Väitös: Ihmisen kantasoluista erilaistetut sydänlihassolut iskeemisen sydänsairauden mallinnuksessa

Iskemia-reperfuusiovaurion tutkimukseen on panostettu paljon, mutta eläinkokeista saatuja tuloksia on ollut vaikea toistaa ihmisissä. Tämä johtuu osittain lajien välisistä fysiologisista eroista.
– Tarvitaan myös ihmisperäisiä malleja iskeemiseen sydänsairauteen, kertoo Martta Häkli.
Ihmisen erittäin monikykyisiä kantasoluja voidaan tuottaa minimaalisesti invasiivisistä veri- tai ihonäytteistä saaduista soluista indusoimalla tiettyjen geenien ilmentymistä (human induced pluripotent stem cells, hiPSC). Näitä kantasoluja voidaan uudelleen erilaistaa halutuksi solutyypiksi, kuten sydänlihas- tai hermosoluiksi, joita on vaikea saada tutkimuskäyttöön invasiivisistä koepaloista ihmisen sydämestä tai hermostosta. hiPSC-sydänlihassolut eivät kuitenkaan täysin vastaa aikuisen, vaan ennemmin sikiön kehittymättömämpiä sydänlihassoluja, mikä vaikeuttaa niiden hyödyntämistä tutkimuksessa ja kliinisissä sovelluksissa.
Häkli tarkastelee väitöskirjassaan hiPSC-sydänlihassolujen kehittymättömyyttä ja hyödyntämistä ihmisperäisenä sydämen iskemiamallina. Hän keskittyi kartoittamaan iskemian ja reperfuusion vaikutusta hiPSC-sydänlihassoluihin ja erityisesti niiden toiminnallisiin ominaisuuksiin erilaisia analyysimenetelmiä hyödyntäen.
– Sydänlihassoluilla on tärkeä toiminnallinen tehtävä, kun ne saavat aikaan sydämen sykkeen erittäin koordinoidulla supistumisella ja rentoutumisella. Tämän vuoksi sydänlihassolujen toiminnallisten ominaisuuksien, kuten sähköisen toiminnan tutkiminen tautimallinnuksessa on tärkeää. Tätä on tutkittu vain vähän hiPSC-sydänlihassoluissa iskemian ja reperfuusion aikana, vaikka sähköisten ominaisuuksien muutoksien tiedetään aiheuttavan potilaissa esimerkiksi vakavia rytmihäiriöitä, Häkli kertoo.
Väitöskirjatutkimuksen toinen tärkeä aspekti oli iskemiamallintamiseen käytetty laitteisto, joka on kehitetty Tampereen yliopiston Monikudosmallintamisen huippuyksikössä. Laitteiston avulla pystyttiin säätelemään ja tarkkailemaan reaaliajassa sydänlihassolujen happipitoisuutta ja mittaamaan niiden sähköisiä ominaisuuksia. Näin saatiin tarkka kuva siitä, miten nopeasti solukasvatuksen happipitoisuus muuttuu iskemian ja reperfuusion aikana ja vertaamaan happipitoisuuden muutoksia sydänlihassolujen toiminnallisuuteen, kuten syketaajuuteen.
– Monissa alan tutkimuksissa solukasvatuksen happipitoisuutta ei ole mitattu välttämättä lainkaan, jolloin ei voida tarkasti tietää, miten happipitoisuus todellisuudessa muuttuu. Käytetty laitteisto mahdollistaa myös näytteiden keräämisen yksi kerrallaan, mikä minimoi näytteiden altistumisen huoneilmalle. Tämä on tärkeää, kun tutkitaan tiettyjen proteiinien ilmentymistä, jotka hajoavat huoneilman hapen vaikutuksesta nopeasti, Häkli sanoo.
Väitöskirjatutkimuksessa hiPSC-sydänlihassoluissa havaittiin samankaltaisia vasteita happipitoisuuden muuttuessa, kuin aikuisen sydänlihassoluissa nähdään iskemian ja reperfuusion aikana. Tämä osoittaa, että hiPSC-sydänlihassoluja voidaan hyödyntää sydämen iskemiamallinnuksessa.
Martta Häkli on kotoisin Tampereelta ja hän valmistui diplomi-insinööriksi Tampereen teknillisestä yliopistosta biolääketieteen tekniikan koulutusohjelmasta vuonna 2018. Väitöskirjatutkimus on tehty Katriina Aalto-Setälän johtamassa Sydänryhmässä Tampereen yliopistossa, missä Häkli toistaiseksi jatkaa työskentelyään väitöskirjan aihepiiriin kuuluvien jatkoprojektien parissa.
Diplomi-insinööri Martta Häklin biolääketieteen tekniikan alaan kuuluva väitöskirja Stem cell-based cardiac ischemia model tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa perjantaina 19.8.2022 klo 12 alkaen Kaupin kampuksella Arvo-rakennuksen auditoriossa F114 (Arvo Ylpön katu 34, 33520 Tampere). Vastaväittäjänä on professori Robert Passier Twenten yliopistosta. Kustoksena toimii professori Katriina Aalto-Setälä lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Martta Häkli, puh. 050 3600987, martta.hakli@tuni.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Pasi Toivonen Tampereen yliopiston journalistiikan työelämäprofessoriksi16.4.2025 13:07:09 EEST | Tiedote
Toimittaja ja tuottaja Pasi Toivonen on valittu Tampereen yliopiston journalistiikan työelämäprofessoriksi lukuvuodelle 2025–2026. Pitkän uran Yleisradiossa tehnyt Toivonen aloittaa tehtävässä elokuussa 2025.
Biologinen ikä ennustaa sydän- ja verisuonitauteihin sairastumista sekä niihin liittyvää kuolleisuutta16.4.2025 12:35:15 EEST | Tiedote
Sydän- ja verisuonitautiin sairastumisen ja niihin kuolemisen riskiarviosta tulee tarkempi, kun perinteisten riskimittareiden – SCORE-2 ja Framinghamin riskipisteytyksen – lisäksi huomioidaan samalla tutkittavan biologisen vanhenemisen vaihe eli toisin sanoen biologinen ikä. Tieto käy ilmi juuri julkaistussa Jyväskylän, Tampereen ja Helsingin yliopistojen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Karoliinisen instituutin yhteistyönä toteuttamassa monikeskustutkimuksessa.
KORJAUS: Varhainen vanhemmuuden tuki voi parantaa vanhemman hyvinvointia ja suhdetta lapseen15.4.2025 11:15:58 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus tarjoaa arvioita siihen, miten tehokkaita vauvaperheiden tukipalvelut ovat parantamaan vanhemman hyvinvointia ja vanhempi–lapsi-suhdetta.
Varhainen vanhemmuuden tuki voi parantaa vanhemman hyvinvointia ja suhdetta lapseen15.4.2025 09:15:44 EEST | Tiedote
Perinataaliajalla eli raskausajalla ja lapsen ensimmäisellä elinvuodella on merkittäviä vaikutuksia niin vanhempien hyvinvointiin kuin lapsen kehitykseenkin. Tutkimusten mukaan 10–15 % äideistä kärsii raskausaikaisesta tai synnytyksenjälkeisestä masennuksesta, ja äidin mielenterveysongelmat voivat lisätä myös vanhempi–lapsi-suhteen vaikeuksia ja lapsen kehityksen riskejä. Tuore tutkimus tarjoaa arvioita siihen, miten tehokkaita vauvaperheiden tukipalvelut ovat parantamaan vanhemman hyvinvointia ja vanhempi–lapsi-suhdetta.
Väitös: Kasvis- ja gluteeniton ruokavalio eivät lisää raskauden tai vastasyntyneen komplikaatiota15.4.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Lääketieteen lisensiaatti Johanna Reijonen selvitti väitöstutkimuksessaan ravintokuidun yhteyttä raskauden ennusteeseen sekä yleisiin raskausajan ruoansulatuskanavan oireisiin, kuten pahoinvointiin, närästykseen ja ummetukseen. Lisäksi hän tutki kasvisruokavalion ja gluteenittoman ruokavalion yhteyttä raskauden kulkuun ja ennusteeseen. Tulosten mukaan ravintokuidulla on suotuisia vaikutuksia raskauteen ja kasvis- ja gluteeniton ruokavalio ovat turvallisia raskausaikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme