Luonnonperintösäätiö ja Von Hertzen Brothers suojelivat viidenkymmenen hehtaarin metsän Lopella

Suuri metsäkauppa mahdollistui tehokkaan suojelukampanjan avulla, joka käynnistettiin yhdessä Von Hertzen Brothers -yhtyeen kanssa keväällä 2022. Mukana varainkeruussa oli useita tunnettuja taiteilijoita ja artisteja. Kampanja sai alkusysäyksensä bändin kahdeksannesta albumista, Red Alert in the Blue Forest.
”Olemme huolestuneita suomalaisen metsäluonnon monimuotoisuuden katoamisesta, ja koimme, että jotakin on tehtävä. Eteläsuomalaisista metsistä vain alle kolme prosenttia on rauhoitettuja ja nekin hajallaan pieninä sirpaleina. Siksi käynnistimme yhdessä Luonnonperintösäätiön kanssa keräyksen, jonka tuloksia pääsemme nyt ihailemaan”, Von Hertzen Brothersin Mikko, Kie ja Jonne kertovat.
Suojeltava Blue Forest sijaitsee Lopella, Kanta-Hämeessä, ja on laajuudeltaan viidenkymmenen hehtaarin suuruinen. Kolme tonttia kattava alue on huomattavan monimuotoinen sekametsä, jossa kasvaa järeitä haapoja ja kuusia. Metsässä asustavat muiden muassa liito-orava ja valkoselkätikka. Alueen läpi virtaa saukon reviiriin kuuluva joki. Jatkossa metsä saa elää ja kehittyä omassa rauhassaan ja se toimii turvapaikkana monille uhanalaisille lajeille.
”Huikeaa, että iso suojelukokonaisuus saatiin tehokkaasti maaliin. Blue Forest -kampanjan puitteissa järjestettiin lyhyessä ajassa muun muassa kaksi onnistunutta ja keskenään aika erilaista huutokauppaa. Tässä upeassa metsässäkin ehdittiin vierailla useaan otteeseen Von Hertzenien ja muiden vieraiden kanssa. Siitä meillä on todistusaineistona hienoa videomateriaalia, jota on jo julkaistu ja tullaan julkaisemaan jatkossakin”, hehkuttaa Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja Pepe Forsberg.
”Fiilis on aivan huipussaan. On upeaa, että niin moni lähti mukaan tähän suojeluhankkeeseen, jonka toteutumista pääsemme nyt kaikki todistamaan. Mukana oli suuri joukko taiteilijoita, artisteja ja muita tukijoita, joille kaikille lämmin kiitos osallistumisesta. Kampanjan aikana on tehty paljon hienoja juttuja ja saatu paljon hyvää aikaan, ja nyt Blue Forest on suojeltu meille kaikille”, Mikko, Kie ja Jonne von Hertzen kertovat tyytyväisinä.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Von Hertzen Brothers akustisena Blue ForestissaSiirry videokanavalle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pepe ForsbergToiminnanjohtajaLuonnonperintösäätiö sr
Puh:050 552 2588Puh:050 552 2588pepe.forsberg@luonnonperintosaatio.fiKuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Luonnonperintösäätiö on kalastaja Pentti Linkolan vuonna 1995 perustama säätiö, joka suojelee luontoa, ensisijaisesti uhanalaista metsää. Säätiö hankkii lahjoitusvaroin luonnonalueita ja takaa niille luonnonsuojelulain mukaisen pysyvän rauhoituksen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Luonnonperintösäätiö sr
Pelastetaan Ylä-Lapin ikimetsät -kampanja toi komean tuloksen – keräys laajenee suojelemaan metsiä koko Lapin alueella16.4.2025 10:04:38 EEST | Tiedote
Luonnonperintösäätiön toistaiseksi tuottoisin kampanja on kolmen vuoden aikana tuonut komeat 833 500 euroa pohjoisten metsien suojeluun. Keräyksen turvin on rauhoitettu kahdeksan aluetta, joista viisi Enontekiöltä, kolme Inarista. Suojeltujen alueiden yhteispinta-ala on 690 hehtaaria.
Luonnonperintösäätiön 30-vuotisjuhlavuosi näyttävästi käyntiin – Jämsässä suojellaan 56 hehtaarin rakentamaton saari26.2.2025 08:31:08 EET | Tiedote
Koneen Säätiö on tehnyt Luonnonperintösäätiölle 800 000 euron lahjoituksen, jonka turvin rauhoitetaan kokonainen saari ja kannustetaan muita toimijoita lahjoittamaan luonnonsuojeluun.
Luonnonperintösäätiö etsii toimitusjohtajaa17.2.2025 11:41:48 EET | Tiedote
Tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Luonnonperintösäätiö on ensimmäistä kertaa palkkaamassa toimitusjohtajan.
Miljoonaperinnön avulla suojeltiin yli 180 hehtaaria metsää – huipentumana Sastamalan Pirunvuori27.11.2024 11:00:12 EET | Tiedote
Metsiä suojeltavaksi ostava Luonnonperintösäätiö täyttää ensi vuonna 30 vuotta ja säätiön tukiyhdistys Ikimetsän ystävät ry 20 vuotta. Vuosi 2024 on ollut säätiön ja yhdistyksen yhteistyössä ennennäkemättömän onnistunut.
Presidentti Sauli Niinistö ja tohtori Jenni Haukio ryhtyvät Huuhkaja- ja Helmarimetsien suojelijoiksi8.10.2024 15:15:10 EEST | Tiedote
Luonnonperintösäätiö, Suomen Maajoukkueen Kannattajat (SMJK) ja Suomen Palloliitto avaavat suojelukampanjan, jossa kerätään varoja huuhkajien ja helmipöllöjen pesimämetsien suojeluun. Presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa tohtori Jenni Haukio ovat lupautuneet hankkeen suojelijoiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme