Lifa Air Oyj suunnittelee listautumisantia ja listautumista First North -markkinapaikalle
EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, AUSTRALIAAN, ETELÄ-AFRIKKAAN, HONGKONGIIN, JAPANIIN, KANADAAN, SINGAPOREEN TAI UUTEEN-SEELANTIIN TAI MIHINKÄÄN MUUHUN VALTIOON, JOSSA JULKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.
Lifa Air Oyj (”Lifa Air” tai ”Yhtiö”) suunnittelee listautumisantia (”Listautumisanti”) ja osakkeidensa hakemista kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle (“Listautuminen”). Lifa Air tavoittelee listautumisannilla edellytyksiä Yhtiön strategian mukaiselle kasvulle, kansainvälistymiselle ja toiminnan laajentamiselle.
Suunnitellun Listautumisannin odotetaan koostuvan osakeannista (”Osakeanti”) ja sen koko on alustavasti 10 miljoonaa euroa. Suunnitellun Listautumisannin odotetaan koostuvan (i) yleisöannista yksityisille sijoittajille Suomessa (”Yleisöanti”), (ii) instituutioannista institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja kansainvälisesti paikallisiin säännöksiin perustuvien vaatimusten täyttyessä (”Instituutioanti”) ja (iii) henkilöstöannista (”Henkilöstöanti”).
Lifa Air lyhyesti
Lifa Air on suomalainen vuonna 1988 perustettu puhtaan hengitysilman ratkaisuja tarjoava teknologiayhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Lifa Airin liiketoiminta jakautuu kolmeen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat ilmanpuhdistimet, hengityssuojaimet ja kirurgiset suu-nenäsuojukset sekä ilmanvaihtohygieniatuotteet.
Lifa Air on edelläkävijä erilaisten puhtaamman ja terveellisemmän hengitysilman mahdollistavien tuotteiden kehittämisessä. Yhtiön kilpailuedut perustuvat Yhtiön omaan teknologiaan sekä tehokkaaseen hankintaan ja tuotantoon. Yhtiön puhtaan hengitysilman ratkaisuja voidaan käyttää useissa erilaisissa tiloissa, kuten esimerkiksi kodeissa, kouluissa, toimistoissa ja tehtaissa. Lisäksi Lifa Airin tuotteet soveltuvat lukuisiin erilaisiin tarpeisiin aina yksityiskäytöstä ammatillisiin käyttötarkoituksiin.
Lifa Airilla on yli 30 vuoden kokemus maailmanlaajuisen asiakasverkoston palvelemisesta, ja Yhtiön tuotteita on myyty yli sataan maahan. Lifa Airilla on monipuolinen asiakaskunta, johon kuuluu yrityksiä useilta eri toimialoilta, kuten terveydenhuolto-, liikenne-, matkailu-, hotelli-, rakennus- ja kiinteistöalalta sekä lääke- ja ruokateollisuudesta, julkishallinnon toimijoita sekä kuluttaja-asiakkaita suoramyynnin ja kaupan alan välityksellä.
Vuonna 2021 Lifa Air-konsernin liikevaihto oli 17,8 miljoonaa euroa (2020: 10,8 miljoonaa euroa) ja Yhtiön käyttökate (EBITDA) oli 5,9 miljoonaa euroa (2020: 2,9 miljoonaa euroa). Yhtiöllä oli 31.12.2021 yhteensä 58 työntekijää.
Vesa Mäkipää, Yhtiön toimitusjohtaja, kommentoi:
”Lifa Air on suomalainen teknologiayhtiö – puhtaan hengitysilman asiantuntija ja edelläkävijä, jolla on pitkä kokemus puhtaan hengitysilman ratkaisuista. Valmistamamme tuotteet kattavat puhtaan ilman tarpeet terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön soveltuvista hengityssuojaimista aina sisäilman laatua parantaviin tuotteisiin ja ilmanvaihdon hygieniaratkaisuihin. Tuotteemme ovat korkealaatuisia ja niihin soveltuvien standardien mukaisten vaatimusten mukaisia. Lisäksi monet niistä ovat sertifioituja. Työskentelemme jatkuvasti kehittääksemme uusia tuote- ja materiaali-innovaatioita, jotta asiakkaamme saavat meiltä ominaisuuksiltaan korkealaatuisia tuotteita tulevaisuudessakin.
Meille on suuri kunnia toimia suomalaisen yhteiskunnan terveysturvallisuuden ja kansallisen huoltovarmuuden kannalta tärkeiden tuotteiden kotimaisena kehittäjänä ja valmistajana. Tuotteidemme taustalla on yli 30 vuoden kokemuksen lisäksi omistautunut ja pitkäjänteinen tutkimus- ja tuotekehitystyö, josta erinomaisina esimerkkeinä ovat vuonna 2021 lanseeraamamme kannettava henkilökohtainen 6Gcool-ilmanpuhdistin ja BIOPROT-hanke, jossa olemme mukana ja jonka tavoitteena on kehittää biopohjaisia hengityssuojaimia ja kirurgisia suu-nenäsuojuksia. Näkemyksemme mukaan markkinoilla on tarve erityisesti alemman hintaluokan ilmanpuhdistimille, henkilökohtaisille puhtaan ilman tuotteille sekä FFP2- ja FFP3-hengityssuojaimille, joita käytetään ilmateitse leviäviltä taudeilta ja haitallisilta partikkeleilta suojautumiseen esimerkiksi terveydenhuollossa ja rakennusteollisuudessa.
Strategiamme mukaisesti tavoittelemme keskipitkällä aikavälillä 25–30 prosentin liikevaihdon keskimääräistä vuosittaista kasvuvauhtia (CAGR) ja vähintään 20 prosentin käyttökatemarginaalia (EBITDA, %) ja 40 prosentin omavaraisuusastetta. Kasvutavoitteemme ovat linjassa merkittävien megatrendien kanssa, ja näkemyksemme mukaan koronaviruspandemia on vain alkusysäys ilmanlaadun tärkeyden tiedostamisessa. Kaupungistuminen ja ilmansaasteet lisäävät tarvetta henkilökohtaiselle suojautumiselle, ja ilmanlaatuun liittyvän sääntelyn tiukentuminen voi tukea liiketoimintamme kasvua. Uskomme vahvasti megatrendien kiihdyttävän tuotteidemme kysyntää.
Olemme ylpeitä osaamisestamme, toimitusvarmuudestamme, tuotteidemme korkeasta laadusta sekä kyvykkyydestämme reagoida nopeastikin muuttuviin olosuhteisiin. Oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja monimuotoisuus, innovatiivisuus ja innostuneisuus sekä terveysturvallisuus ja kestävän kehityksen periaatteiden noudattaminen ovat meitä ja ammattilaisiamme eteenpäin ajavia arvoja. Haluamme olla osaltamme luomassa arvoa, työtä ja terveysturvallisuutta Suomelle ja suomalaisille.”
Lifa Airin missio
Lifa Airin missiona on tuottaa puhdasta ja terveellistä hengitysilmaa Yhtiön huippuedistyksellisillä tuotteilla.
Lifa Airin strategia
Lifa Airin strategia rakentuu seuraavista tekijöistä:
- Ilmanpuhdistin-tuotesegmentin laajentaminen alempaan hintasegmenttiin sekä henkilökohtaisten kannettavien ilmanpuhdistimien kaupallistamisen edistäminen
- Keskittyminen FFP2- ja FFP3-hengityssuojaimiin, joita käytetään ilmateitse leviäviltä taudeilta suojautumisen lisäksi lukuisiin muihin käyttötarkoituksiin muun muassa terveydenhuollossa ja rakennusteollisuudessa
- Ilmanvaihtohygieniatuotteiden tuotannon tehostaminen sekä tuotesegmenttiin liittyvien strategisten vaihtoehtojen kartoittaminen
- Myynnin, markkinoinnin ja jakelun kehittäminen Yhtiön liiketoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen tukemiseksi
Lifa Airin vahvuudet
Lifa Airin johdon näkemyksen mukaan seuraavat tekijät ovat sen keskeisiä vahvuuksia:
- Kannattava ja voimakasta kasvua tavoitteleva yhtiö. Lifa Air on kasvanut viime vuosina voimakkaasti pitäen samalla suhteellisen kannattavuutensa hyvällä tasolla. Tilikaudella 2021 Yhtiön liikevaihto kasvoi 65,3 prosenttia edellisestä tilikaudesta ja Yhtiön käyttökatemarginaali oli 33,3 prosenttia. Lifa Air odottaa tilikauden 2022 liikevaihdon olevan 18–24 miljoonaa euroa ja käyttökatteen 5–8 miljoonaa euroa. Yhtiö tavoittelee keskipitkällä aikavälillä 25–30 prosentin liikevaihdon keskimääräistä vuosittaista kasvuvauhtia (CAGR), vähintään 20 prosentin käyttökatemarginaalia sekä vuoteen 2026 mennessä noin 60 miljoonan euron liikevaihtoa.
- Yhtiön tuotteet ovat laajasti saatavilla tärkeimmillä markkina-alueilla. Lifa Airin käyttämät myyntikanavat voidaan jakaa neljään kategoriaan: vähittäiskauppaan, kansainvälisiin jakelijoihin, suoramyyntiin sekä verkkokauppaan. Vähittäiskaupassa Yhtiön tuotteita on laajasti tarjolla kuluttajille erilaisissa vähittäismyyntikanavissa, kuten tavarataloissa ja supermarketeissa. Kansainvälisillä jakelijoilla on oikeus edustaa Lifa Airia paikallisesti sopimuskohtaisesti määritetyllä alueella. Nämä Yhtiön paikalliset jakelukumppanit vastaavat alueellisesta myynnistä, markkinoinnista, asiakaspalvelusta ja muusta liiketoiminnasta. Jakelijoiden myyntikanavat kattavat sekä kuluttaja- että yritysmyynnin. Lisäksi Yhtiö toteuttaa suoramyyntiä sekä yhteistyökumppaneiden että Yhtiön sisäisen myyntitiimin välityksellä suoraan loppukäyttäjille, kuten sairaaloille, kouluille, palveluyrityksille, rakennusliiketoiminnalle ja teollisuudelle.
- Tehokas hankinta ja tuotanto. Yhtiö hankkii käyttämänsä materiaalit, komponentit ja valmiit tuotteet tuotesegmentistä riippuen Kiinasta, Hongkongista ja Euroopasta joko Yhtiön oman tai osakkuusyhtiö Lifa Air International Ltd:n hankintahenkilöstön kautta. Lisäksi Lifa Air International Ltd vastaa logistiikkaratkaisujen hallinnasta sekä tiettyjen tuotteiden valmistuttamisesta. Osakkuusyhtiö Lifa Air International Ltd:llä on Kiinassa toimiva alihankkijaverkosto, jonka avulla valvotaan eri tuottajilta tuotettujen tuotteiden ja materiaalien sekä komponenttien laatua ja toimitusvarmuutta. Lisäksi Yhtiö harjoittaa paikan päällä valvontaa varmistaakseen, että Suomeen toimitettavat tuotteet valmistetaan edullisesti mutta vastuullisesti.
- Kansainvälinen asiakaskunta useilla eri toimialoilla. Yhtiön asiakasverkosto on kansainvälinen ja Yhtiön tuotteita on myyty jo yli sataan maahan. Yhtiön asiakaskuntaan kuuluu yrityksiä useilta eri toimialoilta, kuten terveydenhuolto-, liikenne- ja matkailualalta, julkishallinnon toimijoita, vähittäiskaupan alalla toimivia yrityksiä sekä kuluttaja-asiakkaita.
- Kilpailukykyiset osittain patentoidut teknologiat ja innovatiivinen tuotekehitys.Yhtiöllä on innovatiivisen tuotekehitystiiminsä lisäksi pitkä kokemus yhteistyöstä erilaisten tutkimuslaitosten ja yliopistojen kanssa tehtävästä tuotteiden ja teknologioiden kehitystyöstä. Yhtiöllä sekä sen tytär- ja osakkuusyhtiöillä ja yhteisyrityksellä on hallussaan ilmanpuhdistukseen, harjakoneeseen ja ovenkarmiin liitettävään osaan, jonka avulla aikaansaadaan alipaine, liittyviä patentteja ja/tai vireillä olevia patenttihakemuksia. Lisäksi Lifa Airin tavoitteena on aloittaa biopohjaisten hengityssuojaimien ja kirurgisten suu-nenäsuojuksien myynti vuoden 2024 loppuun mennessä.
- Megatrendit tukevat Lifa Airin tuotteiden kysyntää.Yhtiön johdon näkemyksen mukaan koronaviruspandemia on vain alkusysäys ilmanlaadun tärkeyden tiedostamisessa ja jatkossa tietyt käynnissä olevat megatrendit tulevat nostamaan Lifa Airin tuotteiden kysyntää. Tällaisia megatrendejä ovat esimerkiksi huoltovarmuuden varmistaminen, kaupungistuminen ja ilmansaasteet, lisääntynyt tarve henkilökohtaiselle suojautumiselle sekä tiukentuva regulaatio.
Lifa Airin taloudelliset tavoitteet ja tulosennuste
Yhtiö tavoittelee keskipitkällä aikavälillä 25–30 prosentin liikevaihdon keskimääräistä vuosittaista kasvuvauhtia (CAGR). Yhtiön tavoitteena on saavuttaa vuoteen 2026 mennessä noin 60 miljoonan euron liikevaihto.
Yhtiön liikevaihtotavoite pohjautuu pääosin kannettavien henkilökohtaisten ilmanpuhdistimien kaupalliseen läpimurtoon ja ilmanpuhdistin-tuotesegmentin laajentamiseen edullisempaan hintasegmenttiin. Näitä kahta pääajuria tukee vahvasti näissä käytettävien suodattimien jälkimarkkina, josta tavoitellaan merkittävää osuutta Lifa Airin liikevaihtoon.
Yhtiö tavoittelee myös olennaisesti kasvavaa liikevaihtoa FFP2- ja FFP3-hengityssuojaimien osalta. Yhtiö myös odottaa, että BIOPROT-hankkeen myötä kehitettävien biopohjaisten hengityssuojaimien ja kirurgisten suu-nenäsuojusten myynti tulee kasvamaan nopeasti niiden kaupallisen lanseerauksen jälkeen.
Keskipitkällä aikavälillä Yhtiö tavoittelee vähintään 20 prosentin käyttökatemarginaalia (EBITDA, %) ja 40 prosentin omavaraisuusastetta.
Yhtiön osinkopolitiikkana on lyhyellä aikavälillä osingonjaon sijasta priorisoida kasvun ja liiketoiminnan kehittämisen rahoittamista Lifa Airin strategian mukaisesti, mutta keskipitkällä aikavälillä Yhtiö näkee myös osinkojen jakamisen yhtenä vaihtoehtona.
Lifa Air odottaa tilikauden 2022 liikevaihdon olevan 18–24 miljoonaa euroa ja käyttökatteen 5–8 miljoonaa euroa. Ohjeistus perustuu Lifa Airin alkuvuoden kehitykseen sekä Yhtiön johdon oletuksiin koskien toimintaympäristön kehitystä sekä Lifa Airin kykyä tuottaa liikevaihtoa loppuvuoden 2022 aikana. Ohjeistusta tukevat Lifa Airin uudet tuotteet sekä tuotevariaatiot, kustannustehokkuuden parantamiseksi tehdyt toimenpiteet sekä Yhtiön aktiivinen uusasiakashankinta.
Taloudellisia tunnuslukuja
Tuhatta euroa, ellei toisin ilmoitettu |
1.1.2021-31.12.2021 (Konserni) |
1.1.2020-31.12.2020 (Konserni) |
Liikevaihto |
17 829,0* |
10 782,7* |
Käyttökate (EBITDA) |
5 935,3 |
2 883,9 |
Käyttökate, % (EBITDA, %) |
33,3 % |
26,7 % |
Liikevoitto (EBIT) |
5 222,9* |
2 515,7* |
Liikevoitto, % (EBIT, %) |
29,3 % |
23,3 % |
Tilikauden voitto |
4 029,1* |
1 981,0* |
Nettovelka |
5 694,9 |
3 246,4 |
Omavaraisuusaste, % |
44,2 % |
21,0 % |
Nettovelkaantumisaste, % |
83,0 % |
107,8 % |
Oman pääoman tuotto, % |
58,7 % |
65,8 % |
* Tilintarkastettu
Tietoja suunnitellusta Listautumisannista
Yhtiö arvioi keräävänsä Osakeannilla noin 10 miljoonan euron bruttovarat. Mikäli Osakeanti ylimerkitään, Yhtiön hallituksella on oikeus lisätä uusien osakkeiden määrää enintään noin 8 miljoonalla eurolla. Listautumisannilla kerättävät varat on tarkoitus käyttää pääasiassa Yhtiön kasvustrategian tueksi investoimalla markkinointiin ja kansainvälisen myyntiverkoston kasvattamiseen, tutkimus- ja kehitystoimintaan ja uusien teknologioiden kehitykseen ja kaupallistamiseen sekä tuotantokapasiteetin rakentamiseen. Lisäksi osa Listautumisannilla kerättävistä varoista on tarkoitus käyttää Listautumisannin jälkeen toteutettavan osakekaupan rahoittamiseen, jossa Yhtiö kasvattaisi omistusosuutensa osakkuusyhtiönsä Lifa Air International Ltd:n osakkeista 43 prosentista 100 prosenttiin.
Listautumisannilla on tarkoitus luoda edellytykset Yhtiön First North -listautumiselle ja näin mahdollistaa Yhtiön strategian mukainen kasvu, kansainvälistyminen ja toiminnan laajentaminen. Yhtiö odottaa, että First North -listautuminen avaa Yhtiölle uuden kanavan oman pääoman ehtoisen rahoituksen hankintaan sekä Suomesta että ulkomailta, luo Yhtiön osakkeille likviditeetin ja kehittää Yhtiön yleistä tunnettavuutta ja mainetta potentiaalisten asiakkaiden, kumppaneiden ja sijoittajien keskuudessa. Niin ikään Listautumisannin tarkoituksena on vahvistaa Yhtiön pääomarakennetta. Lisäksi Listautumisannin tarkoituksena on myös laajentaa Yhtiön omistajapohjaa sekä suomalaisten yksityissijoittajien että kotimaisten ja kansainvälisten instituutioiden keskuudessa. Yhtiön osakkeita voidaan myös käyttää tehokkaammin maksuvälineenä yrityskaupoissa. Listautumisannilla kerättäviä varoja on tarkoitus käyttää myös Yhtiön yleisiin rahoitustarpeisiin. Lisäksi yhtenä Listautumisannin tavoitteena on, että Yhtiön osakkeita voidaan käyttää tehokkaammin maksuvälineenä yrityskaupoissa ja henkilöstön sitouttamisen välineenä.
Yhtiö, Yhtiön merkittävät osakkeenomistajat sekä suunniteltuun henkilöstöantiin osallistuvat henkilöt sitoutuvat suunnitellun Listautumisannin yhteydessä tavanomaisiin luovutusrajoituksiin.
Ankkurisijoittajat
Tietyt EAB Rahastoyhtiö Oy:n ja Sp-Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimat rahastot (yhdessä ”Ankkurisijoittajat”) ovat sitoutuneet merkitsemään osakkeita tietyin tavanomaisin edellytyksin ja ehdolla, että Yhtiön koko osakekannan arvostus ennen Osakeantia on enintään 27 miljoonaa euroa. Ankkurisijoittajien merkintäsitoumukset ovat ehdollisia sille, että niille allokoidaan osakkeita yhteensä noin 4,5 miljoonalla eurolla.
Neuvonantajat
Aktia Alexander Corporate Finance Oy toimii suunnitellun Listautumisannin pääjärjestäjänä ja Listautumisen jälkeen First Northin sääntöjen mukaisena hyväksyttynä neuvonantajana. Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana toimii Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy. IR Partners Oy toimii Yhtiön viestinnällisenä neuvonantajana.
Lehdistötilaisuus
Yhtiö järjestää suomenkielisen webcast-tilaisuuden tänään 28.3.2022 klo 10.00. Tilaisuudessa esiintyvät Lifa Airin toimitusjohtaja Vesa Mäkipää ja talousjohtaja Tommi Vainio.
Kutsu lehdistötilaisuuteen on julkaistu Nasdaq Helsingin kautta.
Yleisötilaisuus
Yhtiö järjestää yleisölle tarkoitetun virtuaalisen yhtiöesittelyn keskiviikkona 30.3.2022 kello 18.00 alkaen.
Ilmoittautumiset: https://lifa-air.videosync.fi/yhtioesittely
Lisätietoja ja mahdolliset haastattelupyynnöt:
Vesa Mäkipää, toimitusjohtaja, puhelin +358 50 636 96, sähköposti: vesa.makipaa@lifa-air.com
Tietoja Lifa Airista
Lifa Air on suomalainen teknologiayhtiö ja puhtaan hengitysilman asiantuntija. Lifa Air on edelläkävijä puhtaamman ja terveellisemmän hengitysilman mahdollistavien tuotteiden kehittämisessä ja valmistamisessa. Yhtiön kilpailuetu perustuu käyttämiimme teknologioihin sekä tehokkaaseen hankintaan ja tuotantoon. Lifa Airin liiketoiminta jakautuu kolmeen liiketoiminta- alueeseen, joita ovat ilmanpuhdistimet, hengityssuojaimet ja kirurgiset suu-nenäsuojukset sekä ilmanvaihtohygieniatuotteet. Korkealaatuiset Lifa Air -tuotteet soveltuvat lukuisiin erilaisiin tarpeisiin aina yksityiskäytöstä ammatillisiin käyttö- tarkoituksiin. Yhtiön tuotteita on myyty yli sataan maahan.
Lue lisää: https://sijoittajat.lifa-air.com
TÄRKEÄÄ TIETOA
Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvaltoihin, Australiaan, Etelä-Afrikkaan, Hongkongiin, Japaniin, Kanadaan, Singaporeen tai Uuteen-Seelantiin tai mihinkään muuhun valtioon, jossa levittäminen tai julkistaminen olisi lainvastaista. Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Mitään osaa arvopapereita koskevasta suunnitellusta listautumisannista ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa. Kopioita tästä tiedotteesta ei levitetä tai jaeta eikä niitä saa levittää tai jakaa Yhdysvalloissa.
Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ja Aktia Alexander Corporate Finance Oy eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.
Tämä tiedote on laadittu ainoastaan tiedonantamistarkoituksessa, eikä sitä tule tulkita kattavaksi tai täydelliseksi. Tämän tiedotteen sisältämään tietoon tai sen täydellisyyteen, tarkkuuteen tai oikeellisuuteen ei tule luottaa. Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla niiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä tiedote viittaa, elleivät ne tee sitä Yhtiön mahdollisesti julkaisemaan esitteeseen sisältyvien tietojen perusteella.
Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle Yhdistyneessä kuningaskunnassa tai missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, Yhdistyneessä kuningaskunnassa tai missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joissa sovelletaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2017/1129, muutoksineen (”Esiteasetus”) (kukin ”Relevantti Jäsenvaltio”), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkaisemista Relevantissa Jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa Jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esiteasetuksessa määritellyille kokeneiden sijoittajien edellytykset täyttäville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esiteasetuksen 1(4) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu ”tarjota arvopapereita yleisölle” tarkoittaa missä tahansa muodossa ja minkä tahansa kanavan kautta henkilöille suunnattua viestintää, jossa annetaan riittävät tiedot tarjouksen ehdoista sekä tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja voi tehdä päätöksen näiden arvopapereiden ostamisesta tai merkitsemisestä.
Yhdistyneessä kuningaskunnassa tämä tiedote on suunnattu ainoastaan henkilöille, (i) joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act (Financial Promotion)) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) (muutoksineen, ”Määräys”) 19 (5) artiklan mukaisesti tai (ii) jotka kuuluvat Määräyksen 49 (2)(a)-(d) artiklan soveltamisalaan (”korkean nettoarvon yritykset”, rekisteröimättömät yhdistykset, jne.), tai (iii) joille kutsu tai kannustin osallistua arvopapereiden liikkeeseenlaskuun tai myyntiin liittyvään sijoitustoimintaan (Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) luvun 21 mukaisesti) voidaan muutoin laillisesti osoittaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä ”Asiaankuuluvat tahot”). Tämä tiedote on suunnattu ainoastaan Asiaankuuluville tahoille, ja kenenkään, joka ei ole Asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön. Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan Asiaankuuluvien tahojen saatavilla, ja siihen ryhdytään ainoastaan Asiaankuuluvien tahojen kanssa.
Pääjärjestäjä toimii suunnitellussa listautumisannissa ainoastaan Yhtiön eikä kenenkään muun puolesta. Pääjärjestäjä ei pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan suunnitellun listautumisannin yhteydessä. Pääjärjestäjä ei ole vastuussa kenellekään muulle kuin Yhtiölle asiakkailleen antamansa suojan tarjoamisesta, listautumisantiin liittyvien neuvojen antamisesta tai muusta tässä esitetystä transaktiosta tai järjestelystä.
Tämä tiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, joihin kuuluvat lausumat Yhtiön liiketoiminnan strategiasta, taloudellisesta tilasta, kannattavuudesta, toiminnan tuloksesta ja markkinatiedosta sekä muut lausumat, jotka eivät ole historiallista tietoa. Lausumat, joiden yhteydessä on käytetty sanoja ”aikoa”, ”arvioida”, ”ennakoida”, ”ennustaa”, ”jatkua”, ”odottaa”, ”olettaa”, ”pyrkiä”, ”saattaa”, ”suunnitella”, ”tavoitella”, ”tulla”, ”tähdätä”, ”uskoa”, ”voisi” ja muut vastaavat tai vastaavat kielteiset ilmaisut ilmentävät tulevaisuutta koskevia lausumia. Tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy luonnostaan riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa sen, että toteutuneet seuraukset tai todellinen liiketoiminnan tulos eroavat olennaisesti ennakoidusta. Lukijan ei tule tukeutua liikaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Lukuun ottamatta soveltuvaan lakiin perustuvaa olennaisen tiedon julkistusvelvoitetta Yhtiöllä ei ole aikomusta tai velvollisuutta päivittää tai oikaista tulevaisuutta koskevia lausumia tämän tiedotteen julkistamisen jälkeisten tapahtumien tai olosuhteiden huomioon ottamiseksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa MäkipääToimitusjohtajaLifa Air Oyj
Puh:+358 50 63 696vesa.makipaa@lifa-air.comTietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pallas Air Oyj
Pallas Airille uusia tilauksia yli 1,1 miljoonan euron arvosta18.10.2024 08:45:48 EEST | Tiedote
Pallas Air on allekirjoittanut uusia VOC-liiketoiminnan sopimuksia yli 1,1 miljoonan euron arvosta. Yhtiön tilauskannan arvo tässä liiketoimintasegmentissä nousee yli 2,1 miljoonaan euroon. Toimintaympäristötekijät vaikuttavat suotuisasti VOC-liiketoiminta-alueen kehitykseen.
Pallas Airin päättyneet muutosneuvottelut ja kiinteistökauppa tukevat yhtiön kehitystä17.10.2024 16:39:37 EEST | Tiedote
Pallas Air on saanut päätökseen elokuussa käynnistyneet muutosneuvottelut sekä vuonna 2023 julkistetun kiinteistökaupan.
Merkittävä tutkimustulos: Ilmanpuhdistimet vähensivät sairastavuutta jopa viidenneksen10.9.2024 15:45:00 EEST | Tiedote
Pallas Airin ja sen tytäryhtiö Lifa Airin ilmanpuhdistimet ovat olleet mukana kolmen vuoden ajan merkittävässä monitieteisessä E3-tutkimushankkeessa, jonka tavoite on ollut tutkia virusten ja taudinaiheuttajien leviämisreittien ehkäisyä puhtaamman sisäilman avulla. Tänään julkaistut tutkimustulokset osoittavat, että sisäilman puhdistamisella on tutkitusti merkittävä rooli virusten ja bakteerien leviämisen ehkäisyssä.
Pallas Air Oyj aloittaa muutosneuvottelut26.8.2024 17:34:46 EEST | Tiedote
Pallas Air Oyj aloittaa muutosneuvottelut osana yrityksen kannattavuuden parantamista. Neuvotteluissa tähdätään toiminnan tehostamiseen sekä resurssien uudelleenkohdentamiseen siten, että ne vastaavat yhtiön strategisia painopistealueita.
Pallas Airin ilmanpuhdistimet tuottavat Suomen olympiajoukkueelle puhdasta sisäilmaa Pariisissa9.8.2024 11:24:23 EEST | Tiedote
Suomen olympiajoukkue hyödyntää tiloissaan Pariisin kesäolympialaisten kisakylässä Pallas Air Oyj:n tytäryhtiön Lifa Air Oy:n ilmanpuhdistimia. Pallas Air on toiminut Suomen olympiajoukkueen kumppanina vuodesta 2021 lähtien.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme