Uusi odotettu mysteeritrilleri Tim Weaverilta
David Raker -sarjan tuorein suomennettu teos He eivät palanneet valittiin ilmestymisvuonnaan 2015 Britanniassa vuoden trilleriksi. Se kertoo hiuksia nostattavan tarinan jäljettömiin kadonneesta perheestä.
Kun Emily Kane saapuu sovitusti sisarensa Carrien talolle, hän havaitsee hämmästyksekseen, että etuovi on auki eikä kukaan ole kotona. Illallinen porisee liedellä, pöytä on katettu, mutta Carrie perheineen on kadonnut.
Kun poliisista ei ole apua, Emily pyytää kadonneiden etsintään erikoistunutta David Rakeriä etsimään Carrien ja tämän perheen.
Rakerille alkaa paljastua pahaenteisiä salaisuuksia, joita on peitelty vuosikymmeniä ja joista moni on maksanut hengellään. Mikä pahinta, etsiessään kadonnutta perhettä Raker on hyvinkin saattanut tehdä itsestään seuraavan maalitaulun.
He eivät palanneet on David Raker -sarjan neljäs itsenäinen osa.
”Weaverin kirjat vain paranevat kerta kerralta. Ne ovat jännitteisiä, monikerroksisia, tyylillä ja huolella kirjoitettuja”. – The Guardian
Tim Weaver on englantilainen Bathissa asuva kirjailija, joka työskenteli aiemmin toimittajana. Kirjoitustyönsä ohella Weaver tuottaa ja juontaa suosittua Missing-podcastia, jossa asiantuntijat keskustelevat katoamistapauksista ja niiden tutkinnasta. David Raker -sarjaa on myyty yli miljoona kappaletta, ja sen eri osia on käännetty 13 kielelle. Sarjan eri osat ovat saaneet useita palkintoja ja palkintoehdokkuuksia, ja kirjailija itse on ollut ehdolla mm. arvostetun kansainvälisen Crime Writers’ Association Dagger -palkinnon saajaksi.
Tim Weaver
He eivät palanneet
ISBN 9789523754690
Suomennos Maikki Soro
Sidottu
Ilmestyy 17.5.2022
Saatavana myös sähkö- ja äänikirjana
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jorma MahlanenMyynti- ja markkinointipäällikköMinerva Kustannus
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet
Merja VaronMinerva Kustannus
Arvostelukappaleet
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Minerva Kustannus julkaisi ensimmäisen kirjansa vuonna 1991. Vuosien mittaan olemme kasvaneet valtakunnalliseksi yleiskustantajaksi.
Painotamme kustannusohjelmassamme tietokirjallisuutta, mutta julkaisemme myös tasokasta kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta. Kustannustoimintamme pääalueet ovat tieto- ja harrastekirjat, lahja- ja kuvateokset sekä lastenkirjat.
Haluamme olla innovatiivinen ja avarakatseinen laatukirjojen kustantaja.
Minerva Kustannus kuuluu WSOY-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Minerva Kustannus
Syksyn uudet käsityökirjat24.10.2023 11:07:26 EEST | Tiedote
Virkkaussuunnittelija Eine Kinnulan neljäs KouKultani-kirja on täynnä kauniita ja käytännöllisiä talviasusteita. Puikkotaitureille puolestaan on tarjolla moderni kokoelma nykyaikaisia, kauniita neuleita, jotka perustuvat perinteisiin Färsaarten kuvioihin.
Juuri kun luulit tietäväsi totuuden...18.10.2023 11:11:33 EEST | Tiedote
Vangitseva psykologinen trilleri valheista, joita kerromme toisillemme, ja valheista, joihin haluamme uskoa itse.
Kuudelta keskitysleiriltä selvinneen miehen tarina18.10.2023 10:49:28 EEST | Tiedote
Josef Lewkowiczin muistelmateos on uskomaton kertomus yhden miehen murtumattomasta tahdosta, toivosta ja rohkeudesta käsittämättömän pahuuden edessä.
Kremlin velho on huikea romaani vallan syvimmästä olemuksesta12.10.2023 08:51:24 EEST | Tiedote
Romaanin keskushenkilön esikuvana pidetään Putinin entistä neuvonantajaa Vladislav Surkovia, jolta monet tutuiksi tulleet putinismin käsitteet ovat peräisin.
Sean Ricks elämän kintereillä11.10.2023 11:05:25 EEST | Tiedote
Sean Ricksin omaelämäkerrallinen kirja on tarina päällisin puolin hyväntuulisesta tv-juontajasta, joka ajautui henkiseen ja fyysiseen umpikujaan. Elämäni juoksu on tarina onnistumisista ja epäonnistumisista – ja siitä, kuinka oppia rakastamaan ja hyväksymään itsensä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme