Järvi-Suomen Energian toimitusjohtajaksi 1.10. alkaen Arto Nieminen
Järvi-Suomen Energiaa sen aloitusvuodesta 1995 saakka johtanut Arto Pajunen jää lokakuun alussa hyvin ansaitulle eläkkeelle, johdettuaan yhtiötä lähes 27 vuotta. Pajusen tehtäviä jatkamaan siirtyy Arto Nieminen urakointiyhtiö Elveran toimitusjohtajan toimesta. Niemisellä on pitkä historia Suur-Savon Sähkö konsernin parissa, ja vahva tausta jakeluverkkoalan useista osa-alueista. Hän on aiemmin työskennellyt erilaisissa tehtävissä Järvi-Suomen Energialla ja toimitusjohtajana Suur-Savon Sähkötyöllä, josta myöhemmin syntyi fuusioitumisen myötä Elvera. Nieminen jättää Elveran haikein mielin:
”On vaikeaa jättää taakse yhtiö ja henkilöstö, jonka on tuntenut niin kauan, ja jonka toimintaa on ollut rakentamassa vuosia. Sain olla mukana yhdistämässä kolme alueellista palveluyhtiötä yhdeksi yhtiöksi, joista muodostui Elvera. Elverasta on kasvanut 85 miljoonan euron liikevaihdon yhtiö, jolla kaksi tytäryhtiötä. Nyt kun Elvera on vakaalla pohjalla ja vahvalla kasvu-uralla, on mielestäni sopiva hetki minun jatkaa seuraaviin haasteisiin”, Nieminen summaa.
Sähköalalla riittää haasteita
Nieminen on uransa aikana toiminut sähköverkon suunnittelun, kunnossapidon ja rakennuttamisen tehtävissä. Nieminen lohkaiseekin, että kaikkea muuta paitsi sähkön myyntiä hän on ehtinyt urallaan tehdä. Uuden toimenkuvan hän ottaa vastaan suurella mielenkiinnolla ja toivoo, että hänen kokemuksellaan on annettavaa Järvi-Suomen Energian jakeluverkkotoiminnalle.
”Nykyhetken tilanne energia-alalla on todella kiinnostava siirtyessäni näihin tehtäviin. Kotimaiset verkkoyhtiöt ovat turbulenssin kourissa sähkömarkkinalain muutoksen myötä, ja maailmanlaajuinen energiamurros vaikuttaa myös tänne Järvi-Suomeen. En muista, että sähkön tai materiaalien hinta olisi koskaan ollut nykyisellä tasolla. Eli haasteita riittää”, Nieminen toteaa.
Nieminen aloittaa virallisesti Järvi-Suomen Energia toimitusjohtajana 1.10.2022, työskenneltyään ensin kuukauden siirtymäkauden ajan Pajusen kanssa samaan aikaan. Hän tulee toteuttamaan Järvi-Suomen Energian hallituksen strategiaa yhdessä yhtiön henkilöstön kanssa.
”Arto Nieminen on ulospäin suuntautunut johtaja, joka luo avointa ilmapiiriä organisaatiossa ja luottaa alaisiinsa. Hänellä on kattavasti kokemusta erilaisista näkökulmista ja kumppanuuksista, sekä laajat verkostot suomalaisella sähköalan kentällä. Painavana tekijänä Arto Niemisen valintaan toimitusjohtajaksi oli se, että hän on pitkään toiminut menestyksekkäästi toimitusjohtajana energia-alan palveluyhtiöissä”, Järvi-Suomen Energian hallituksen puheenjohtaja Jaakko Hänninen kuvailee.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Jaakko Hänninen
hallituksen puheenjohtaja, Järvi-Suomen Energia Oy
040 508 3783
Arto Nieminen
Toimitusjohtaja, Elvera Oy
0400 670 525
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 28 000 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 20.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia
Puuston raivaus voi aiheuttaa sähkökatkoja syksyllä20.9.2024 16:00:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen Energia tekee syksyllä puuston raivausta sähkölinjojen alla, josta voi aiheutua sähkökatkoja eri puolilla verkkoaluetta. Raivaustyöt ovat jo alkaneet Savonlinnassa, jonka jälkeen töitä jatketaan Enonkoskella laajentuen myöhemmin muuallekin verkkoalueella.
Itäsuomalaiset verkkoyhtiöt odottavat valtiolta ratkaisuja puhtaan siirtymän tukemiseen19.9.2024 13:37:47 EEST | Tiedote
Itä-Suomen sähköverkkojen kehittämiseksi on ryhdytty toimiin hyvässä yhteistyössä Fingridin ja paikallisten jakeluverkkoyhtiöiden välillä. Työn loppuun saattaminen vaatii kuitenkin Itä-Suomen erityisaseman huomioimista ja alueellista panostusta. Verkkoyhtiöiden yhteisessä ILO-hankkeessa on hahmoteltu käytännön toimia, joilla valtio pystyisi helpottamaan välttämättömien investointien rahoitusta.
Sähköntoimitusvarmuutta parannetaan Rantasalmella25.6.2024 07:34:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Rantasalmella vuonna 2024.
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Puumalassa18.6.2024 07:24:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Puumalassa vuonna 2024.
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Mikkelissä11.6.2024 07:26:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Mikkelissä vuonna 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme