Software Finland ry

”Koodaripula voi hyydyttää miljardiloikatkin” – Monille tuntematon toimiala superkasvussa: lähes 60% yrityksistä lupaa merkittävää kasvua – jos vain osaajia riittää

Jaa
Taloutta varjostavat taas synkät pilvet, mutta ohjelmistoalalla merkittävää kasvua odottaa peräti 40% yrityksistä. Lisäksi ohjelmistoalan sisältä löytyy vielä oma superkasvuala. ”Jos joku ei vielä SaaS-bisnestä tunne, nyt olisi korkea aika. Kun 56% yrityksistä ennakoi merkittävää kasvua, tiedossa on Suomen viennille uusi keihäänkärki”, arvioi Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha uunituoretta tutkimusta. Luvassa voi olla Suomen viennille uusi veturi – kunhan paheneva koodaripula ei tule esteeksi.
Lähes 60% SaaS-yrityksistä on merkittävässä kasvussa – SaaS toimialana voi kasvaa Suomen viennin veturiksi.
Lähes 60% SaaS-yrityksistä on merkittävässä kasvussa – SaaS toimialana voi kasvaa Suomen viennin veturiksi.

Lehdistötiedote 30.6.2022

Pandemian vasta lieventyessä iski taloutta heikentämään Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Vaikeissakin oloissa kasvuun kykenevät toimialat ja yritykset ovat siten entistäkin tärkeämpiä koko Suomen taloudelle ja hyvinvoinnille. Tältä pohjalta tarkasteltuna Jyväskylän yliopiston koordinoima uunituore Ohjelmistoyrityskartoitus tarjoaa Suomelle erittäin kiinnostavan näkymän.

”Kun muualla taloudessa iskevät monenlaiset valitettavat vaikeudet, ohjelmistoala onneksemme painelee silti jopa kiihtyvää vauhtia eteenpäin. Olemme tietenkin erittäin tyytyväisiä siitä, että ohjelmistoalan kasvu kokonaisuudessaan näyttää erittäin hyvältä, merkittävää kasvua ennakoi yli 40% ja maltillisempaa kasvua toiset lähes 40%”, avaa tuloksia ohjelmistoalan avaintoimijan Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

Ohjelmistoalan huikeaa kasvua alleviivaa vertailu muihin toimialoihin. Teollisuusyrityksistä on voimakkaasti kasvuhakuisia 14%, kaupoista 8%, palveluyrityksistä 7%, rakennusyrityksistä vain 3%*. Luvut ovat vaatimattomia etenkin verrattuna ohjelmistoalan sisältä löytyvään omaan superkasvualaan.

”Koko alan hyvää kehitystäkin mielenkiintoisempaa on software as a service eli lyhyesti SaaS. Jos joku ei vielä SaaS-bisnestä tunne, nyt olisi korkea aika. Kun 56% yrityksistä ennakoi merkittävää kasvua, tiedossa on Suomen viennille uusi keihäänkärki. Koska talous ja ylipäänsä kaikki toiminta digitalisoituvat koko ajan nopeammin, mihin tahansa maailmaan helposti verkossa vietävä SaaS-liiketoiminta on suuri kansallinen valtti”, summaa Roiha Suomen digitalisoituvia vientinäkymiä.

SaaSilla miljardinäkymät – jos koodareita löytyy

Ohjelmisto- ja e-business ry:ssä toivotaan, että valtakunnan päättäjät ovat hereillä.

”Tulos kertoo Suomen tulevaisuuden potentiaalin, SaaS-viennin kasvunäkymät lasketaan miljardeissa. Mutta saadaksemme potentiaalista suurimman mahdollisen hyödyn, pitää saada ratkaistua monia osaamiseen ja työmarkkinoihin liittyviä haasteita. Koodaripula voi hyydyttää miljardiloikatkin. Näihin kysymyksiin tarvitaan kansallisia ja alueellisia päätöksiä, ja pian”, peräänkuuluttaa Roiha.

”Suomen pitää kouluttaa enemmän ihmisiä alalle, alanvaihtajia on tuettava, Suomen kansainvälisen vetovoiman tulee olla kohdillaan ja tänne tulevat täytyy ottaa hyvin vastaan – ja naiset on saatava paljon vahvemmin alalle”, kuuluu Roihan tiivistetty toivelista koodaripulan osalta.

Ainutlaatuinen SaaS-aineisto

Roihan tilannekuva pohjaa poikkeukselliseen aineistoon. Jyväskylän yliopiston, Ohjelmisto- ja e-business ry:n, Vaasan yliopiston ja Teknologiateollisuus ry:n yhteishankkeena toteutettu Ohjelmistoyrityskartoitus kuvaa tällä kertaa erityisen osuvasti juuri SaaS-sektorin kehitystä. Tutkimusta Jyväskylän yliopiston puolesta koordinoinut Anssi Sorvisto pitää aineistoa ainutlaatuisena.

”Usein SaaS-yritykseksi saatetaan tulkita sellainenkin firma, jonka liikevaihdosta SaaS muodostaa verraten pienen osuuden, mutta tällä kertaa asetimme riman erittäin korkealle. Aineistossamme SaaS-yrityksellä on SaaS-liiketoiminnan osuuden oltava vähintään 75%. Tämä tarkoittaa sitä, että merkittävästi kasvavien SaaS-yritysten huikea 56% osuus on täyttä totta vailla pienintäkään epäilystä. Vahvempaa näyttöä emme olisi voineet saada”, iloitsee Sorvisto.

Jyväskylän yliopiston Informaatioteknologiatiedekunnan dekaani Pasi Tyrväinen huomauttaa, että tulokset paljastavat muutenkin kiinnostavaa tietoa suomalaisten ohjelmistoyritysten kansainvälistymisestä.

"Yllättävä löydös tutkimuksessa on se, ettei yrityksen koko tai liikevaihto lisää tai poista vientihalukkuutta. Yritykset tekevät kansainvälista kauppaa yhtä paljon koosta riippumatta. Mikroyritykset yllättävät positiivisesti vientikyvykkyydellään ja se näkyy tuloksissa. Melkein puolet paljon vievistä yrityksistä ovat kooltaan alle 10 henkilöä.”

Tutkimuksen kaikkiaan 250 ohjelmistoyrityksen otos takaa tulosten luotettavuuden kokonaisuudessaan. Sorviston mukaan vastaaviin syväluotaaviin analyyseihin pitää jatkossa panostaa yhtä enemmän.

”Kävimme erittäin monipuolisesti läpi ohjelmistoalan tilaa. Tällä kertaa SaaS-kasvun tärkeys nousi selkeästi ylitse muiden, mutta ohjelmistoala elää ja hengittää ja sormen pitää olla monin tavoin pulssilla, jotta pysymme kärryillä. Kyse on Suomen tärkeimmästä kasvualasta”, tiivistää Sorvisto.

*Ohjelmistoyrityskartoitus 2022 – Jyväskylän Yliopisto

*PK-yritysbarometri Kevät 2022, Suomen Yrittäjät, Finnvera ja Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot:

Rasmus Roiha, Ohjelmisto ja e-business ry, toimitusjohtaja, 0400 180 434, rasmus@ohjelmistoebusiness.fi

Anssi Sorvisto, Jyväskylän yliopisto, tutkimuspäällikkö, 050 473 9830, anssi.j.sorvisto@jyu.fi

Avainsanat

Kuvat

Lähes 60% SaaS-yrityksistä on merkittävässä kasvussa – SaaS toimialana voi kasvaa Suomen viennin veturiksi.
Lähes 60% SaaS-yrityksistä on merkittävässä kasvussa – SaaS toimialana voi kasvaa Suomen viennin veturiksi.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Software Finland ry
Software Finland ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://softwarefinland.fi

Software Finland ry on vuonna 1993 perustettu ainutlaatuinen yritysjohdon yhteisö ja ohjelmistoalan vaikuttaja. Toimintamme tärkein tavoite on jäsenyritystemme ja koko ohjelmistoalan kukoistus. Suomessa nimittäin tehdään huippulaadukasta ja kansainvälisesti kilpailukykyistä softaa, ja me uskomme, että sen avulla ratkaistaan maailman isotkin ongelmat. Mukana alaa koskevaan päätöksentekoon vaikuttamassa, tutkimusta ja koulutusta tukemassa sekä liiketoimintaansa kehittämässä on yli 600 softayritystä Suomesta. Software Finland ry tunnettiin vuoden 2023 alkuun asti nimellä Ohjelmisto- ja e-business ry ja vuoteen 2018 nimellä Ohjelmistoyrittäjät ry.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Software Finland ry

Tuottavuusloikkaan Suomelle muhii nyt resepti ohjelmistoalan kattojärjestössä – ”ATK on pian totta”, nauraa alan kestovaikuttaja20.12.2024 08:45:00 EET | Tiedote

Ohjelmistoalan kattojärjestö Software Finland ry (SF) on saanut uuden hallituksen, josta löytyy myös yllätys. ”Granlund Oy on tunnettu yhtenä kiinteistö- ja rakennusalan edelläkävijänä, mutta karsinat ovat turhia digimaailmassa. Granlund on osaaja myös softassa”, perustelee SF:n hallituksen puheenjohtaja Taija Engman, miksi Granlundin Kimmo Mattila nousi hallitukseen. ”Avain Suomen nousuun tuottavuuskuopasta on ymmärrys, että kaikkien yritysten on saatava softan hyödyt täysimittaisesti käyttöön”, visioi Mattila itse.

”Lupaavaa koko Suomelle!”: Ohjelmistoala satsaa taas kasvuun, rekrytointi kiihtyy ja kannattavuus kohentuu – ”Kasvajan markkina!”2.12.2024 10:15:59 EET | Tiedote

Ohjelmistoyritykset ovat alkaneet yhä enemmän panostaa taas kasvuun, kertoo alan uunituore Sykemittari. ”Vuosi sitten kasvuun satsasi ohjelmistoyrityksistä vain 40 prosenttia, mutta nyt jo 60 %. Tämä muutos on kansallisestikin merkittävä uutinen”, analysoi alan kattojärjestön Software Finland ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha. Yksi alan vahva kasvaja näkee tilaisuuden. ”Nyt on kasvajan markkina! Suhdanne on loikkaamassa, mutta osaajia on vielä hyvin tarjolla”, toteaa NAPA Oy:n varatoimitusjohtaja Esa Henttinen.

”RELEX on todiste suomalaisten kyvystä maailmanvalloituksiin” – Vuoden Ohjelmistoyrittäjä -palkinto yksisarvisen perustajatiimille31.10.2024 18:00:37 EET | Tiedote

Vuoden Ohjelmistoyrittäjästä 2024 täytyy puhua monikossa: Palkinnon saa yksisarviseksi moninkertaisesti kasvaneen RELEX Solutionsin kolmehenkinen perustajatiimi. ”RELEX on riemastuttava menestystarina: Suomalainen startup nousee itse kehittämillään teknologiaratkaisuilla koko maailman ykköseksi toimitusketjujen optimoinnissa”, kuvailee Software Finland ry:n hallituksen puheenjohtaja Taija Engman. Johanna Småros, Michael Falck ja Mikko Kärkkäinen perustivat RELEXin vuonna 2005 ja johtavat sitä edelleen.

”Olemme ihmisen ja asiakkaan asialla” – Vuoden Digipalvelu -palkinnon saavat Verohallinnon digitaaliset kansalaispalvelut31.10.2024 17:31:47 EET | Tiedote

Vuoden Digipalvelu -palkinnon on myönnetty Verohallinnon digitaalisille kansalaispalveluille. ”Voittoon oikeuttivat etenkin veropalvelujen yhteiskunnallinen merkitys ja miten ne ovat parantaneet kansalaisten elämänlaatua”, tiivistää tuomariston puheenjohtaja Perttu Tolvanen palkinnon perusteet. ”Olemme lähteneet siitä, että digitalisaation on oltava ihmislähtöistä. On upeaa, että siitä nyt näin hienosti palkittiin”, kiittää palkinnon vastaanottanut OmaVeron tuoteomistaja Joonas Jarva Verohallinnosta.

”Tämä mahdollisuus todella kannattaa hyödyntää!” Mimmit koodaa -ohjelma tarjoaa entistä vaativampaa AWS-koodausoppia ja arvokkaan AWS-sertifikaatin maksutta25.10.2024 09:05:44 EEST | Tiedote

Mimmit koodaa -ohjelma tarjoaa maksutta yhä vaativamman puolivuotisen koulutuksen ja AWS Certified Data Engineer -sertifikaatin. ”Aiemmat AWS-koulutusohjelmamme on otettu mimmien yhteisössä todella hyvin vastaan, ja siksi lähdimme sitä yhä kunnianhimoisemmin jatkamaan”, kertoo Mimmit koodaa -ohjelman vetäjä Milja Köpsi. ”Tämä koulutusohjelma on mainio konkreettinen osoitus Mimmit koodaa -ohjelman hyödyllisyydestä – sadat alanvaihtajanaiset saavat suoraan haluttua osaamista”, painottaa ohjelmaa johtavan Software Finland ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye