Aluevaltuusto valitsi Mika Kontion pelastusjohtajaksi ja hyväksyi esitetyt asiakasmaksut
Pirkanmaan aluevaltuusto valitsi pelastusjohtajan virkaan Mika Kontion ja varalle Teemu-Taavetti Toivosen. Kontio työskentelee Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen pelastuspäällikkönä ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueen integraatiojohtajana.
Kontio totesi aluevaltuuston kokouksessa, että pelastustoimi kärsii tällä hetkellä henkilöstövajeesta, jonka laajuus koko Suomen mittakaavassa on noin 2000 henkilöä.
- Työtä on Pirkanmaallakin tehtävä henkilöstön veto- ja pitovoiman eteen. Työtä tarvitaan myös valtion rahoituksen saamiseksi tähän. Lisäksi sopimuspalokuntien toiminta on varmistettava kaikissa tilanteissa, Kontio sanoi esittäytyessään aluevaltuustossa.
Tarkastusjohtajan virkaan aluevaltuusto valitsi Jarmo Paanasen. Paananen on toiminut pitkään Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tarkastusjohtajana.
Nykyisiin asiakasmaksuihin pieniä muutoksia
Aluevaltuusto hyväksyi tiistaina ensi vuodelle sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksut. Tällä hetkellä Pirkanmaan kuntien terveydenhuollon tasasuuruisissa asiakasmaksuissa ei ole merkittäviä kuntakohtaisia eroja. Aluevaltuuston hyväksymiin terveydenhuollon tasasuuruisiin asiakasmaksuihin tulee osalle asiakkaista senttien korotuksia. Sen sijaan asiakkaan maksukyvyn mukaan määrättävissä sosiaalihuollon maksuissa on ollut jonkin verran eroja.
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut täydentyvät syksyn 2022 aikana ja aluevaltuuston hyväksymät ensi vuoden asiakasmaksut julkaistaan syksyllä verkkosivuilla. Vammaispalvelulain kokonaisuudistus on tulossa voimaan 1.1.2023, minkä vuoksi myös vammaispalvelun asiakasmaksut tulevat päätettäviksi myöhemmin lain valmistuttua.
Helpotusta asiakasmaksuihin erityistilanteissa
Aluehallituksen tapaan aluevaltuusto tähdensi avoimen ja selkeän viestinnän ja ohjauksen tarvetta tilanteista, jolloin asiakkaalla on oikeus maksujen alennukseen ja perimättä jättämiseen. Nykyisen lain mukaisesti ohjeet muutoksenhakuun tulee laskun mukana.
Aluevaltuusto hyväksyi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen alentamisen ja perimättä jättämisen perusteet. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain mukaan sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu ja terveydenhuollon palveluista henkilön maksukyvyn mukaan määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava, jos maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista.
Asiakasmaksuja voidaan alentaa tai jättää perimättä, jotta asiakkaalle ei synny toimeentulotuen tarvetta. Niin ikään Kela edellyttää yleensä toimeentulotuen hakijoilta alennuksen hakemista terveydenhuollon tasasuuruisiin asiakasmaksuihin.
Tukipalveluja tuottavat tutut osakkuusyhtiöt
Hyvinvointialueen tukipalveluja tuottaa joukko ennestään tuttuja osakkuusyhtiöitä. Hyvinvointialueelle siirtyy sidosyksikköasemassa olevien yhtiöiden osakkeita Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä. Aluevaltuusto päätti hyvinvointialueen tukipalveluiden keskittämisestä seuraaville yhtiöille - muut tukipalvelut tuotettaisiin lähtökohtaisesti omana toimintana:
- Istekki Oy: ICT-palvelut sekä lääketieteellisen tekniikan palvelut, arkistojen tietopalvelu
- Monetra Pirkanmaa Oy: Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut
- Pirkanmaan Voimia Oy: Ruoka- ja siivouspalvelut
- Tuomi Logistiikka Oy: Hankintojen kilpailuttamispalvelut, logistiikkapalvelut ja ajoneuvot sekä hoito- ja yleistarvikkeet
- Monetra Oulu Oy: Käännös- ja tulkkauspalvelut
- Sakupe Oy: Pesula-, työ- ja liinavaatepalvelut
- Servi Oy (Sastamalan Ruoka- ja Puhtauspalvelut Oy): Ruoka- ja siivouspalvelut
Yhtiöt voivat tehdä Pirkanmaalla alihankintasopimuksia alueilla, joilla niillä ei ole omaa toimintaa.
Yhteyshenkilöt
Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola
Puh. 040 183 4295
Aluevaltuuston puheenjohtaja Lauri Lyly
Puh. 050 68293
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Pirkanmaan hyvinvointialueen kumppanuus- ja yleisavustusten haut alkavat lokakuussa4.10.2024 09:02:07 EEST | Tiedote
Järjestöjen kumppanuus- ja yleisavustuksien hakuaika ensi vuodelle on 28.10.-22.11.2024. Avustuksista pidetään järjestöille Teams-tilaisuus 10.10.2024. Päätökset avustuksista tehdään alkuvuoden 2025 aikana.
Essity Finlandin varastopalo vaikuttaa inkontinenssisuojien saatavuuteen Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluissa3.10.2024 10:21:53 EEST | Tiedote
Raisiossa syyskuussa tapahtuneessa teollisuushallin palossa tuhoutui valtaosa Essity Finlandin Tena-tuotteiden Suomen varastosta. Yritys toimittaa Pirkanmaan hyvinvointialueelle inkontinenssisuojia, esimerkiksi vaippoja. Tuotteista suurin osa on kauppanimellä Tena. Essityn Finlandin mukaan toimituksissa on häiriöitä ainakin lokakuun ajan.
Selvitys esittää lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluihin muutoksia saatavuuden lisäämiseksi2.10.2024 15:48:13 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueella parannetaan lasten ja nuorten perustason mielenterveys- ja päihdepalveluiden ja erikoissairaanhoidon psykiatrian saatavuutta. Taustalla on juuri valmistunut selvitys, jonka pohjalta on tarkoitus muun muassa selkeyttää ja yhdenmukaistaa hyvinvointialueen hoidon porrastusta ja palveluihin hakeutumista. Lisäksi ennaltaehkäisyä tuetaan uusilla varhaisen tuen malleilla. Aluehallitus käsittelee selvitystä ja kehittämisehdotuksia maanantaina 7. lokakuuta.
Korona- ja influenssarokotukset: yli 65-vuotiaat ja riskiryhmiin kuuluvat yli 18-vuotiaat voivat nyt varata rokotusajan2.10.2024 14:50:02 EEST | Tiedote
Koronarokotteen syksyn tehosteannoksen ja influenssarokotusten ajanvaraus on laajentunut Pirkanmaalla.
Lasten, nuorten ja perheiden palveluissa pilotoidaan laajennettuja aukioloaikoja2.10.2024 08:21:55 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueella pilotoidaan lasten, nuorten ja perheiden palveluissa laajennettuja aukioloaikoja. Pilotti kestää vuoden 2024 loppuun asti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme