vahvistaa asemaansa nopeasti kasvavalla muovinkierrätysalalla, kun Keskinen Recycling Oy on liittynyt osaksi konsernia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme