
Vihreät nuoret ja Keskustanuoret vaativat maatalouspolitiikan suunnanmuutosta
Nuorisojärjestöt kokoontuivat lauantaina 5.3. Keskustan puoluetoimistolle keskustelemaan maatalouspolitiikan suurista linjoista Erätauko-menetelmää soveltaen.
“Euroopan epävakaa turvallisuustilanne on viimeistään tuonut huoltovarmuuden turvallisuuspolitiikan keskiöön. Viljelysmaa meillä on ja pysyy, mutta Suomen on kannettava erityistä huolta ruuantuotannon kannattavuudesta ja katkaistava ruokahuoltomme riippuvuus ulkomaisesta energiasta, lannoitteista ja muista tuotantopanoksista. Kriittisten ruokaketjujen kotimaisuus on taattava, jotta suomalaisen ruuan tuotanto voidaan turvata myös kriisitilanteessa”, paaluttavat Vihreiden nuorten puheenjohtajat Jami Haavisto ja Peppi Seppälä.
“Ilmastokriisin ja luontokadon ratkaiseminen ovat ihmiskunnan keskeisimmät haasteet. Maataloussektori on merkittävä ongelman ratkaisija, mutta vastuu on päättäjillä. Tarvitaan kokonaisvaltainen maataloustukijärjestelmän uudistus, joiden avulla investointi kestävään tulevaisuuteen on aina kannattavaa ja muutos oikeudenmukainen. Investointi tulevaan ja innovointiin turvaa uusien viljelijäsukupolvien mahdollisuudet tuottaa puhdasta kotimaista ruokaa myös jatkossa!” linjaavat Keskustanuorten varapuheenjohtajat Jere Tapio ja Eemeli Valli.
Tuntien mittaiseksi venähtäneiden keskusteluiden pohjalta Vihreät nuoret ja Keskustanuoret esittävät seuraavia muutoksia maatalouspolitiikkaan.
1) Parannetaan maatalouden kannattavuutta
Uudistetaan rohkeasti maataloustukijärjestelmää eikä tyydytä paikkailemaan nykyisen tukihimmelin valuvikoja. Ei tyydytä bulkkiin, vaan panostetaan innovatiivisiin korkean jalostusasteen tuotteisiin.
- Puretaan maataloustukien pinta-alaperusteisuus ja kohdennetaan tuet aktiiviviljelijöille ruuantuotannon, huoltovarmuuden ylläpitämisen ja luontopalveluiden tarjoamisen perusteella.
- Otetaan käyttöön tukikatto suurille tiloille ja tuetaan erityisesti pienviljelijöitä.
- Luodaan uusia väyliä suoramyynnille keventämällä sääntelyä ja lupaehtoja.
- Nostetaan tuotannon jalostusastetta panostamalla koulutukseen ja uusien ruokainnovaatioiden kehitystyöhön.
2) Vahvistetaan ruuantuotannon huoltovarmuutta
Koronapandemia ja Putinin hyökkäyssota ovat osoittaneet ruokaketjujen Akilleen kantapäät. On kriittisen tärkeää, että Suomella on nyt ja tulevaisuudessa edellytykset ruokkia asukkaansa. Huoltovarmuudesta huolehditaan parhaiten turvaamalla maatalousyrittäjille valoisa tulevaisuus ja mahdollistamalla myös uusien toimijoiden tulo alalle.
- Puretaan riippuvuutta ulkomailta tuotavasta energiasta ja lannoitteista panostamalla kotimaiseen fossiilivapaaseen energiaan ja kehittämällä ravinteiden kiertotaloutta, sekä ottamalla käyttöön viljelytekniikoita, joiden avulla voidaan vähentää lannoitteiden käyttöä.
- Varmistetaan kausityövoiman saatavuus ulko- ja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta huolimatta.
- Huolehditaan huoltovarmuuden kannalta kriittisen tietotaidon jatkuvuudesta kouluttamalla ruokaketjun eri vaiheista ja tuotantotavoista kaikilla koulutusasteilla.
3) Nostetaan maataloussektori ympäristökriisien ratkaisijoiden joukkoon
Nostetaan maataloussektori päästölähteestä hiilinieluksi. Valjastetaan maatalouden sivuvirrat käyttöön ja parannetaan näin myös Suomen energiaomavaraisuutta etenkin liikenteessä. Investoinnit ekologisesti kestävään tuotantoon tulee olla aina kannattavia. Valtion tulee tukea yrittäjiä ja koko alaa ruuantuotannon kokonaisuudistuksessa.
- Vähennetään maatalouden ilmastopäästöjä tukemalla hiili- ja kosteikkoviljelyä.
- Tuetaan luonnon monimuotoisuutta perinneviljelyn avulla ennallistamalla uhanalaisia perinnebiotooppeja entiseen loistoonsa.
- Maksetaan palkkioita turvepeltojen entisöimisestä ja estetään uusien turvepeltojen raivaus.
- Suomen tulee vaatia johdonmukaisesti tiukempaa EU-tason ympäristösääntelyä ja luoda näin kysyntää suomalaisen osaamisen viennille.
- Otetaan käyttöön antibioottivero Suomessa myytävälle lihalle.
“Kärjistyneen keskustelukulttuurin keskellä on arvokasta kyetä käymään rakentavaa keskustelua kasvotusten ja luoda aitoa yhteisymmärrystä vaikeistakin asioista. Erätauko-keskustelun avulla pystyimme näkemään toistemme arvot ja huolet mielipiteidemme takana. Haastamme etenkin omat puolueemme, mutta myös muut poliittiset toimijat saman pöydän ääreen samassa hengessä”, peräänkuuluttavat kaikki puheenjohtajat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jami HaavistoPuheenjohtaja
Vihreiden nuorten toinen tasa-arvoinen puheenjohtaja (2022-2023).
Peppi SeppäläPuheenjohtaja
Vihreiden nuorten toinen tasa-arvoinen puheenjohtaja (2021-2022).
Tietoja julkaisijasta

Mannerheimintie 15b A
00260 HELSINKI
https://www.vihreatnuoret.fi
Vihreät nuoret on valtakunnallinen vihreä nuoriso- ja opiskelijajärjestö, joka toimii kestävän, yhdenvertaisen ja oikeudenmukaisen maailman puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry
Vihreät nuoret: Natsit kuuluu roskiin, ei valtioneuvostoon!30.6.2023 14:21:03 EEST | Tiedote
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtajat Jami Haavisto ja Selinä Nera ruotivat pääministeri Orpon ja kokoomuksen selkärangatonta toimintaa natsiksi paljastuneen ministeri Junnilan eroon johtaneessa tapahtumaketjussa.
Vihreät nuoret: Kokoomusopiskelijoiden puheet opiskelijoiden “torjuntavoitosta” on sitä itseään – paskapuhetta!22.6.2023 16:16:22 EEST | Tiedote
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtajat Jami Haavisto ja Selinä Nera tyrmäävät Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtajan Nea Nättisen väitteet siitä, ettei hallituksen säästötalkoissa opiskelijoiden toimeentulosta oltaisi viemässä senttiäkään.
Vihreät nuoret: Pakolaiset tervetuloa!20.6.2023 12:11:05 EEST | Tiedote
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto kritisoi maailman pakolaispäivänä oikeistokonservatiivisen Impivaara-hallituksen rasistista ja vastuutonta maahanmuuttopolitiikkaa.
Vihreät nuoret: Kiitos kysymästä, Petteri – tässä kynnyskysymyksemme!14.4.2023 16:16:47 EEST | Tiedote
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto nostaa hallitusriman korkealle ja esittää viisi kynnyskysymystä hallitusyhteistyölle. Vihreiden nuorten puheenjohtajat Jami Haavisto ja Selinä Nera vaativat opintorahaan 100€ tasokorotusta.
Vihreillä eniten nuoria eduskuntavaaliehdokkaita2.3.2023 21:26:56 EET | Tiedote
Vihreiden listoilla on eniten nuoria ehdokkaita eduskuntavaaleissa. Vihreillä on myös keski-iältään nuorin ehdokaslista.