Turun Aurum-rakennus sai harvinaisen tunnustuksen ympäristömyönteisyydestään
Aurumin vaativa rakennushanke sai BREEAM-ympäristösertifioinnista poikkeuksellisen korkean arvosanan. Rakennuksen arvosanaksi tuli Excellent tuloksella 75,2 %, joka on Suomessa saavutettujen BREEAM-tulosten parhaimmistoa. Erityisesti rakennushankkeen johtaminen nousi tuloksissa korkealle. Tärkeitä tekijöitä olivat myös rakennuksen energiatehokkuus ja kestävät materiaalit. Tuloksissa erottautuivat myös tontin maankäyttö ja ekologiaan liittyvät ominaisuudet sekä rakennusjätteiden erinomainen hallinta.
- Saimme täydet pisteet rakennuksen ekologiaan liittyvistä ominaisuuksista. Tontille on sijoitettu muun muassa linnunpönttöjä ja lepakoille pesäpönttöjä hankkeessa mukana olleen ekologin selvitysten ja suositusten mukaisesti, kertoo Ari-Pekka Lassila, SYKin vastuullisuusasiantuntija.
Kiinteistö tehtiin jo alusta lähtien energiatehokkaaksi ja sen hissit, materiaalit ja tilankäyttö ovat tehokkaita. Kiinteistön katolla toimivat aurinkopaneelit ja lämmitys- sekä jäähdytysjärjestelmissä hyödynnetään maaenergiaa. Laboratoriojärjestelmien energiankäytöstä ja -tehokkuudesta sekä vesitehokkuudesta Aurum sai erinomaiset pisteet.
- Sertifiointi huomioi teknisten ominaisuuksien lisäksi myös sitä, kuinka hyvin rakennus tukee käyttäjiensä hyvinvointia ja liikkumista. Vaihtoehtoisia liikkumismuotoja tuetaan sähköautojen latauspisteillä sekä pyörätelinein, suihkuin ja pukuhuonein. Myös julkisen liikenteen yhteydet ovat lähellä rakennusta, selittää Lassila.
Aurumissa on huomioitu Suomen vaihtelevat sääolosuhteet. Lämpötilojen säätö on kohdallaan vuodenajasta riippumatta. Erinomaiset pisteet sai myös toimiva akustiikka. Häikäisynhallinta ja valaistus mukautuvat auringonvaloon, ja pienentävät samalla ympäristövaikutuksia. Rakennuksen sisäilman laatu on hyvä, sillä rakennusmateriaalit on valittu alhaisten päästöjen mukaisesti.
Aurumin 20 000 neliömetriin sisältyy opetus- ja tutkimustiloja, kokoontumistiloja, toimistoja ja laboratorioita. Ympäristötehokas ja toimiva rakennus on Suomen luonnontieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen keskittymä Turun yliopistonmäellä, jossa pääkäyttäjinä ovat Åbo Akademi ja Turun Yliopisto.
BREEAM (Building Research Establishment Environmental Assessment Method) on Euroopan johtava rakentamisen ympäristöluokitusjärjestelmä. Sen avulla voidaan mitata, todentaa ja vertailla kiinteistöjen ympäristötehokkuutta. Aurum sai jo toukokuussa suunnitteluvaiheen BREEM-sertifikaatin arvosanalla Excellent ensimmäisenä yliopistorakennuksena Suomessa. Saavutettu ympäristösertifikaatti viestii aina vahvasti rakennuksen omistajan ympäristömyönteisyydestä. Sertifikaatin myöntää Building Research Establishment laatuauditoinnin jälkeen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ari-Pekka Lassila
SYK, asiantuntija, vastuullisuus
puh. 040 834 6388
ari-pekka.lassila@sykoy.fi
Sanna Sianoja
SYK, Toimitusjohtaja
puh. 050 351 2207
sanna.sianoja@sykoy.fi
Tietoja julkaisijasta
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) on valtakunnallinen kampuskehittäjä, joka omistaa ja kehittää yliopistokiinteistöjä pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Tarjoamme muun muassa korkeakoulujen ja yritysten käyttöön tulevaisuuden tilaratkaisuja sekä asiakkaidemme tarpeita vastaavia, kustannustehokkaita tiloja. SYK:n omistavat Suomen valtio ja yhdeksän yliopistoa. Yhtiön tasearvo on noin 1,4 miljardia euroa, ja se koostuu yliopistojen 210 rakennuksesta. Vuoden 2020 liikevaihto oli 170,5 miljoonaa euroa. www.sykoy.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yliopistokiinteistöt Oy
Sähkötalo Research Hub -hankkeen rakentaminen alkaa kesäkuussa7.5.2024 13:13:00 EEST | Tiedote
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK) yhtiökokous teki huhtikuussa investointipäätöksen Sähkötalo Research Hub -hankkeesta. Tampereen yliopiston hallitus oli jo aiemmin valtuuttanut rehtori Keijo Hämäläisen allekirjoittamaan sopimuksen hankkeen jatkosta. Päätösten nojalla hankkeen rakennusvaihe alkaa ensi kesäkuussa.
Kirjasto Lähteen peruskorjaus saavutti BREEAM Excellent-tason9.12.2022 11:42:46 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähteen peruskorjaushankkeelle on myönnetty rakennusvaiheen Excellent-tason BREEAM-sertifikaatti. Excellent on BREEAM-arvosanoista toiseksi korkein ja vain 10 prosenttia BREEAM-sertifioiduista rakennuksista saavuttaa tämän tason.
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy aloittaa yhdessä osakasyliopistojensa kanssa laajat energiansäästötoimenpiteet kiinteistöissään10.10.2022 10:57:05 EEST | Tiedote
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) on yhdessä osakasyliopistojensa kanssa sitoutunut sisälämpötilan laskemiseen yhdellä asteella. Lämpötilan lasku toteutetaan niissä kohteissa, joissa se toiminnallisesti on mahdollista. Lämpötilan lasku on osa Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n energiansäästötoimenpiteitä. SYKin kiinteistöomistus käsittää 1,05 miljoonaa neliömetriä, joten toimenpiteellä on merkittävä vaikutus yhteisissä energiansäästötoimenpiteissä. Lämpötilan laskun koordinoi Suomen Yliopistokiinteistöt Oy.
Lähde-kirjaston peruskorjaus saa Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon 20223.10.2022 16:05:57 EEST | Tiedote
Elokuvantekijä Klaus Härö on valinnut tämän vuoden Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi Jyväskylän yliopiston kirjaston peruskorjauksen. Arkkitehti Ari Sipisen suunnitteleman korjauksen myötä 1970-luvun kirjasto on saanut uuden elämän, vanhaa kunnioittaen. Palkinnon myöntää Suomen Arkkitehtiliitto SAFA.
Lähde-kirjaston peruskorjaus ehdolle Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnonsaajaksi30.8.2022 07:59:37 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston Lähde-kirjaston peruskorjaus on valittu ehdolle Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnonsaajaksi. Lähteen peruskorjauksen lisäksi palkintoehdokkaiksi on valittu Jätkäsaaren koulu Helsingissä ja Serlachiuksen Taidesauna Mäntässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme