Yli 20 000 lasta ja nuorta juhlii Yrittäjän päivää ympäri Suomen

Valtakunnallista Yrittäjän päivää juhlitaan tänä vuonna monipuolisella tapahtumakokonaisuudella. Yrittäjyyttä nostetaan esiin muun muassa TATin Yrityskylissä ympäri Suomen, kun kymmenellä eri paikkakunnalla järjestetään Yrittäjän päivän juhlat peruskoululaisille. Juhliin on kutsuttu Tampereen, Turun, Kuopion, Oulun, Lahden, Jyväskylän, Vaasan, Lappeenrannan, Espoon ja Helsingin seutujen 5.- ja 7.-luokkalaisia. Yrittäjän päivän tavoitteena on tutustuttaa lapsia ja nuoria yrittäjyyden monimuotoisuuteen, opastaa omien vahvuuksien tunnistamiseen sekä innostaa yrittäjyyteen ja yritteliääseen elämänasenteeseen.
- Erilaisten yrittäjyyden muotojen ja esikuvien esiin tuominen on tärkeää, jotta nuorilla on mahdollisuus innostua yrittäjyydestä.Palvelupolkumme avulla viemme työelämä- talous- ja yrittäjyystaidot kouluihin ensimmäisestä luokasta toiselle asteelle opetussuunnitelman mukaisesti, toteaa Talous ja nuoret TATin toimitusjohtaja Jenni Järvelä.
Talous ja nuoret TAT järjestää lisäksi Yrittäjän päivän kunniaksi juhlalähetyksen Tampereen Yrityskylästä kaikille Suomen peruskoululaisille. Lähetyksessä inspiroidutaan nuorten yrittäjien haastatteluista sekä kuullaan valtiovarainministeri Annika Saarikon ja Tampereen pormestarin Anna-Kaisa Ikosen puheet. Juhlalähetys huipentuu Gasellit-yhtyeen livekeikkaan. Lähetyksen juontaa taikuri ja mentalisti Johannes Malkamäki. Yrittäjän päivän juhlalähetys toteutetaan yhdessä Tampereen kaupungin kanssa ja sen teknisestä toteutuksesta vastaa Tampereen seudun ammattiopiston Tredun opiskelijat.
- Hienoa, että eri osa-alueiden suunnittelussa ja tuotannossa on ollut mukana myös innokkaita ja taitavia nuoria yrittäjänalkuja. On mahtavaa, että nuorille on nykyään tarjolla paljon vaihtoehtoja yrittäjyyteen. Yhteistyö koulujen, kuntien ja yrittäjyyskasvatuksen eri toimijoiden välillä on tärkeää. Tällä saralla TAT tekee uskomattoman hyvää ja tuloksellista työtä, kiittelee Yrittäjän Päivä -säätiön puheenjohtaja, yrittäjäneuvos Riitta Antinmäki.
Myös Euroopan suurin toisen asteen opiskelijoiden bisnestapahtuma Talous ja nuoret TAT Takeoff järjestetään Yrittäjän päivän viikolla 7.9. Espoon Otaniemessä ja siihen voi osallistua streamin välityksellä mistä päin Suomea tahansa.
Yrittäjän päivää on vietetty vuosittain syyskuun 5. päivänä vuodesta 1997 alkaen. Vuosittaisen Yrittäjän päivän järjestäjä on Yrittäjän Päivä -säätiö, jonka taustavoimina on laajasti Suomen elinkeinoelämää ja yrittäjätahoja. Säätiön toiminnan tarkoituksena on yrittäjätoiminnan tukeminen ja yrittäjyyden arvostuksen edistäminen. Vuonna 2022 Talous ja Nuoret TAT toimii Yrittäjän päivän pääjärjestäjänä ja tapahtumissa huomioidaan erityisesti lapset ja nuoret. Talous ja nuoret TATin tavoite on, että jokainen nuori innostuu työelämästä, hallitsee omaa talouttaan ja tahtoo toimia yritteliäänä yhteiskunnan jäsenenä. TAT tarjoaa kunnille ja oppilaitoksille palveluita, oppimiskokonaisuuksia ja koulutusta, jotta jokainen nuori lähtökohdista riippumatta saa mahdollisuuden oppia tulevaisuutensa kannalta keskeisiä taitoja. TATin toimintaan osallistuu jo yli 106 000 lasta ja nuorta, 246 kunnasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni Järvelätoimitusjohtaja
Puh:040 556 7156jenni.jarvela@tat.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoitteena on edistää lasten ja nuorten työelämä-, talous-, ja yrittäjyystaitoja. Tarjoamme erilaisia oppimiskokonaisuuksia ja -ympäristöjä esikoulusta 2.asteelle. Yrityskyliä meillä on yhteensä 14 paikkakunnalla. Opettajille ja opinto-ohjaajille järjestämme koulutuksia. Tavoitteemme on, että jokainen lapsi ja nuori - lähtökohdista riippumatta - saa mahdollisuuden oppia tulevaisuutensa kannalta tärkeitä taitoja. Olemme myös osa kansainvälistä Junior Achievement -verkostoa, jolla on toimintaa yli 100 maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Våga vara företagsam-finalen tar ungas företagsidéer till hjärtat av Helsingfors17.4.2025 12:00:43 EEST | Kutsu
Finlands största entreprenörskapstävling för unga, Våga vara företagsam, landar i Mall of Tripla onsdagen den 23 april. Över 50 UF-företag som drivs av unga samlas för att tävla om titeln som Finlands bästa UF-företag – och två av dem får äran att representera Finland i de ungas EM-tävling i entreprenörskap i Grekland. Den årliga Våga vara företagsam-tävlingen är en del av Ung företagsamhet och ekonomi NYTs verksamhet.
Kutsu: Uskalla Yrittää -finaali tuo yhteen nuoret yrittäjät eri puolilta Suomea17.4.2025 11:53:27 EEST | Kutsu
Suomen suurin nuorten yrittäjyyskilpailu, Uskalla Yrittää -finaali, tuo Helsinkiin yli 50 nuorten perustamaa NYT-yritystä eri puolilta maata. Nuoret yläkoulusta, toiselta ja korkea-asteelta esittelevät liikeideoitaan, myyvät tuotteitaan ja kilpailevat paikasta nuorten EM-kilpailuun Kreikkaan. Kilpailun järjestää Nuorten NYT -järjestö ja tapahtuma on osa valtakunnallista Vuosi yrittäjänä -ohjelmaa.
Nuorten into hakea kesätöihin kasvaa – 74 % aikoo hakea kesätöitä14.4.2025 10:34:51 EEST | Tiedote
Yhä suurempi osa nuorista suunnittelee hakevansa kesätöihin vuonna 2025, selviää NYT Nuorten tulevaisuusraportista. Lähes 5 000 yläkoululaisen, lukiolaisen ja ammattiin opiskelevan vastauksista käy ilmi, että 74 % aikoo hakea kesätöitä tulevana kesänä. Osuus on noussut tasaisesti: vuonna 2023 vastaava luku oli 70 %, ja vuonna 2021 vain 65 %.
Nuorten Uskalla Yrittää 2025 -kilpailu: Pirkanmaan aluekilpailusta finaaliin seitsemän NYT-yritystä6.3.2025 18:15:17 EET | Tiedote
Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin toteuttamassa Uskalla Yrittää -aluekilpailussa 6. maaliskuuta palkittiin Pirkanmaan kiinnostavimpia nuorten harjoitusyrityksiä (NYT-yrityksiä). Tampereella järjestettyyn tapahtumaan osallistui yli 50 yritystä ja lähes 130 nuorta alueen eri oppilaitoksista. Tuomaristo valitsi kilpailijoiden joukosta seitsemän yritystä, joiden tie jatkuu kansalliseen Uskalla Yrittää -finaaliin. Tapahtumassa jaettiin myös alueellinen Vuoden yrittäjyyskasvatusopettajan tunnustus, jonka sai Karri Kolehmainen Juhannuskylän koulusta Tampereelta.
Nuorten Uskalla Yrittää 2025 -kilpailu: Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta finaaliin sisustuslamppujen valmistaja6.3.2025 16:38:48 EET | Tiedote
Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin järjestämässä Uskalla Yrittää -aluekilpailussa palkittiin Etelä- ja Keski-Pohjanmaan kiinnostavimpia nuorten harjoitusyrityksiä (NYT-yrityksiä). Pääpalkinnon ja paikan finaaliin pokkasi Fredrik NYT Keski-Pohjanmaan ammattiopistosta. Tapahtumassa jaettiin myös alueellinen Vuoden yrittäjyyskasvatusopettajan tunnustus, jonka sai Enni Sysilampi-Hautala, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme