Mannerheimin Lastensuojeluliitto käynnistää Tampereella OmaKamu-toiminnan – Vapaaehtoistoiminnasta tukea lasten ja lapsiperheiden arkeen
”OmaKamun toimintamalli on ainutlaatuinen Suomessa ja istuu täydellisesti Mannerheimin Lastensuojeluliiton arvopohjaan ja toimintaan. Yhteisvoimin saamme autettua enemmän lapsia ja lapsiperheitä”, iloitsee MLL Hämeen piiri ry:n toiminnanjohtaja Päivi Meduri.
”Olemme iloisia MLL Hämeen piirin sitoutuneisuudesta ja innosta käynnistää OmaKamu-toiminta Tampereella. Toivomme paikallisten aikuisten tarttuvan mahdollisuuteen tukea lapsia ja nuoria ja samalla saada merkityksellisyyttä myös omaan arkeen”, sanoo OmaKamu ry:n toiminnanjohtaja Pekka Puukko.
Ensimmäinen koulutus OmaKamu-toiminnasta kiinnostuneille aikuisille alkaa Tampereella 8.6.2022. Koulutuksesta kahdeksan vapaaehtoista aikuista saa eväitä tärkeään tehtäväänsä lapsen aikuisena kaverina vuosiksi eteenpäin.
Vapaaehtoisuuteen perustuva OmaKamu-toiminta pyrkii vaikuttamaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin edellytyksiin ennakoivasti ja pitkäaikaisesti. OmaKamu ry:n toimintaa tukee mm. STEA, Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupungit sekä muutamat säätiöt, yritykset ja yksityishenkilöt. Pk-seudun, Lahden ja Hämeenlinnan alueella yhteensä noin 160 lapsella on aikuinen Kamu pitkäaikaisena tukena elämässään. Pelkästään Helsingissä aikuista Kamua odottaa yli 130 lasta.
Lisätietoja antavat:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Meduri
MLL Hämeen piiri ry:n vt. toiminnanjohtaja
paivi.meduri@mll.fi, puh. 040 722 1641
Pekka Puukko
OmaKamu ry:n toiminnanjohtaja
pekka.puukko@omakamu.fi, puh. 050 543 8383
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
MLL Hämeen piiri ry
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hämeen piiri ry on kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia. Piirijärjestö toimii alueellisena vaikuttajana ja MLL:n paikallisyhdistysten tukena Pirkanmaalla, Kanta- ja Päijät-Hämeessä. MLL toteuttaa monenlaista ennalta vahvistavaa toimintaa ja tukea lapsiperheille.
OmaKamu ry
OmaKamu ry on vuonna 2013 perustettu uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton yhdistys, joka organisoi lasten ja nuorten kanssa toteutettavaa vapaaehtoista aikuiskaveritoimintaa, OmaKamu-toimintaa. Koulutamme vapaaehtoisia aikuisia kavereita lapsille, jotka tarvitsevat elämäänsä lisää turvallisia aikuisia pitkäaikaiseksi tueksi.
OmaKamu-toimintaa toteutetaan pääkaupunkiseudun lisäksi yhteistyöjärjestöjen kautta Hämeenlinnassa ja Lahdessa. Vuonna 2022 OmaKamu-toiminta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta OmaKamu ry
OmaKamu-toiminta laajenee Ouluun2.1.2023 09:58:17 EET | Tiedote
Lasten ja nuorten hyvinvointia vapaaehtoisvoimin edistävä OmaKamu ry käynnistää 10. toimintavuotensa laajentamalla toimintaansa Ouluun. Toiminnan piirissä on tällä hetkellä yli 160 lasta ja aikuista kuudelta paikkakunnalta Suomessa. Pelkästään pääkaupunkiseudulla aikuista Kamua odottaa yli 100 lasta.
Pohjola Vakuutuksen ja OmaKamu ry:n yhteistyöllä edistetään lasten hyvinvointia6.6.2022 09:53:42 EEST | Tiedote
Pohjola Vakuutus ja OmaKamu ry ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Yhteistyön myötä yhä useammalla lapsella on mahdollisuus saada turvallinen aikuinen elämäänsä OmaKamu-toiminnan keinoin. OmaKamu-toiminnan tavoitteena on edistää lasten ja nuorten hyvinvoinnin edellytyksiä ennakoivasti ja pitkäaikaisesti.
OmaKamu-kävely 2021: 200 kilometriä, 5 kaupunkia, tavoitteena 60 000 €3.9.2021 08:25:32 EEST | Tiedote
OmaKamu-kävely 2021 on varainkeruukampanja, joka järjestetään ensimmäisen kerran 6.9.–15.9.2021. Kampanjan aikana Petri Varis kävelee noin 200 km kulkien viiden kaupungin läpi, jotka tällä hetkellä tarjoavat OmaKamu-toimintaa: Espoo, Helsinki, Hämeenlinna, Lahti ja Vantaa.
Tennisliitto ja OmaKamu yhteistyöhön1.2.2021 09:10:00 EET | Tiedote
Suomen Tennisliitto ja OmaKamu aloittavat yhteistyön, jossa nostetaan esille liikunnan positiivisia vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme