MAJ nappasi sijoittajiksi nimekkäät naiset teknologia-alalta – Siskosten kauneusalan startupin tähtäimessä seuraavaksi Pohjoismaat

”Vaikka rahoitusmarkkinoilla on ollut poikkeuksellisen suurta epävarmuutta, täyttyi Pre-seed -rahoituskierroksemme muutamassa viikossa. Olemme erittäin onnellisia saadessamme mukaan näin ansioituneita ja MAJlle sopivia sijoittajia. Tämä tuo meille lisää osaamista ja muskeleita erityisesti B2B-palveluiden skaalaukseen kansainvälisesti. Naisvaltaisella alalla toimiva yrityksemme on naisten perustama ja nyt saimme lisää naisia sijoittajiksi. Tämä on todella harvinaista startup-maailmassa,” iloitsee MAJn toimitusjohtaja Krista Huhtala-Jenks.
Kauneusalan Woltiksi kutsutun MAJn ideana on tuoda salonkitasoisia kauneuspalveluita asiakkaiden luo, kuten koteihin. Porilaisten siskosten perustama yritys käynnisti toimintansa kunnolla juuri kun pandemia iski ja asiakaskunta on viime vuosina kasvanut vauhdilla erityisesti pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla. Asiakasryhmistä erottuvat erityisesti yritysasiakkaat sekä ruuhkavuosia elävät, jotka haluavat säästää aikaa kiireisessä arjessaan.
Hiljattain 45 miljoonan rahoituspotin perustamalleen Enfucelle kerännyt Monika Liikamaa innostui MAJn enkelisijoittajaksi nähtyään suomalaisyrityksen tarjoamat kasvumahdollisuudet.
”MAJn perustajien katse on vahvasti tulevaisuudessa. Digitalisaatio on edennyt jättiharppauksin ja on erittäin innostavaa tuoda sen hyötyjä uusille aloille, kuten kauneuspalveluihin. Samalla se avaa mahdollisuuden skaalata bisnestä ja laajentua nopeasti kotimaata suuremmille markkinoille,” toteaa Monika Liikamaa.
Perinteistä kauneusalaa teknologian avulla disruptoiva MAJ on kehittänyt uudenlaista palvelutarjontaa B2B-markkinoille sekä kuluttajille. Yritys tarjoaa palveluita esimerkiksi yritystilaisuuksiin, palvelutaloihin ja työhyvinvointiin liittyen. Tanskalainen, SaaS-yrityksiin keskittyvä Fast Forward Capital tuo mukanaan vahvaa operatiivista kokemusta B2B-palveluiden skaalauksesta kansainvälisesti.
”Entisinä teknologiayrittäjinä meitä inspiroi MAJn perustajien puhutteleva visio ja kunnianhimoinen kasvutavoite. Kauneuspalvelut ovat maailmanlaajusesti yli 500 miljardin arvoinen bisnes ja haluamme osaltamme auttaa MAJta skaalaamaan liiketoimintaa kansainvälisesti ja tuomaan kauneuspalveluita uusien asiakasryhmien ulottuville,” sanoo Fast Forward Capitalin perustaja Mette Eckhausen.
MAJn tarina sai alkunsa, kun perustajien Elsa-mummu toivoi kampaajaa ja jalkahoitajaa luokseen porilaiseen palvelutaloon. Seuraavaksi kolmikko haluaa laittaa mummujen ja heidän kiireisten perheenjäsentensä tukat kuntoon Pohjoismaissa. ”Nyt meillä on tilaisuus iskeä iso vaihde silmään ja ponnistaa globaaleille markkinoille. Kauneuspalvelut kuuluvat kaikille,” sanoo Krista Huhtala-Jenks.
MAJn rahoituskierrokseen osallistui myös muita uusia sekä valtaosa nykyisistä sijoittajista.
Lisätietoja medialle:
Toimitusjohtaja Krista Huhtala-Jenks
krista@maj.fi, + 358 40 759 3718
MAJ lyhyesti
Toimintansa 2019 aloittanut kasvuyritys tuo parturi-kampaajan, jalkahoitajan, kosmetologin ja meikkaajan palvelut asiakkaan luokse, aina salonkitasoisina. Palveluita tarjotaan sekä yrityksille että kuluttajille.
MAJ toimii pääkaupunkiseudulla, Pirkanmaalla,Satakunnassa ja Turussa. Palveluiden tilaaminen ja maksaminen tapahtuu ensisijaisesti verkossa.
MAJn tavoitteena on olla alan yrittäjille paras ja reiluin tapa tehdä töitä. MAJ tarjoaa yrittäjille ajanvarausjärjestelmän, maksupalvelut, asiakashankinnan, liikkuvaan työhön erityisesti suunnitellut välineet.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Krista Huhtala-JenksToimitusjohtajaMAJ
Puh:0407593718krista@maj.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
MAJ lyhyesti
Toimintansa 2019 aloittanut kasvuyritys tuo parturi-kampaajan, jalkahoitajan, kosmetologin ja meikkaajan palvelut asiakkaan luokse, aina salonkitasoisina. Palveluita tarjotaan sekä yrityksille että kuluttajille.
MAJ toimii pääkaupunkiseudulla, Pirkanmaalla,Satakunnassa ja Turussa. Palveluiden tilaaminen ja maksaminen tapahtuu ensisijaisesti verkossa.
MAJn tavoitteena on olla alan yrittäjille paras ja reiluin tapa tehdä töitä. MAJ tarjoaa yrittäjille ajanvarausjärjestelmän, maksupalvelut, asiakashankinnan, liikkuvaan työhön erityisesti suunnitellut välineet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MAJ
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme