Energiakonsernin paikallisuusajattelu näkyy aluetaloudessa
Konsernin vaikutus Etelä-Savon talouteen lähes 240 miljoonaa euroa
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että vuodesta 2016 vuoteen 2020 Suur-Savon Sähkö -konsernin paikallisten ostojen ja investointien määrä on kasvanut, joten konsernin paikallisuusajattelu näkyy heidän valinnoissaan. Muutos ei ole kuitenkaan ollut trendinomaista, vaan vuosien välillä on luonnollisesti vaihtelua.
”Aluetaloudellisten vaikutusten arvioinnin tulokset tuovat esiin Suur-Savon Sähkö -konsernin selkeän vaikutuksen Etelä-Savon aluetalouteen. Konsernin vaikutus esimerkiksi Etelä-Savon bruttokansantuotteeseen on vaihdellut noin 220–240 miljoonan euron välillä tarkasteluvuosina. Konsernin vaikutukset heijastuvat useille eri toimialoille”, toteavat väitöskirjatutkijat Susanna Kujala ja Outi Hakala.
Konsernin liiketoimintamallin muuttuminen näkyy aluetaloudessa, etenkin työllisyysvaikutuksissa. Vaikka konsernin oma henkilöstö on tarkasteluajanjaksolla vähentynyt, on kumppanuuksien ja muiden taloudellisten kytkösten kautta konsernin työllistävyys kerrannaisvaikutuksineen jopa hieman kasvanut. Voidaankin todeta, että kumppanuusstrategian ja paikallisuusajattelun myötä konsernin luoma taloudellinen hyöty Etelä-Savolle on vähintään säilynyt ulkoistamisten ja muiden uudistusten jälkeenkin.
Paikallisuus ja kehittyminen keskeisessä roolissa kumppanuusverkostossa
”Haastatteluiden perusteella paikallisuus ja kehittyminen ovat Suur-Savon Sähkön kumppanuusverkostossa tärkeitä tekijöitä. Paikallisuus toimii paitsi maantieteellisenä läheisyytenä myös arvona, joka osaltaan mahdollistaa kumppanuusverkoston toimijoiden sosiaalisen ja institutionaalisen läheisyyden”, kertoo väitöskirjatutkija Ada Trogen.
Luottamuksen syntyminen toimijoiden välille mahdollistaa kumppanien kehittymisen, uudet verkostot ja mahdollisesti myös uudet innovaatiot, joilla on vaikutusta aluetalouteen. Osa alueellisista talousvaikutuksista on välittömästi havaittavissa ja mitattavissa, kuten vaikutukset alueen työllisyyteen. Kaikki vaikutukset eivät kuitenkaan ole suoria ja mitattavissa ja niiden vaikutukset voidaan nähdä vasta myöhemmin.
Yhteyshenkilöt
Susanna Kujala
Väitöskirjatutkija/Doctoral Researcher
Helsingin yliopisto/University of Helsinki
Ruralia-instituutti/Ruralia Institute
p. 050 415 1158
susanna.kujala@helsinki.fi
Markus TykkyläinenToimitusjohtajaSuur-Savon Sähkö
Puh:050 596 5482markus.tykkylainen@sssoy.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suur-Savon Sähkö on järvisuomalainen energiakonserni – teemme työtä paikallisen elinvoiman säilyttämiseksi. Konsernin liiketoimintoja ovat sähkön verkkopalvelu sekä lämmön ja sähkön myynti. Vastaamme toimitusvarmasta verkkopalvelusta ja myymme lämpöä Järvi-Suomen alueella. Myymme sähköä ja aurinkosähköratkaisuja kaikkialle Suomeen. Kasvavissa liiketoiminnoissa tarjoamme tekoälyä ja analytiikkaa hyödyntäviä kunnossapitopalveluita sähköverkkoyhtiöille ja valokuituliittymiä sekä niihin liittyviä internetpalveluita alueemme asukkaille ja yrityksille. Konsernin liikevaihto on noin 470 milj. euroa ja henkilöstömäärä noin 150 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Savon Sähkö Oy
Osavuosikatsaus: Liikevaihto kasvoi, myös tulos vahvalla tasolla27.9.2024 10:15:00 EEST | Tiedote
Konsernin liikevaihto 1–8/2024 oli 306,7 milj. euroa, joka on noin 5 prosenttia parempi kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Liikevaihdon kasvu johtuu pääosin kylmemmästä alkuvuoden säätilasta. Siirretyn sähkön määrä oli noin 7 prosenttia korkeampi vuoden 2023 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 1–8/2024 oli noin 11 milj. euroa korkeampi verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon, mikä johtuu sähkön myynnin parantuneesta tuloskehityksestä.
Tiina Tahvonen on nimitetty talousjohtajaksi27.6.2024 13:48:20 EEST | Tiedote
Suur-Savon Sähkön hallitus on nimittänyt konsernin uudeksi talousjohtajaksi 27.6.2024 alkaen kauppatieteiden maisteri Tiina Tahvosen. Tiina Tahvonen on toiminut Lumme Energian business controllerina 7.8.2023 alkaen ja hoitanut 15.4.2024 alkaen vt. talousjohtajan tehtävää.
Korjattu tiedote: Osavuosikatsaus 1–4/2024: Liikevaihto kasvoi, mutta tulos jäi edellisestä vuodesta7.6.2024 17:00:51 EEST | Tiedote
Alkuvuoden kylmä säätila kasvatti konsernin liikevaihtoa, mutta tulos jäi viime vuoden vastaavaa ajankohtaa heikommaksi. Polttoaineiden hinnat jatkavat edelleen nousuaan, mikä pakottaa yhtiötä miettimään polttoainestrategiaa uudelleen. Konsernin liikevaihto 1–4/2024 oli 195,5 milj. euroa (korjattu edellisessä tiedotteessa ollut väärä liikevaihto), mikä on noin 9 prosenttia suurempi kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Liikevaihdon kasvu johtui pääosin kylmemmästä alkuvuoden säätilasta. Siirretyn sähkön määrä oli noin 20 prosenttia ja lämmön määrä noin 13 prosenttia suurempi alkuvuoteen 2023 verrattuna. Tulos 1–4/2024 jäi lähes 7 milj. euroa alhaisemmaksi verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon.
Energiakonsernin toimitusjohtajaksi on valittu Mikael Venäläinen16.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Suur-Savon Sähkön hallitus on nimittänyt konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi 15.4.2024 alkaen kauppatieteiden maisteri Mikael Venäläisen. Mikael Venäläinen on toiminut Suur-Savon Sähkö -konsernin talousjohtajana 1.9.2017 alkaen ja hoitanut 1.3.2024 alkaen vt. toimitusjohtajan tehtävää.
Yhtiökokouksen päätökset12.4.2024 15:20:48 EEST | Tiedote
Suur-Savon Sähkö Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin torstaina 11.4.2024 Mikkelissä. Kokouksessa käsiteltiin yhtiöjärjestyksen varsinaiselle yhtiökokoukselle määrittelemät asiat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme