Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin humanitaarinen apu Ukrainaan SPR:n ja Suomen Unicefin kautta

Jaa
Pormestari Juhana Vartiainen päätti kohdentaa kaupunginhallituksen 28.2.2022 Ukrainaan myöntämästä 350 000 euron humanitaarisesta avustuksesta yhteensä 175 000 euroa Suomen Punaiselle Ristille sekä 175 000 euroa Suomen Unicef ry:lle. Avustus kohdennetaan täysimääräisesti humanitaariseen apuun Ukrainassa ja ukrainalaisten hyväksi.

Ukrainan suurlähetystö lähestyi 25.2.2022 eräitä Suomen kaupunkeja avunpyynnöllä Ukrainan valtioon ja sen väestöön kohdistuneiden sotilastoimien aiheuttamien vahinkojen ja menetysten lieventämiseksi. Pyyntöön vastaten Suomen suurimmat kaupungit lahjoittavat Ukrainaan yhteensä yli 1,5 miljoonan euron arvoisen humanitaarisen avun, johon sisältyy myös Helsingin avustussumma.

Kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti avustus päätettiin toimittaa ensisijaisesti rahallisena apuna ja toissijaisesti tarvikelahjoituksina. Avustuksen kohdentamisessa tehtiin yhteistyötä Suomen valtion, avustusjärjestöjen ja muiden luotettavien yhteistyökumppanien kanssa.

”Helsingin kaupunki on konsultoinut asiassa ulkoministeriön humanitaarisen avun ja politiikan yksikköä. Kokonaisharkinnan perusteella apu on tarkoituksenmukaisinta toimittaa rahana. Vaikuttavuuden näkökulmasta rahoitus suunnataan vakiintuneille järjestöille SPR:lle ja Unicefille, jotka toimivat Ukrainassa jo aktiivisesti ja joilla on pitkä kokemus sekä Ukrainasta että toimimisesta kriisitilanteissa”, pormestari Juhana Vartiainen toteaa.

Ukrainasta pakenevien vastaanotto aloitettu Helsingissä

Helsinki on valmistautunut ottamaan vastaan sodan ja hädän keskeltä pakenevia ukrainalaisia, ja ensimmäiset maahantulijat on ohjattu tarvittavien palvelujen piiriin.

Kaupunki koordinoi maahantuloa yhdessä muun muassa Rajavartiolaitoksen, Helsingin poliisilaitoksen ja Maahanmuuttoviraston kanssa. Mukana yhteistyössä on Vantaan kaupunki ja loppuviikon aikana yhteistyöhön kytketään Espoon kaupunki ja sisäministeriön edustajat.

Tällä hetkellä Helsingin satamissa rajanylityspaikoilla on rauhallista. Maahan on saapunut ukrainalaisia, ja osa heistä on hakenut turvapaikkaa.

Ukrainalaiset voivat saapua Suomeen turvapaikanhakijoina tai muilla maahantuloperusteilla, tullessaan esimerkiksi sukulaistensa luo. Helsingin kaupunki jakaa saapujille tiedotetta, jossa on yhteystiedot keskeisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä ohjeistus turvapaikan hakemisesta.

Helsingin kaupungin sosiaali- ja kriisipäivystys ja maahanmuuttoyksikkö ovat varautuneet auttamaan henkilöitä, jotka eivät hae turvapaikkaa, mutta tarvitsevat esimerkiksi majoitusta, terveydenhoitoa tai muuta kriisiapua. Maahanmuuttovirasto vastaa turvapaikanhakijoiden hakemusten käsittelystä.

Vastaanottokeskustoiminta on viime syksynä siirtynyt Helsingin kaupungilta Maahanmuuttovirastolle, mutta kaupunki varautuu laajentamaan hätämajoituskapasiteettiä, perustamaan järjestelykeskuksia tai väliaikaismajoitusyksiköitä Maahanmuuttoviraston niin pyytäessä.

”Kartoitus käytettävien majoitustilojen osalta on jo käynnissä. Ilokseni voin todeta, että myös monet yksityiset toimijat ovat tarjonneet tilojaan kaupungin ja mahdollisten turvapaikanhakijoiden käyttöön”, pormestari Vartiainen sanoo.

Tämä tiedote julkaistaan mahdollisimman pian Hel.fi-sivustolla käännösversiona ruotsiksi ja englanniksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Edunvalvonta-asiantuntija Sanni Pietilä, Helsingin kaupunginkanslia, puh. 09 310 36540, s-posti: sanni.pietila@hel.fi

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

MEDIAKUTSU: Pormestarikunnan tiedotustilaisuus Helsingin kaupunkistrategiasta 2025–202925.6.2025 10:00:02 EEST | Kutsu

Pormestari Daniel Sazonov julkistaa esityksensä Helsingin kaupunkistrategiaksi valtuustokaudelle 2025–2029 torstaina 26. kesäkuuta 2025 kello 10–10.45 yhdessä apulaispormestarien Johanna Laisaaren, Reetta Vanhasen, Paavo Arhinmäen ja Maarit Vierusen sekä ruotsalaisen kansanpuolueen Marcus Rantalan kanssa. Mediatilaisuus järjestetään Helsingin kaupungintalon tapahtumatorilla (sisäänkäynti Pohjoisesplanadi 11–13).

Helsingin vilkas kongressikesä hyödyttää myös kaupunkilaisia: aivoterveyspäivänä perehdytään aivojen hyvinvointiin19.6.2025 10:00:24 EEST | Tiedote

Helsingin kongressivuodesta 2025 on luvassa vilkas. Kongresseja Helsinkiin houkuttelee muun muassa toimiva infrastruktuuri ja kaupungin tunnettuus kestävänä matkailukohteena. Taloudellisen hyödyn lisäksi vieraat jättävät Helsinkiin myös pitkäkestoista perintöä, kuten tutkimustoimintaa, verkostoja ja kaupallisia suhteita. Myös kaupungin asukkaat saavat osansa kansainvälisten huippuosaajien tietotaidosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye