Hirvieläinten pyyntiluvat myönnetty Keski-Suomeen
Luonnonvarakeskuksen keväällä antaman arvion mukaan Keski-Suomen hirvikanta pienentyi edelliseen vuoteen nähden, ja oli kaikilla hirvitalousalueilla tavoitehaarukan ylärajalla. Kannan pienentymisen myötä myös hirven pyyntilupamäärä on viime vuotta pienempi. Edelleen lupia on käytettävissä reilusti, eikä kaikkia ole todennäköisesti tarpeen käyttää. Syksyn jahtikaudella tullaan kaatamaan noin 3000 hirveä, kun saalis oli vuotta aiemmin 3300 hirveä. Tulevan syksyn metsästyksellä tavoitellaan hirvikannan vakiinnuttamista tavoitetasolle. Keski-Suomen alueellisen riistaneuvoston asettama tavoitetiheys on 2,5–3,0 hirveä/1000 ha.
Valkohäntäpeuran pyyntilupia myönnettiin ennätykselliset 1 367 kappaletta. Määrä on 61 pyyntilupaa enemmän kuin vuotta aiemmin. Valkohäntäpeurakanta on Keski-Suomessa vakaa. Metsäpeuran metsästys on edelleen hyvin varovaista. Lupia myönnettiin vain kolme.
Hirvieläinten metsästyksellä säädellään kantojen kokoa ja ennaltaehkäistään eläinten aiheuttamia vahinkoja.
Hirven ja valkohäntäpeuran metsästyskausi alkaa 1.9. vahtimismetsästyksellä. Valkohäntäpeuraa voidaan metsästää täysimittaisesti 24.9.2022 alkaen ja hirveä 8.10.2022 alkaen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paikalliset lisätiedot riistanhoitoyhdistysten toiminnanohjaajilta https://riista.fi/riistahallinto/yhteystiedot/yhteystietohaku/
Olli KursulaRiistapäällikkö, Keski-Suomi
Puh:029 431 2242olli.kursula@riista.fiLiitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus – Keski-Suomi
Sumiaisissa kaadettiin susi vahinkoperusteisella poikkeusluvalla22.10.2024 11:00:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskus myönsi poikkeusluvan erityisen merkittäviä vahinkoja aiheuttaneen suden tappamiseen Sumiaisissa, Keski-Suomessa. Lupa oli voimassa 27.9.–27.10.2024, ja susi kaadettiin 18.10.2024.
Keski-Suomen maanteillä hirvionnettomuuksia viime vuotta enemmän8.10.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Hirvikolarit ovat olleet Keski-Suomessa kohtuullisella tasolla. Vuoden 2023 aikana tapahtui 104 hirvionnettomuutta. Huippuvuonna 2001 tapahtui 204 hirvikolaria. Viimeisin paha onnettomuusvuosi oli 2017, jolloin tapahtui 182 hirvikolaria.
Keski-Suomeen hirvilupia viime vuotta enemmän16.7.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskuksen Keski-Suomen toimialueelle myönnettiin tulevalle metsästyskaudelle 2 970 pyyntilupaa hirvelle ja 1 166 pyyntilupaa valkohäntäpeuralle. Hirven pyyntilupamäärät nousivat kantojen kasvamisen vuoksi. Valkohäntäpeuran pyyntilupien määrä laski hieman.
Keski-Suomessa kaadettiin 2 800 hirveä5.2.2024 15:16:23 EET | Tiedote
Keski-Suomessa kaadettiin tammikuun puolivälissä päättyneessä jahdissa 2 800 hirveä, mikä on 142 hirveä edellistä vuotta vähemmän.
Keski-Suomen riistakolmioiden kesälaskennassa ennätys4.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa laskettiin heinä-elokuun taitteessa enemmän riistakolmioita kuin koskaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme