Kirjailijavierailu: Bertin päiväkirjat -sarjan kirjailijat Suomeen lokakuussa
Serkusten Anders Jacobssonin (s. 1963) ja Sören Olssonin (s. 1964) kirjoittamia lasten- ja nuortenromaaneja on myyty 25 maassa yhteensä jo yli 12 miljoonaa kappaletta. Bertin päiväkirjoja he ovat kirjoittaneet yhdessä jo vuodesta 1987 lähtien. Kirjoihin pohjautuva elokuva Bert – Viimeinen viaton ilmestyi vuonna 1995 ja 2020. Televisiosarja Bert ilmestyi Ruotsissa vuosina 1994 ja 2021. Bertin epätoivopäiväkirjan on suomentanut Mirka Maukonen. Storytel on julkaissut romaanin äänikirjana.
Bertin epätoivopäiväkirjassa Bert Ljung on viimein aloittanut seurustelun unelmiensa tytön Alvan kanssa. Korona sotkee kuitenkin Bertin suunnitelmia ja aiheuttaa mutkia matkaan. Jaksaako Alva odottaa häntä?
Kirjailijat vierailevat Helsingin Kirjamessuilla
Anders Jacobsson ja Sören Olsson osallistuvat Helsingin Kirjamessujen ohjelmaan torstaina 26.10. Kirjailijoiden ohjelmassa on muun muassa kustantajan lehdistötilaisuus Messukeskuksessa klo 10.30, haastattelu Töölönlahti-lavalla klo 11.30 ja haastattelu Storytelin osastolla 7g140 klo 13.00. Jacobsson ja Olsson tapaavat messuyleisöä myös kirjakauppojen osastoilla ja Avaimen osastolla 6e58.
Aikaisemmin ilmestyneistä Bert-romaaneista sanottua
“Päiväkirjamuotoisista Bert-kirjoista saa vahvan todellisuuden tunteen, sillä Bert listaa niin yksityiskohtaisesti urheilutuntien jalkahien lemun, peiton alla piereskelyn kuin tytöistä unelmoinnin ja suuret haaveetkin, että kirjoja lukiessa on helppo kuvitella tirkistelevänsä oikean pojan elämään. Toinen tärkeä syy suosioon on vitsien karnevalistisuus: niissä varhaisnuoret saavat revitellä juuri niillä alueilla, jotka aikuiset haluaisivat siistiä lapsistaan.” Paula Havaste, HS, 20.12.1996 (kirjasta Bertin tunnustukset)
“29-vuotias (Riku) Nieminen ja 33-vuotias (Antti) Holma kertovat kuluttaneensa lapsuudessaan paljon aikaa kirjojen parissa. Molemmat innostuivat etenkin pojille suunnatusta ruotsalaisesta kirjasarjasta Bertin päiväkirjat.”
Miia Hiiri, Ilta-Sanomat, 10.12.2015
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet
Avain, Suomen kirjastopalvelu Oy, viestintäjohtaja Vilja Kujanpää, vilja.kujanpaa@avain.net, puh. 040 755 3319
arvostelukappaleet: info@avain.net
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Avain on suomalainen kirjakustantamo, joka kustantaa laadukasta kotimaista kirjallisuutta. Kustantamo on palkittu Selkokeskuksen Seesam-palkinnolla tunnustuksena selkokirjallisuuden edistämisestä.
Avain on osa Suomen kirjastopalvelu Oy:tä ja Booky Groupia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avain
Teija Himmelroosin romaani syntyy alkukuvasta3.12.2024 08:45:00 EET | Blogi
Lapsuudesta tuttu vanha metalliverstas ja sen pihapiirin maisema kypsyi vuosikymmeniä esikoiskirjailija Teija Himmelroosin mielessä Toinen puoli valkoinen -romaanin tapahtumapaikasi. "Tarinani syntyvät alkukuvasta. Mielessäni on joku paikka, tunnelma, ihmiset suhteessa toisiinsa, värit, äänet, valot. Jotakin on tapahtunut, ja se minun on kerrottava", kirjoittaa Himmelroos Kustantamon kuulumisia -blogissa, ja pohtii, miten hänestä tuli kirjailija.
Hannu Pöppösen Nippu pesoja on Vuoden matkakirja 202420.11.2024 18:05:00 EET | Tiedote
Hannu Pöppösen kirjoittama Nippu pesoja ja muita kertomuksia Argentiinasta on Vuoden matkakirja 2024. Mondo-lehden toimituksen jakama tunnustus myönnetään vuosittain parhaalle Suomessa julkaistulle matkakirjalle.
Nostalginen tietokirja vie kuohuvalle 1960-luvulle!8.11.2024 07:21:00 EET | Tiedote
Ismo Loivamaan uutuuskirjassa tutustutaan iloiseen 1960-lukuun. 1960-lukuja on oikeastaan kaksi: vuosikymmenen alussa elettiin vielä suloista viattomuuden aikaa, vuosikymmenen loppupuolella taisteltiin, kapinoitiin ja kyseenalaistettiin entiset arvot.
Kati-Annika Ansas: Jos ei se tapa…5.11.2024 08:45:00 EET | Blogi
Kati-Annika Ansas kirjoitti läheisen isoäitinsä viimeiset ajat kirjaan. Tällä tavoin hän tallensi rakkaan ihmisen ikuisesti itselleen. Isoäidin saattaminen loppuun oli raskasta monin tavoin. Ansas kuvaa Kustantamon kuulumisia -blogissa katkeria tuntemuksiaan: "Elin asioiden hoitamisen kuplassa, ja aloin pikku hiljaa kadota itseltäni." Päätöstili-kirja (Avain) ilmestyi syksyllä 2024.
Avaimen kevään 2025 kirjat julkistettu31.10.2024 08:45:00 EET | Tiedote
Avaimen kevään tietokirjojen joukosta löytyy Finlandia-palkitun Ville-Juhani Sutisen odotettu Reunamerkintöjä-esseekokoelma. Kustantamo julkaisee myös useita kaunokirjallisia avauksia: Emmi Maarasen esikoisromaani Vedenmorsian, Tittamari Marttisen uuden dekkarisarjan ensimmäinen osa Myrkkyä mesenaatille, Heli Rantalan nuortenromaani Pummi sekä Kimmo Ojalan lastenromaani Kolme sikaa ja Mona Lisa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme