Naisten ja miesten tasa-arvo ei toteudu omaishoidossa
Omaishoitajaliitto vaatii toimia sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi. Hoivatyön epätasainen jakautuminen sukupuolten kesken vaikuttaa naisten urakehitykseen, ansiotuloihin sekä eläkekertymään. Omaishoitajaliitto kampanjoi asiasta yhdessä eurooppalaisten omaishoitojärjestöjen kanssa Euroopan omaishoitajien päivänä 6. lokakuuta.
Omaishoitajista valtaosa on naisia
Suomessa ja koko EU:n alueella kaikesta hoivasta 80 prosenttia on omais- ja läheishoitoa. Näistä hoitajista lähes 60 prosenttia on naisia.
Suomessa on runsaat 350 000 omais- ja läheishoitajaa. Heistä 50 000 on tehnyt sopimuksen kunnan kanssa. Näistä sopimusomaishoitajista noin 70 prosenttia on naisia.
Naiset hoitavat sairaat, lapset ja vanhukset
Euroopan tasa-arvoinstituutin (EIGE) tutkimuksen mukaan yksi suurimmista epätasa-arvoa aiheuttavista ongelmista johtuu kotitöiden ja palkattoman hoivavastuun jakautumisesta.
Työssäkäyvät naiset tekevät palkatonta hoivatyötä keskimäärin 22 tuntia viikossa, mutta työssäkäyvät miehet alle 10 tuntia.
Hoivavastuut kasautuvat erityisesti yli 45-vuotiaille naisille. Lähes puolella 45–54-vuotiaista naispalkansaajista on kotitalouden ulkopuolisia hoivavastuita. Miehillä vastaava osuus on 37 prosenttia.
Omaishoitajan katkeileva työura tarvitsee tukea
Koronaepidemia näyttää lisänneen omais- ja läheishoitoon käytettyä aikaa. Tämä heikentää entisestään naisten työllistymistä ja vähentää palkkatyöhön käytettyä aikaa.
Omaishoitajan ansiotyöhön tulee usein katkoksia tai työstä voi joutua luopumaan kokonaan.
Omaishoitajaliiton mielestä yhteiskunnan tulee tukea naisia työelämän ja omaishoidon yhteensovittamisessa sekä kannustaa miehiä ottamaan enemmän vastuuta omaishoidosta.
Omais- ja läheishoitajien saatavilla on oltava laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluita. Niiden asiakasmaksuja on kohtuullistettava tai myönnettävä palveluja pienituloisille omaishoitajille maksutta.
Lisäksi työsopimuslain mukainen omaishoitovapaan korvaus ansionmenetyksestä lisäisi tasa-arvoa.
Lisätiedot:
toiminnanjohtaja
Sari-Minna Tervonen
050 368 4554
sari.tervonen@omaishoitajat.fi
Haastattelupyynnöt:
viestinnän asiantuntija
Ismo Laukkarinen
040 527 7341
ismo.laukkarinen@omaishoitajat.fi
Linkkejä:
Euroopan omaishoitajien päivä Omaishoitajaliiton verkkosivuilla
Täältä löytyy teemapäivän julisteita tiedotusvälineiden käyttöön.
The European Institute for Gender Equality (EIGE):
Gender Equality Index 2020: Key findings for the EU | European Institute for Gender Equality (europa.eu)
Euroopan omaishoitajaverkoston nettisivut:
Eurocarers – European Association Working for Carers
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Hämeentie 105 A 18, 5 krs.
00550 Helsinki
020 7806 500http://www.omaishoitajat.fi
Omaishoitajaliitto ry on omaishoitajien edunvalvonta- ja tukijärjestö. Liitto toimii asiantuntijana omaistaan hoitavien henkilöiden yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi sekä tukee erilaisin tavoin omaishoitotilanteessa olevia henkilöitä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Omaishoitajaliitto ry
Hoiva on joukkuelaji1.10.2024 07:34:56 EEST | Tiedote
Euroopan omaishoitajien päivää vietetään sunnuntaina 6.10. Päivän teemana on tänä vuonna Omaishoitajat hoidon kumppaneina – reiluutta omaishoitoon.
Työmarkkinoilla tarvitaan hoivaherätys29.4.2024 12:46:44 EEST | Tiedote
Omaishoitajaliitto kannustaa työmarkkinajärjestöjä lisäämään työehtosopimuksilla palkallisen lyhyen hoitovapaan mahdollisuutta työntekijän perheenjäsenen tai muun läheisen tarvitsemaan hoitoon.
Fair Care – Reiluutta omaishoitajille23.4.2024 07:55:54 EEST | Tiedote
Euroopassa on hoivakriisi. Väestö ikääntyy ja hoitajista on pulaa. Ikääntyneiden, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hoito jää yhä useammin läheisten ja omaisten harteille. Omaishoitajaliitto vaatii, että seuraavalla kaudellaan Euroopan parlamentti panostaa läheis- ja omaishoitajien tukemiseen.
Hoivan perusta on läheisissä ja omaisissa18.4.2024 10:46:44 EEST | Tiedote
Yhteiskunta ei selviä ilman läheis- ja omaishoitoa. Sitä tarvitsevat esimerkiksi iäkkäät vanhemmat ja puolisot, sairaalasta kotiutettavat ja saattohoidettavat. Epävirallinen hoiva muodostaa hoivan selkärangan ja on jopa 80 prosenttia hoivan kokonaisuudesta. Silti se jää vähäteltyyn rooliin, vaikka siihen pitäisi päinvastoin panostaa, koska omaishoito on inhimillistä ja yhteiskunnalle taloudellista.
Omaishoitoyhteisö tuo turvaa22.11.2023 08:52:27 EET | Tiedote
Omaishoitajien viikon teemana on tänä vuonna Yhteisö tuo turvaa. Teemalla halutaan nostaa esiin omaishoitajayhdistysten toiminta yksilön tukena ja yhteiskunnallisena vaikuttajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme