Movitek rakentaa kasvua Pohjois-Suomessa – Jukka Kivimäki toimitusjohtajaksi

Jukka Kivimäki aloittaa Movitekin toimitusjohtajana 14.3.2022. Hän toimi vuosina 2006–2019 QMG:n tytäryhtiön Paikallis-Sähkön toimitusjohtajana ja palaa nyt sapattivapaalta konsernin tehtäviin. Movitek tekee talotekniikkaurakointia ja -huoltoa koko Pohjois-Suomen alueella. Yhtiö työllistää 50 henkilöä ja sen liikevaihto oli vuonna 2021 noin 12 miljoonaa euroa.
QMG:lla on Movitekin lisäksi Pohjois-Suomessa viisi muuta yhtiötä – LVI-urakoitsijat Kokkolan LVIS-Palvelu ja Tornion Ilmastointitekniikka, sähköurakoitsijat Paikallis-Sähkö ja VirtaWorks sekä turvatekniikan erikoisosaaja Capcon.
– Näemme Pohjois-Suomessa paljon potentiaalia sekä urakoinnissa että palveluissa. Toivotan Jukan lämpimästi tervetulleeksi tauolta QMG:n riveihin. Hänen laaja johtajakokemuksensa vaativista tehtävistä sekä monipuolinen markkinoiden tuntemus vahvistavat Movitekia, kun rakennamme kasvua, QMG:n Pohjois-Suomen aluejohtaja Heikki Kiiskilä sanoo.
Samassa yhteydessä Movitekin toimitusjohtajana pitkään työskennellyt Mikko Moilanen ottaa asiakkuusjohdon ja urakkalaskennan vetäjän tehtävät.
– Hienoa, että saamme Jukan toimitusjohtajaksi. Yhteistyö hänen kanssaan on aina ollut vakaata ja tuloksekasta. Haluan itse nyt keskittyä asiakastyöhön ja projekteihin, Mikko Moilanen kertoo.
Movitek luopuu rakennusliiketoiminnasta ja keskittyy talotekniikkaurakointiin
Movitek on kuulunut QMG-konserniin vuodesta 2017. Yhtiö tunnetaan vähittäiskaupan, liikekiinteistöjen sekä vaativien rakennusten talotekniikan osaajana. Tällä hetkellä Movitek urakoi muun muassa Oulun uuden yliopistollisen sairaalan sekä useiden liikekeskusten talotekniikkaa eri puolilla maakuntaa.
Kuluvan vuoden alussa Movitek uudisti strategiaansa. Yhtiö luopuu rakennusliiketoiminnastaan keskeneräisten hankkeiden valmistuttua ja keskittyy täysin talotekniikkaurakointiin. Talotekniikka on aina muodostanut Movitekin liikevaihdosta pääosan.
– Kasvatamme kilpailukykyämme maakunnallisista hankkeista ja sopimuksista lisäämällä yhteistyötä Paikallis-Sähkön ja Capconin kanssa, joten pystymme tällä hetkellä tarjoamaan vahvaa LVIS- ja turvatekniikan urakointia. Arviomme myös ostokohteita muun muassa kylmätekniikassa, Jukka Kivimäki kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki Kiiskilä, QMG, Pohjois-Suomen aluejohtaja sekä Kokkolan LVIS-Palvelun toimitusjohtaja, heikki.kiiskila@qmg.fi, 040 486 2358
Jukka Kivimäki, toimitusjohtaja, Movitek Oy, jukka.kivimaki@qmg.fi, 040 519 5776
Kimmo Liukkonen, toimitusjohtaja, QMG-konserni, kimmo.liukkonen@qmg.fi, 050 347 8997
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
QMG (Quattro Mikenti Group)
QMG-konserni on Suomen suurimpia talotekniikka-alan yrityksiä. Se tekee talotekniikkaurakointia ja -huoltopalveluita valtakunnallisesti. QMG:n palveluvalikoima kattaa kaikki talotekniikan osa-alueet. Konserniin kuuluu eri puolilla maata 30 yhtiötä. Vuonna 2021 QMG:n liikevaihto oli noin 200 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa on yli 1100 talotekniikkaurakoinnin ja -huollon ammattilaista. QMG ja ruotsalainen Sandbäckens muodostavat pohjoismaisen talotekniikkakonsernin, jolla on noin 140 suomalaista ja 70 ruotsalaista henkilöstöomistajaa, ja pääomistajana sijoitusyhtiö KLAR Partners. Lisätietoja toiminnasta verkkosivuilta www.qmg.fi
Movitek
Movitek tarjoaa LVI-urakointia ja -huoltopalveluita uudis- ja saneerauskohteisiin Oulussa ja Pohjois-Suomessa. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2021 noin 12 miljoonaa euroa ja se työllistää 50 talotekniikan ammattilaista. www.movitek.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Quattro Mikenti Group
QMG vahvistaa jälleen sprinkleriosaamistaan – PaloControl liittyy Quattroservicesiin14.3.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni QMG:n suurin tytäryhtiö, Quattroservices Oy, vahvistuu jälleen merkittävällä sprinkleriosaamisella, kun se ostaa PaloControl Oy:n liiketoiminnan. Kaupan myötä Quattroservicesin henkilöstö koostuu yli 200 sähkö- ja LVI-alan ammattilaisesta.
QMG:n vahva tulos tukee Nimlas Groupin kasvua5.3.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni QMG teki vahvan tuloksen haastavasta markkinasta huolimatta ja kasvatti pro forma -liikevaihtoaan viime vuonna yhdeksän prosenttia 294 miljoonaan euroon. Nimlas Group kasvoi yli 130 yrityksen Pohjoismaiseksi talotekniikkakonserniksi ja ylsi pro forma -liikevaihdollaan 8,8 miljardiin Ruotsin kruunuun.
QMG:n vaasalaisyritykset jatkavat energiatehokkaimman Sokos Hotellin uudistuksen toiseen vaiheeseen27.2.2025 07:15:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa KPO on valinnut Tammi Kiinteistötekniikan ja Automaatio T&N:n mukaan Original Sokos Hotel Royalin mittavan uudistuksen toiseen vaiheeseen. Laaja uudistus on yksi maan energiatehokkaimmista hotellihankkeista ja Osuuskauppa KPO:n historian suurin yksittäinen matkailu- ja ravitsemistoimialan investointi koskaan. QMG:n yritykset vastasivat LVI- ja rakennusautomaatiourakoista onnistuneesti myös ensimmäisessä vaiheessa.
Lämpöjokerille uusi toimitusjohtaja – fokus yritysten ja taloyhtiöiden energiaremonteissa24.1.2025 07:00:00 EET | Tiedote
QMG-talotekniikkakonserniin kuuluvan lahtelaisen Lämpöjokerin toimitusjohtajaksi on nimitetty Mika Räisänen. Päijät-Hämeen johtava lämmitysjärjestelmien toimittaja keskittyy jatkossa yhä vahvemmin kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöasiakkuuksien energiaremontteihin.
QMG:n paloturvallisuuspalvelut vahvistuvat Etelä- ja Keski-Suomessa – FireSec ja Paloilmoitinhuolto Jukka Pohjola yhdistävät voimansa30.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni QMG yhdistää vuodenvaihteessa tytäryhtiöidensä FireSecin ja Paloilmoitinhuolto Jukka Pohjolan liiketoiminnat 1.1.2025 ja muodostaa vahvan paloturvallisuuden toimijan. Yhdistymisellä ei ole vaikutuksia henkilöstön asemaan yhtiöissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme