Meltex Oy Plastics

Meltex aloittaa maanrakennuskankaiden valmistuksen Suomessa.

Jaa
Meltex Oy aloittaa ensimmäisenä kotimaisena toimijana maanrakennuskankaiden valmistamisen Suomessa loppuvuodesta. Mittava hanke Jyväskylän Palokassa uusine tuotantolinjoineen ja rakennuksineen on ollut Meltexin historian suurin yksittäinen investointi. Tuotannon pyöriessä täydellä kapasiteetilla tulee se työllistämään tulevaisuudessa noin 20 henkeä.

Meltexin kommentti

”Tuotanto lähellä asiakasta on ollut meidän yrityksen kulmakiviä alusta saakka ja suodatinkangas-tuotannon aloittaminen Jyväskylässä tukee hyvin tätä strategiaa, sillä olemme nyt ainut valmistaja näillä korkeuksilla. Esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa ei ole maanrakennuskankaiden valmistusta. Investointia vauhditti myös halumme toimia vastuullisesti ja vähentää ylimääräistä ympäristökuormitusta. Tällä hetkellä maanrakentamisessa käytettävät suodatinkankaat tuodaan pohjoismaihin pääosin Keski- ja Etelä-Euroopasta maantiekuljetuksina. Kotimaisella tuotannolla saamme pienennettyä pelkästään tuotteen logistiikasta aiheutuvaa hiilijalanjälkeä yli 60%”, toteaa Meltexin tuotantojohtaja Tony Burman.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Meltex Oy Plastics
Taivaltie 2
01610 VANTAA

http://www.meltex.fi

Meltex tarjoaa muovinlujaa osaamista tunnettuna kotimaisena putki- ja kaivonvalmistajana sekä monipuolisena INFRA- ja LVI-tarvikkeiden tukkurina. Laaja tuotevalikoima, maanrakennus- ja LVI-tarvikealan erikoisosaaminen sekä tuotanto lähellä asiakasta ovat yrityksen kulmakiviä. Meltex toimii Suomessa 12 paikkakunnalla ja työllistää vuonna 2022 jo yli 350 henkilöä. www.meltex.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye