Järvi-Suomen Energia jatkaa Mikkelin sähköverkon parantamista

Mikkelissä, kuten muuallakin Järvi-Suomen Energian toiminta-alueella, taajamien sähköverkon toimitusvarmuusinvestoinnit on saatu päätökseen jo aiemmin. Nyt yhtiö keskittyy haja-asutusalueille sähköä syöttävien keskijänniterunkoverkkojen maakaapelointiin sekä ilmajohtolinjojen siirtoon metsien keskeltä teiden varsiin.
Mikkelissä yhtiö aloittaa uuden työmaan kantakaupungin välittömässä läheisyydessä Salosaaressa. Vanhaa ilmajohtoverkkoa korvataan maakaapelilla lähes koko matka Salosaarentien sillalta Anttolaan vievään kantatie 62:een asti. Uutta yhteyttä rakennetaan myös kohti vastarannalla sijaitsevaa laskettelukeskus Tornimäkeä.
Hankkeella on iso merkitys paikallisesti, sillä alle 10 kilometrin päässä kaupungin keskustasta sijaitsevassa Salosaaressa on paljon vakituista asutusta.
- Alue on kaivuutöiden kannalta arka ja maisemallisesti haastava, Järvi-Suomen Energian projektipäällikkö Pentti Leinonen kertoo.
Salosaareen rakennetaan maakaapelia reilu 11 kilometriä. Kallioisen maaperän vuoksi alueelle vedetään muutama kilometri myös uutta ilmajohtoa.
Hankkeen merkitystä lisää se, että paikallinen MPY Telecom Oyj tuo samalla kattavan tiedonsiirron varmistavan valokuituverkon alueen asukkaiden saataville. Yhteishankkeella pystytään minimoimaan kaivuutöistä asukkaille syntyvä haitta. Mikäli asukas ei vielä ole tilannut valokuituliittymää, kannattaa olla yhteydessä MPY:n valokuitumyyntiin mahdollisimman pian. Näin suunnittelu ja toimitus ehtii vielä tämän saneerauksen yhteyteen.
- Luotettavasti toimiva netti tarjoaa vapautta ja mahdollisuuksia alueen asukkaille. Huippunopea netti lisää alueen vetovoimaa ja nostaa myös kiinteistöjen arvoa, toteaa Matias Bauer MPY Telecomilta.
Salosaaren työmaa valmistuu ensi vuoden syksyyn mennessä. Purkutyöt suoritetaan talvella 2022–2023. Rakennuttajana toimii Rejlers Oy.
Järvi-Suomen Energia rakentaa sähköverkkoa ja varmistaa sähköntoimituksen alueensa asiakkaille tasapuolisesti ja mahdollisimman taloudellisesti. Verkon parantamishankkeet merkitsevät paljon aluetaloudelle. Hankkeilla työllistetään paikallisia ammattilaisia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Pentti Leinonen 010 210 4379, pentti.leinonen@sssoy.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 28 500 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 20.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Puumalassa15.4.2025 08:24:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Puumalassa vuonna 2025.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Sulkavalla8.4.2025 08:24:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Sulkavalla vuonna 2025.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Toivakassa3.4.2025 08:23:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta kahdella työmaalla Toivakassa vuonna 2025.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Virtasalmella1.4.2025 08:21:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Virtasalmella vuonna 2025.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Mikkelissä25.3.2025 08:24:00 EET | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta useilla työmailla Mikkelissä vuonna 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme