Kirsikkapuun alla – Japanilaisia puupiirroksia 6.10.2022–15.1.2023

Kirsikkapuun alla

Kirsikkapuulla on erityinen merkitys japanilaisessa kulttuurissa – elämänkierto punoutuu kirsikkapuiden vuodenkiertoon. Vuoden tärkein juhla on hanami, kukkien katseleminen, joka ajoittuu kirsikkapuiden kukinnan alkamiseen. Kirsikkapuut ovat läsnä monissa kuva-aiheissa: viehkeät naishahmot kulkevat kirsikkapuiden alla ja kabuki-teatterin roolihahmojen taustalla kiertyvät kirsikkapuiden koristeelliset muodot. Puupiirrosten maailman kautta pääsemme kirsikkapuiden äärelle.

Ukiyo-e -puupiirrokset

Pääosa japanilaisesta puupiirrostaiteesta kuuluu taidetuotantoon nimeltään ukiyo-e, joka käsittää Edo-kauden aikana pääkaupunki Edossa (nyk. Tokio) suuresti suosittua taidetta.Puupiirrosten aiheissa ja tunnelmissa yleistyi ukiyo, käsillä olevaan hetkeen ja sen tarjoamiin elämyksiin tarttuminen. Puupiirroksissa ei kuvattu niinkään todellista, arkista maailmaa, vaan aikansa populaarikulttuuria ja haavemaailmaa. Termillä ukiyo-e käsitettiin aluksi kuvia kabuki -teattereista, geishoista ja teehuoneiden kaunottarista. Myöhemmin ukiyo-e -genreen liitettiin kaunotar- ja teatterikuvien lisäksi maisemat, samurait ja luontoaiheet.

Nykyajassa puupiirrosten estetiikka on edelleen kiehtovaa. Rytmikäs sommittelu, herkulliset väripinnat sekä voimakkaat ja herkät viivat kuljettavat katsetta. Nykykävijää ehkä puhuttelee myös ajatus hetkien ohikiitävyydestä ja ajan mukana kulkemisesta – elämän tarjoamiin tuokioihin on tärkeää pysähtyä.

Puupiirrosten mestareita

Utagawa Kunisada (Toyokuni III, 1786–1864) oli valtavan tuottelias. Yli puolet hänen tuotannostaan koostui teatteriaiheisista puupiirroksista. Niiden lisäksi hän teki myös kaunotarkuvia.

Kunisada oli Toyokuni I:n oppilas. Japanilaisen perinteen mukaan oppilaalle annettiin nimi, jonka ensimmäinen osa koostuu mestarin nimen loppuosasta. Vanhan ja maineikkaan nimen periminen oli suuri tapahtuma. Kunisadan teoksessa Nimenvaihdospidot (1860) Kabuki-näyttelijä Nakamura Fukusuke vaihtaa nimekseen Nakamura Shikan. Näyttelijöiden lisäksi juhlissa on kaksi tarjoilijaa. Mukana on lahjoja kalakauppiaalta tai Shin-yoshiwaran tai Shinagawan geishoilta.

Teatteriaiheiden lisäksi esillä on myös taidokkaita maisemia muun muassa Katsushika Hokusailta (1760–1849). Hokusaita kuvaillaan erakkoluonteeksi, jonka elämä täyttyi piirtämisestä ja maalaamisesta, aamusta iltaan. Myöhemmällä iällään hän merkitsi teoksiinsa ”vanha mies, joka on hulluna piirtämiseen”.

Hokusai kuvasi 1830-luvulta lähtien runsaasti Fuji-vuorta - pyhää vuorta, joka symboloi kuolemattomuutta ja pysyvyyttä. Hokusain teoksista tulikin kuolemattomia. Kuolemattomuus toteutui jälkipolvien tuntemien Fuji-kuvien kautta. Saatuaan sarjan valmiiksi 71-vuotiaana, hän sanoi ”jossain määrin käsittäneensä” luonnon, kasvien ja eläinten rakenteen ja arvioi saavuttavansa 110-vuotiaana asteen, ”jolloin jokainen pisteeni ja viivani elää”.

Hokusain ohella maisemakuvauksen mestariksi nousi Ando Hiroshige (1797–1858). Hiroshige luonnehti omaa tuotantoaan ”todellisuuden kuvajaiseksi”. Hän katsoi maisemaa runoilijan silmin; kaiken, mikä ei ollut aistikasta, saattoi jättää pois.
”Oli hankalaa saada kaikki piirrettyä, koska luonnoskirjani sivut olivat melko pienet, mutta vaikka olen monta asiaa tiivistänyt, on sommitelma täsmälleen kuin maiseman todellinen kuvajainen, jotta niistä voivat nauttia nekin, jotka eivät pääse matkustamaan. Pahoittelen siveltimenkäyttöni kömpelyyttä.”


Puupiirrosten historiasta

Puulaattojen painotaito tuli Japaniin alkujaan Kiinasta. Sitä käytettiin uskonnollisiin teksteihin ja vähitellen myös tekstien kuvittamiseen. Vasta 1600-luvun lopulla puupiirrostaide muotoutui Japanissa omaksi ilmaisuksi.

Aluksi puupiirrokset olivat mustavalkoisia ja niihin lisättiin värejä vedoksiin maalaamalla. 1700-luvulla alettiin käyttämään myös värejä painolaatoissa ja puupiirrosten suosio kasvoi. Maalaustaidetta ja runoutta ei pidetty erillisinä taidemuotoina, vaan ne esitettiin usein yhdessä ja toisinaan puupiirrokset toimivat runojen kuvituksina.

Suzuki Harunobu (n. 1725–1770) toi Edoon tekniikan, jossa usealla laatalla painettiin monivärisiä puupiirroksia. Sitä ennen mustavalkoisia vedoksia oli väritetty käsin. Samalla Harunobu loi uuden tyylin – hillittyjä värejä ja runollisia kuvia kaunottarista ja rakkauskohtauksista, joihin yleisö ihastui. Uudenlaiset, houkuttelevat värivedokset muistuttivat kaikessa koreudessaan kimonokankaita. Niitä alettiin kutsua nimellä nishiki-e, brokadikuvat.

Puupiirrostaiteilijan nimi siirtyi mestarilta oppilaalle. Perheissä ja koulukunnissa jatkettiin tiettyä kuvaustyyliä. Toisinaan taiteilija koki olevansa tyyliltään riittävän itsenäinen vaihtaakseen nimensä ja samalla vahvistaakseen asemaansa.

Edo-kausi

Uuden kaupunkikulttuurin keskukseksi nousi maan hallinnollinen ja poliittinen pääkaupunki Edo (nykyinen Tokio). Edo oli paitsi hallinnollinen ja poliittinen pääkaupunki, niin myös kulttuurielämän keskus. 1700 -luvun lopulla Edo oli jo miljoonakaupunki.

Yhteiskuntarakenne oli tarkoin lokeroitu. Samurait, sotilasluokka, oli hallitseva yhteiskuntaryhmä. Vaikka samuraita oli Edon väestöstä vain noin 300, kaksi kolmasosaa alueesta oli varattu samurailuokan asumuksille ja puutarhoille, loput muulle väestölle, temppeleille ja kaduille.

Puupiirrosten kukoistuskausi liittyy kaupunkilaiselämään ja porvarisluokan syntyyn. Varakkaat yksityiset keräilijät tilasivat taiteilijoilta luonnoksia itselleen mieluisista aiheista ja painattivat vedoksia. Edo-kaudella porvarisluokka vaurastui.Uudella porvarisluokalla riitti päivittäisten tarpeiden ohella rahaa myös muuhun. Syntyi ukiyo, kaupungistunut ja vapautunut ilmapiiri. Edossa kustantajia oli satoja ja kilpailu kovaa. Suosion ollessa suurimmillaan tehtiin jopa tuhannen kappaleen painoksia.

Kabuki-teatteri oli suosittua ajanvietettä Edossa, jossa toimi kolme eri teatteria. Ohjelmistot vaihtuivat kahden, kolmen kuukauden välein. Ohjelma kesti koko päivän. Päivän aikana esitettiin useita näytelmiä ja katsojia saapui ja poistui päivän mittaan.

Puupiirroksia katsoessa näkyy, kuinka puvut, kampaukset ja maskeeraukset olivat näyttäviä. Kabuki-kuvien kaunottaret olivat oikeasti miehiä. Kabuki-näytelmissä naisrooleja esittivät onnagata-näyttelijät, jotka olivat erikoistuneet tulkitsemaan naisten tunteita ja mielenliikkeitä.

Lisääntynyt matkustaminen loi markkinat matkamuistoille. Kuvat kuuluisista paikoista ja tienvarsien teehuoneista ja majataloista tekivät kauppansa erityisesti Edoon kulkevien pääteiden varsilla. Syntyi meisho-e, kuvia kuuluisista paikoista.


Puupiirrosten matka Eurooppaan

Hiljalleen puupiirroksista muodostui erottamaton osa japanilaista elämää. Niitä kiinnitettiin seiniin, liimattiin viuhkoihin, käytettiin karttoina, uutislehtisinä, kääre- ja koristepapereina, mainoslappuina ja tietysti kirjoina sekä kalentereina.

Länsimaiset taiteilijat ihastuivat japanilaisiin puupiirroksiin. Ne vaikuttivat merkittävästi koko länsimaisen taiteen kehitykseen 1800-luvun loppupuolella.

Suomalainen yleisö tutustui japanilaisiin puupiirroksiin ensimmäisen kerran 1897. Ukiyo-e-taiteen myyntinäyttely oli esillä Hagelstamin taidegalleriassa. Näyttelyn oli koonnut pariisilainen taidekauppias Samuel Siegfried Bing (1838–1905).

Antellin valtuuskunta teki merkittävän oston hankkiessaan yli 650 puupiirrosta sisältäneen kokonaisuuden H. F. Antellin (1847–1893) testamenttilahjoituksen korkovaroilla vuonna 1908. Puupiirrokset hankittiin Adolf Weigelin antikvariaatista Leipzigista. Välittäjänä toimi Helsingin yliopiston ranskalainen lehtori Jean Poirot (1873–1924), joka keräsi puupiirroksia ja oli itsekin tehnyt joitain hankintoja Weigeliltä. Myöhemmin Kansallisgallerian japanilaisten puupiirrosten kokoelma on karttunut ostoin ja lahjoituksin.

_____________________________________________________________________

Taiteilijoita

Kitagawa Utamaro (1753–1806)
Kitagawa Utamaro nousi suosioon kuvituksillaan kirjaan Mushi Erami, Hyönteiskirja. Hänet tunnettiin herkkänä luonnon havainnoijana ja kaunotarkuvistaan (bijin-ga), joihin ihastuttiin myös 1800-luvun Euroopassa.
Hänen kaunotarkuvissaan naisten piirteet ja kampaukset olivat pääosassa, tunnelmat olivat seesteisiä ja värit rauhallisia. Ulkomaalaisten silmissä Utamaron teoksissa näkyvä muotokieli on saanut ajattoman japanilaisuuden leiman. Muiden ukiyo-e-mestareiden tavoin myös Utamaron aihevalikoimaan kuuluivat eroottiset shunga-puupiirrokset.

Ando Hiroshige (1797–1858)
Hiroshige syntyi Edossa 1797. Hänen isänsä kuului alempaan samurailuokkaan. Hiroshige peri palomiehen viran ja hoiti virkaa joitakin vuosia taiteilijauransa aikana. Hänen sarjoistaan on tehty useita jälkipainoksia (fukkoku).

Katsushika Hokusai (1760–1849)
Hokusai valitsi sukunimekseen Katsushika, oman syntymäpaikkansa ja Edon kaupunginosan mukaan.
Fuji-vuoren ohella Hokusain merkittävimpään tuotantoon kuuluivat mallikirjat, Hokusai manga, joita syntyi 15 kappaletta. Sarja sisältää tuhansia kuvia, jotka kuvaavat japanilaista luontoa, eläimiä, maisemaa ja elämänmenoa.

Utagawa Kunisada (Toyokuni III) (1786–1865)
Utagawa Kunisada on yksi tunnetuimmista kabuki-teatterin kuvaajista. Kunisada johti Utagawan koulukuntaa. Hänen teoksensa olivat kustantajien kassamagneetteja ja hän onnistui hankkimaan puupiirroksillaan omaisuutta.

Keisai Eisen (1790–1848)
Utamaron ikonisten kaunotarten ohella kiinnostusta herättävät Keisai Eisenin puupiirrokset. Niissä naisten vartalo on usein liikkeessä – kiertyneenä ja taipuneena, kankaat komeasti hulmuten. Hahmot ovat itsetietoisempia kuin Utamaron pysähtyneet, eteeriset kaunottaret.


_____________________________________________________________________

Tarinoita teosten takana

Utagawa (Andō) Hiroshige (1797–1858) Naisia kuistilla, kohtaus 4 (Yondanme), sarjasta Uskolliset vasallit (Chūshingura) n. 1840.

Rouva Kahoyo sommittelee kukkia samuraimiehensä ilahduttamiseksi. Mies on epäreilusti syytettynä shogunin sääntöjen rikkomisesta ja koko perhe sekä talon muut samurait on määrätty kotiarestiin. Talon kaksi samuraita (vasemmalla) tulevat kertomaan lähestyvästä shogunin sanansaattajasta. Odotettiin kotiarestin päättymistä tai lahjusvaatimuksia, mutta sanansaattaja toi uutisen kuolemanrangaistuksesta.

Toyohara Kunichika (1835–1900) Neljän onnagata-näyttelijän roolikuvat: Ichimura Kakitsu IV, Onoe Kikujirō II, Sawamura Tosshū II ja Bandō Mitsugorō. 1850–1870.

Kohtaus näytelmästä Kuun puuttuva lautanen, rakastajan polun iltapimeys (Tsuki no Kakezara Koiji no Yoiyami). Kaunis Kakezara joutuu epäsuosioon, kun isän uusi vaimo arvostaa vain omaa tytärtään. Oikealla äitipuoli hyökkää Kakezaran (keskellä) kimppuun. Benizara estää äitiään lyömästä sisarpuolta. Näytelmän edetessä Kakezaran isä surmataan, ja Kakezara kostaa isän kuoleman. Surmaajan roolissa Nakamura Shikan.

______________________________________________________________________

Sinebrychoffin taidemuseo 
Bulevardi 40, 00120 Helsinki
p. 0294 500 460
www.siff.fi

Lehdistömateriaali ja kuvauspyynnöt:
Markkinointi- ja viestintäasiantuntija Katariina Hänninen, p. 0294 500 477, katariina.hanninen@siff.fi

Lehdistökuvat: https://press.sinebrychoffintaidemuseo.fi/media/kirsikkapuun-alla

Lisätietoja näyttelystä:
Museonjohtaja Kirsi Eskelinen, p. 0294 500 490, kirsi.eskelinen@siff.fi
Amanuenssi Salla Heino, p. 0294 500 461, salla.heino@siff.fi

Pääsymaksu: 16 € / 14€ / Museokortti / alle 18-v. maksutta

Avoinna: ti, to, pe 11-18, ke 11-20, la, su 10-17, ma suljettu

Opastilaukset: Kansallisgallerian palvelumyynti, p. 0294 500 500 (ma–pe klo 10–14) myynti@kansallisgalleria.fi

Teosten lainaajat: Designmuseo

Näyttelyn julkaisu: Kirsikkapuun alla – Japanilaisia puupiirroksia | Under körsbärsträdet – Japanska träsnitt | Under the cherry blossom | Japanese Woodblock Prints
Toim. Anna Ahtola, Salla Heino, Annaleena Lampola

Facebook: @siffmuseo | Instagram @Sinebrychoffartmuseum | Twitter @Sinebrychoffart

Sinebrychoffin taidemuseo on osa Kansallisgalleriaa Kiasman ja Ateneumin taidemuseon kanssa.