Suur-Savon Sähkö Oy

Luhankaan suunnitteilla tuulivoimapuisto

Jaa
Suur-Savon Sähkö Oy on esittänyt Luhangan kunnalle osayleiskaavan laadintaa tuulivoimapuiston suunnittelualueelle. Tuulivoimapuisto koostuisi noin seitsemästä tuulivoimalasta. Hankealue sijaitsee noin 10 kilometriä Luhangan keskustasta kaakkoon, Latamäen tuulivoimapuiston itäpuolella.

Luhangan kunnanhallitus päätti maanantaina 17.10.2022 kokouksessa tuulivoimarakentamista ohjaavan osayleiskaavan laatimisesta Luhankaan. Osayleiskaava laaditaan MRL 77 a §:n mukaisena yleiskaavana, jolloin yleiskaavaa voidaan käyttää suoraan rakennusluvan perusteena.

Tuulivoimapuistoon on suunniteltu noin seitsemän tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus olisi enintään 300 metriä. Voimaloiden nimellisteho määräytyy tuulivoimateknologian kehityksen mukaan. Arvioitu voimalateho on alustavasti noin 6,4 MW, jolloin hankkeen yhteisteho olisi noin 44,8 MW.

Suur-Savon Sähkö vastaa kaikista tuulivoimapuiston selvitykseen, kaavoitukseen ja suunnitteluun liittyvistä kuluista. Luhangan kunta laatii tuulivoimarakentamista ohjaavan yleiskaavan ja vastaa lakisääteisistä hallinnollisista tehtävistä. Tuulivoimahankkeen suunnittelualue on esitetty oheisessa kuvassa. Kaava-alueen tarkka rajaus määritellään suunnittelun edetessä.

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.sssoy.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Suur-Savon Sähkö rakentaa tuulivoimapuiston luonnonympäristön ominaispiirteet huomioon ottaen. Kaavaa varten laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain (MRA) mukaiset ympäristöselvitykset ja vaikutusten arvioinnit. Hanke voi vaatia YVA-lain mukaisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn, tästä keskustellaan parhaillaan viranomaisten kanssa.

Suur-Savon Sähkön on myös aloittanut selvitykset tuulivoimahankkeen liittämiseksi sähköverkkoon yhteistyössä High Voltage Consulting Oy:n kanssa. Melu- ja välkemallinnukset toteuttaa Ramboll ja ne valmistuvat lokakuun aikana.

–Tuulivoiman rakentaminen tukee Suomen energiaomavaraisuutta ja siirtymää kohti hiilineutraalia hyvinvointiyhteiskuntaa, toteaa Suur-Savon Sähkön toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen.

– Uusiutuvan energian tuottaminen tukee Luhangan kunnan strategisia tavoitteita: uusiutuvan energian edistämistä ja luonnonvarojen harkittua käyttämistä. Tuulivoimarakentamisella on myös positiivisia vaikutuksia talouteen ja kunnan itsenäisyyteen, joka on strategiamme ykköskärki, sanoo Luhangan kunnanjohtaja Tuomo Kärnä.

Kuntalaisille ja medialle järjestetään infotilaisuus, jossa kerrotaan lisää hankkeesta. Tilaisuus järjestetään Luhangan kylätalolla maanantaina 31.10.2022 klo 17 alkaen. Osoite on Kotipellontie 1, 19950 Luhanka.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Tuulivoimahankkeen suunnittelualue
Tuulivoimahankkeen suunnittelualue
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suur-Savon Sähkö Oy
Suur-Savon Sähkö Oy
Otto Mannisen katu 6
50101 MIKKELI

https://www.sssoy.fi

Suur-Savon Sähkö on järvisuomalainen energiakonserni – teemme työtä paikallisen elinvoiman säilyttämiseksi. Konsernin liiketoimintoja ovat sähkön verkkopalvelu sekä lämmön ja sähkön myynti. Vastaamme toimitusvarmasta verkkopalvelusta ja myymme lämpöä Järvi-Suomen alueella. Myymme sähköä ja aurinkosähköratkaisuja kaikkialle Suomeen. Kasvavissa liiketoiminnoissa tarjoamme tekoälyä ja analytiikkaa hyödyntäviä kunnossapitopalveluita sähköverkkoyhtiöille ja valokuituliittymiä sekä niihin liittyviä internetpalveluita alueemme asukkaille ja yrityksille. Konsernin liikevaihto on noin 470 milj. euroa ja henkilöstömäärä noin 150 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suur-Savon Sähkö Oy

Osavuosikatsaus: Liikevaihto kasvoi, myös tulos vahvalla tasolla27.9.2024 10:15:00 EEST | Tiedote

Konsernin liikevaihto 1–8/2024 oli 306,7 milj. euroa, joka on noin 5 prosenttia parempi kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Liikevaihdon kasvu johtuu pääosin kylmemmästä alkuvuoden säätilasta. Siirretyn sähkön määrä oli noin 7 prosenttia korkeampi vuoden 2023 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 1–8/2024 oli noin 11 milj. euroa korkeampi verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon, mikä johtuu sähkön myynnin parantuneesta tuloskehityksestä.

Korjattu tiedote: Osavuosikatsaus 1–4/2024: Liikevaihto kasvoi, mutta tulos jäi edellisestä vuodesta7.6.2024 17:00:51 EEST | Tiedote

Alkuvuoden kylmä säätila kasvatti konsernin liikevaihtoa, mutta tulos jäi viime vuoden vastaavaa ajankohtaa heikommaksi. Polttoaineiden hinnat jatkavat edelleen nousuaan, mikä pakottaa yhtiötä miettimään polttoainestrategiaa uudelleen. Konsernin liikevaihto 1–4/2024 oli 195,5 milj. euroa (korjattu edellisessä tiedotteessa ollut väärä liikevaihto), mikä on noin 9 prosenttia suurempi kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Liikevaihdon kasvu johtui pääosin kylmemmästä alkuvuoden säätilasta. Siirretyn sähkön määrä oli noin 20 prosenttia ja lämmön määrä noin 13 prosenttia suurempi alkuvuoteen 2023 verrattuna. Tulos 1–4/2024 jäi lähes 7 milj. euroa alhaisemmaksi verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye