Singa Oy

Singa jatkoi joukkorahoitusantiaan, kun Saksasta tuli kysyntää – Invesdor.de tarjoaa Singan vvk-lainaa myös saksankielisille

Jaa
Kasvuyritys Singa modernisoi karaokea ja hakee rahoituksella varoja Amerikan markkinan valloitukseen. Suomessa Singan rahoituskierros on saanut hyvän vastaanoton. Kierros avattiin hiljan Saksassa ja annin merkintäaikaa päätettiin jatkaa myös Suomessa.

Singan vaihtovelkakirjalainaa on merkitty jo 2,8 miljoonan euron edestä sekä ankkurisijoittajien että Invesdorin joukkorahoitusalustan kautta.

Singa on saanut kansainvälistä kiinnostusta etenkin Saksassa, jonka takia yhtiö teki joukkorahoitusaineistostaan myös saksankielisen version.

Anti avautui Invesdor.de -alustalla 14. tammikuuta ja merkintöjä vastaanotetaan Saksassa ja myös Suomessa 26.1.2022 asti. 

”Singa ja kampanjamme herätti kansainvälistä kiinnostusta. Invesdorin ansiosta saimme Saksan markkinan auki, jota varten teimme saksankielisen aineiston. Teemme siellä myös lanseerauskampanjaa”, kertoo Singan toimitusjohtaja Atte Hujanen.

Singan vaihtovelkakirjalainan myynti on Suomen Invesdorissa ollut menestys. Singan rahoituskierros on jo ennen päättymistään noussut Invesdorin kaikkien aikojen euromäärältään suurimmaksi. Ennätys on jo tehty, vaikka anti edelleen jatkuu. Invesdorin palvelussa voi reaaliaikaisesti seurata merkintöjen etenemistä.

Ks. https://invest.invesdor.com/fi/pitches/1103

Singan vaihtovelkakirjalaina on sijoitustuote, jossa lainapääoma vaihdetaan yhtiön osakkeiksi. Sijoittajat saavat lainapääomalle 10% vuosikoron konversioon asti, sekä konversion yhteydessä -20% alennuksen osakkeen hintaan. Näin lainapääomalle saadaan reilu tuotto jo ennen osakkeiksi vaihtamista.

Singan menestys ja liikevaihto ovat syntyneet Euroopassa, jossa Singa on onnistunut karaoken uudistamisessa niin ravintoloissa ja muissa karaokepaikoissa kuin suosittuna kodin viihdemuotona.

”Singa on pystynyt kertomaan kasvulukuja, vaikka korona on tietysti rajoittanut vauhtia”, sanoo Hujanen.

Karaoke on todella suosittu viihdemuoto, mutta samalla se on hyödyntämättä jäänyt 15 miljardin dollarin liiketoimintamahdollisuus. Viihdeteollisuus on siirtynyt muilta osin digitaaliseen jakeluun, mutta karaoke on juuttunut 90-luvulle.

Singan kierroksen ankkurisijoittajia ovat Suomen Teollisuussijoitus, Woltin ensimmäisiin sijoittajiin kuuluvan Ilkka Kivimäen Maki.vc, Superhero Capital, Corporatum ja Icebreaker rahaston partneri Kristian Pentti.

Singan menestys ja liikevaihto ovat syntyneet Euroopassa, jossa Singa on onnistunut karaoken uudistamisessa niin ravintoloissa ja muissa karaokepaikoissa kuin suosittuna kodin viihdemuotona.

”Tavoitteena on tehdä nyt karaokelle se, minkä Netflix on tehnyt elokuville ja Spotify musiikille: päivitämme ja mullistamme kokonaisen alan sekä tarjoamme laulajille ja karaokepaikoille nykyaikaisen käyttäjäkokemuksen”, sanoo Hujanen.

Singan liikevaihto on kasvanut jokaisena vuonna palvelun julkaisemisesta lähtien, myös globaalin pandemian aikana. Vuoden 2015 jälkeen Singa on laajentunut 34 maahan ja kasvanut yli 30 ammattilaisen tiimiksi. Yhtiö on juuri aloittanut toimintansa Pohjois-Amerikan markkinoilla, mikä on alueen monimutkaisten lisensointi- ja tekijänoikeusmekanismien takia merkittävä virstanpylväs.

”Uudella rahoituksella pyrimme ensisijaisesti nopeuttamaan täysimittaista kaupallista julkaisua Yhdysvaltojen markkinoilla”, sanoo Hujanen.

-----

Yhteydenotot:

Jouni Pesola
CMO Singa
+358 50 4067699

jouni@singa.com

Singan tiimikuva https://www.dropbox.com/sh/e65iba1lv4kqpr4/AABZMkwF2cxHPZQSmwdOoXj_a?dl=0

Koko mediapaketti https://singa.com/press

Singan kuluttajasovellus: www.singa.com

Singa Business: www.singa.com/business

Media: www.singa.com/press

Blog: www.singa.com/blog

Facebook: www.facebook.com/singamusic

Instagram: www.instagram.com/singakaraoke

Linkedin: ​​www.linkedin.com/company/singakaraoke

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Singa Oy
Siltasaarenkatu 16
00530 Helsinki

Lisätietoja Singasta

Singa on kotimainen karaokesovellus, joka tekee laulamisesta helppoa ja hauskaa kotona sekä ravintoloissa, kouluissa, vanhainkodeissa ja oikeastaan ihan missä tahansa. Singa toimii samaan tapaan kuin Spotify tai Netflix, mutta kuuntelemisen tai katsomisen sijasta lauletaan karaokea. Singassa on Suomen suurin yli 100 000 biisin jatkuvasti päivittyvä laulukirjasto, joka on tarjolla joko kotikäyttöön tai ammattikäyttöön ravintoloissa ja muissa laulupaikoissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Singa Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye