Suur-Savon Sähkö Oy

Aurinkosähköpuistoon uudenlainen innovointi- ja tutkimusalusta

Jaa
Suur-Savon Sähkö rakentaa Pertunmaalle aurinkosähköpuiston, jonka yhteyteen on tavoitteena perustaa aurinkoenergian tuottamiseen, hyödyntämiseen ja varastointiin liittyvä tutkimus-, kehitys- ja innovointikeskus (TKI). Keskus mahdollistaa monipuolisen tutkimustoiminnan aidossa teollisen mittakaavan aurinkovoimapuistossa ja sen infrastruktuuriin tukeutuen.
Solarigon Atrialle rakentama 5,9 MWp aurinkovoimala Nurmossa
Solarigon Atrialle rakentama 5,9 MWp aurinkovoimala Nurmossa

Pertunmaan Kuorttiin rakennettavassa aurinkovoimalassa on noin 28 000 paneelia, joiden huipputeho on 15 MW. Voimalan pinta-ala on noin 20 hehtaaria. Voimala toteutetaan tuottavaksi energiajärjestelmäksi, joka samalla kuitenkin toimii kasvuympäristönä innovoinnille ja tutkimustoiminnalle. Voimalan toteuttamiselle on haettu Työ- ja elinkeinoministeriön uuden energiateknologian ja suurten demonstraatiohankkeiden investointitukea. Suunnitelman mukainen toteutus edellyttää myönteistä tukipäätöstä.

Voimalaan perustettavassa TKI-keskuksessa on tarkoitus havainnollistaa useita erilaisia teknisiä ratkaisuja aurinkosähkön tuotannon optimoimiseksi. Keskuksessa tutkitaan aurinkopaneeleiden teknisiä ominaisuuksia, sähköverkkoon liitynnän vaihtoehtoja ja erilaisia akustoratkaisuja. Tutkimustyön tueksi paneelikenttään luodaan rajapinta jakamaan sen tuottamaa dataa myös ulkoisille sidosryhmille. Puistoa ja sen tuottamaa dataa voivat hyödyntää tutkimustyössä oppilaitokset sekä asiantuntijajärjestöt, jotta aurinkosähköalaa voidaan kehittää laajalti koko Suomessa.

Voimala tulee sijaitsemaan Kuortissa Lammasvuoren ja Ukonvuoren ympäristössä, uuden teollisuusalueen vieressä. ja sen on määrä aloittaa kaupallinen tuotanto vuonna 2024. Odotettu sähkön vuosituotanto on 13 200 MWh, mikä vastaa noin 880 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta. Aurinkokentän päästötön sähköntuotanto säästää hiilidioksidipäästöjä 1,17 miljoonaa kiloa vuosittain. Määrä vastaa lähes kahdeksaa miljoonaa polttomoottoriautolla ajettua kilometriä.

– Hanke luo tutkimusinfraa, jollaista Järvi-Suomessa ja yleisesti Suomessa tulee olla enenevässä määrin  aurinkosähkötuotantoon liittyvien kysymysten ratkaisemiseksi.  Tutkimusinfraa voidaan käyttää myös koulutuksen tukena ja tämä hanke luo mahdollisuuden kehittää korkealaatuisia oppimisympäristöjä, toteaa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun sähkötekniikan yliopettaja Juha Korpijärvi.

Energian riittävyydestä on huolehdittava

– Aurinkosähköllä on merkittävä rooli tulevaisuuden päästöttömässä energiantuotannossa. Jokainen sähköntuotantoinvestointi vahvistaa Järvi-Suomen sähköomavaraisuutta. Pertunmaan hankkeessa yhdistyy lisäksi yhteistyö alueen yritysten, Pertunmaan kunnan sekä XAMKin kanssa, mikä on meille erityisen tärkeää, kertoo Suur-Savon Sähkö -konsernin toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen

– Kehitämme Järvi-Suomesta aurinkoenergian edelläkävijää yhdessä Suur-Savon Sähkön kanssa. Pertumaan voimala ei ainoastaan vahvista alueen omaa sähköntuotantoa, vaan se mahdollistaa tutkimusalustan kautta koko aurinkosähköalan kehittymisen Suomessa, kertoo Solarigo Systemsin toimitusjohtaja Antti Koskelainen.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Solarigon Atrialle rakentama 5,9 MWp aurinkovoimala Nurmossa
Solarigon Atrialle rakentama 5,9 MWp aurinkovoimala Nurmossa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suur-Savon Sähkö Oy
Suur-Savon Sähkö Oy
Otto Mannisen katu 6
50101 MIKKELI

https://www.sssoy.fi

Suur-Savon Sähkö on järvisuomalainen energiakonserni – teemme työtä paikallisen elinvoiman säilyttämiseksi. Konsernin liiketoimintoja ovat sähkön verkkopalvelu sekä lämmön ja sähkön myynti. Vastaamme toimitusvarmasta verkkopalvelusta ja myymme lämpöä Järvi-Suomen alueella. Myymme sähköä ja aurinkosähköratkaisuja kaikkialle Suomeen. Kasvavissa liiketoiminnoissa tarjoamme tekoälyä ja analytiikkaa hyödyntäviä kunnossapitopalveluita sähköverkkoyhtiöille ja valokuituliittymiä sekä niihin liittyviä internetpalveluita alueemme asukkaille ja yrityksille. Konsernin liikevaihto on noin 470 milj. euroa ja henkilöstömäärä noin 150 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suur-Savon Sähkö Oy

Osavuosikatsaus: Liikevaihto kasvoi, myös tulos vahvalla tasolla27.9.2024 10:15:00 EEST | Tiedote

Konsernin liikevaihto 1–8/2024 oli 306,7 milj. euroa, joka on noin 5 prosenttia parempi kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Liikevaihdon kasvu johtuu pääosin kylmemmästä alkuvuoden säätilasta. Siirretyn sähkön määrä oli noin 7 prosenttia korkeampi vuoden 2023 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 1–8/2024 oli noin 11 milj. euroa korkeampi verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon, mikä johtuu sähkön myynnin parantuneesta tuloskehityksestä.

Korjattu tiedote: Osavuosikatsaus 1–4/2024: Liikevaihto kasvoi, mutta tulos jäi edellisestä vuodesta7.6.2024 17:00:51 EEST | Tiedote

Alkuvuoden kylmä säätila kasvatti konsernin liikevaihtoa, mutta tulos jäi viime vuoden vastaavaa ajankohtaa heikommaksi. Polttoaineiden hinnat jatkavat edelleen nousuaan, mikä pakottaa yhtiötä miettimään polttoainestrategiaa uudelleen. Konsernin liikevaihto 1–4/2024 oli 195,5 milj. euroa (korjattu edellisessä tiedotteessa ollut väärä liikevaihto), mikä on noin 9 prosenttia suurempi kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Liikevaihdon kasvu johtui pääosin kylmemmästä alkuvuoden säätilasta. Siirretyn sähkön määrä oli noin 20 prosenttia ja lämmön määrä noin 13 prosenttia suurempi alkuvuoteen 2023 verrattuna. Tulos 1–4/2024 jäi lähes 7 milj. euroa alhaisemmaksi verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye