Länsi-Uudellemaalle suunniteltu kuljetuspalvelu eristää vammaiset yhteiskunnasta
Tarjouspyyntöjen pohjaksi tarvitaan kuljetuspalvelun toimintaohjeita. Länsi-Uudenmaan kunnissa nyt käytössä olevat toimintaohjeet eivät perustu käyttäjien oleellisiin tarpeisiin. Ohjeet ovat ristiriidassa sekä vammaispalvelulain että YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan yleissopimuksen kanssa. Näiden toimintaohjeiden mukaisena toteutettava kuljetuspalvelu ei mahdollista vammaisten oikeutta liikkua ja elää yhdenvertaisesti muiden kanssa yksityis-, opiskelu-, ja työelämässä.
Laadukas kuljetuspalvelu on vuodesta 2018 ajettu alas. Tänä aikana palvelun käyttäjien tarpeita ei ole YK-sopimuksen edellyttämällä tavalla huomioitu. Näin tapahtunee nytkin, koska viranhaltijat eivät hankinnan valmistelussa aio päivittää käytössä olevia toimintaohjeita.
Mikäli palvelunkäyttäjien oleellisia tarpeita ei huomioida, muodostuu koko hankintaprosessi turhaksi kulueräksi ilman vaikuttavuutta. Käyttäjien kurjuus jatkuu.
Kuljetuspalvelun käyttäjiä, heidän omaisiaan, lukuisia hyvinvointialueella toimivia vammaisjärjestöjä, ja vammaisneuvostojen jäseniä sekä kuljetusyrittäjiä on osallistunut laajaan kuljetuspalvelujen sidosryhmäyhteistyöhön. Yhteistyön tuloksena on laadittu tämän kirjeen liitteenä olevat, kuljetuspalvelujen käyttäjien tarpeisiin perustuvat ja YK:n vammaisyleissopimuksen mukaiset toimintaohjeet Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalvelua varten. Näillä ohjeilla tarkoituksenmukainen, turvallinen ja sujuva kuljetuspalvelu on saavutettavissa.
Me allekirjoittaneet Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen toimijat vaadimme liitteessä olevien toimintaohjeiden käyttämistä hyvinvointialueen kuljetuspalvelun perustana.
Avustajakeskus Sentteri ry
FDUV rf
FMA – Funktionsrätt med ansvar rf
Förbundet Finlands Svenska Synskadade rf
Hengityslaitepotilaat ry
Kehitysvammaisten Uudenmaan Tukipiiri ry
Kirkkonummen kehitysvammaisten tuki ry
Kynnys ry
Luoteis-Uudenmaan kehitysvammaisten tuki ry
SAMS - Samarbetsförbundet kring funktionshinder rf
Selkäydinvammaiset Akson ry
Suomen CP-liitto ry
Suomen Poliohuolto ry
Suomen Polioliitto ry
Suomen Vammaisyrittäjät ry
Svenska synskadade i mellersta Nyland r.f.
Uudenmaan CP-yhdistys ry, Nylands CP-förening rf
Uudenmaan Muistiluotsi
LIITE: Vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun toimintaohje, pdf
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja antavat:
Kaisa Penttilä
kaisamarketta.penttila@gmail.com
p. 045 326 4488
Mia Lohman (också på svenska)
p. 0400 700 142
mia.lohman@awecore.com
Terhi Toikkanen
terhi.toikkanen@kynnys.fi
p. 040 548 1181
Jyrki Pinomaa (också på svenska)
pinomaa.jyrki@gmail.com
p.0400 462 705
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kynnys ry on vammaisten henkilöiden ihmisoikeusjärjestö. Kynnyksen perustoimintaan kuuluu monipuolisia toimintoja, mm. lakineuvontaa, kurssitusta, koulutusta, kulttuuria ja kehitysyhteistyötä. Keskeistä kaikessa toiminnassamme on vertaistuki, jossa kaksi samassa elämäntilanteessa olevaa ihmistä vaihtaa kokemuksiaan ja neuvoo toisiaan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.