Vihreät - De Gröna

Vihreiden Pitko: ”Meidän täytyy muuttaa maankäyttömme tapoja sellaisiksi, että maankäyttösektori saadaan käännettyä nieluksi”

Jaa
Kansanedustaja Jenni Pitko piti Vihreiden ryhmäpuheenvuoron eduskunnan keskustelussa maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmasta. Pitko moitti ilmastosuunnitelman riittämättömyyttä kuromaan umpeen hiilinielujen romahtamisesta koituvaa takapakkia Suomen hiilineutraaliustyölle.

- Meidän täytyy muuttaa maankäyttömme tapoja sellaisiksi, että maankäyttösektori saadaan käännettyä nieluksi ja että sillä katetaan päästömme viimeistään vuonna 2035. Muutoin meitä uhkaa paitsi ilmastonmuutos myös valtavat laskut, kirjaimellisesti, Pitko sanoo. 

- Maatalouden päästövähennysten vaatimattomuus ei ole maatalouden tuottajien syytä. Syy on meissä poliitikoissa. Maataloutta ohjaavat rakenteen, tuet ja politiikat eivät ole kannustaneet ilmastokestävään uudistamiseen. Maatalouden tukijärjestelmämme ei tällä hetkellä palkitse, vaikka maatalousyrittäjä haluaisi tehdä osansa päästöjen vähentämiseksi, Pitko sanoo. 

Pitko kritisoi sitä, että vaikka metsähakkuiden vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen tunnetaan, ei se tunnu vähentäneen haluja hillitä hakkuita. 

- Kaiken tämän tiedon karttumisenkin jälkeen, moni haaveilee metsähakkuiden lisäämisestä. Ilmaston ja luonnon kannalta se ei vaan kertakaikkiaan ole mahdollista. Ei ole olemassa sellaista yhtälöä, että voisimme jatkaa kuten aiemmin. Vähemmän tonneja voi kuitenkin tarkoittaa enemmän euroja, jos onnistumme metsätalouden jalostusarvon kasvattamisessa ja kestävien, pitkäaikaisesti hiiltä sitovien tuotteiden kehittelyssä ja kysyntään vastaamisessa, Pitko toteaa.

Helpoksi ilmastotoimeksi maataloudessa Pitko nimeää turvepeltojen ennallistamisen. 


- Turvepeltojen ala on noin 10 prosenttia peltoalasta, mutta niiden päästöt ovat yli puolet kaikista maatalouden ilmastopäästöistä. Poistamalla käytöstä sellaiset turvepellot, joissa viljely on heikosti kannattavaa ja ennallistamalla ne sekä muuttamalla viljelytapoja niillä, joilla viljely on kannattava ja lisäksi rajoittamalla uusien turvepeltojen raivaamista, olemme jo pitkällä, Pitko sanoo. 

- Maanviljelyssä olevien turvepeltojen päästöt ovat n 15% Suomen kokonaispäästöistä. Esimerkiksi liikenteen päästöt ovat vastaavasti n. 23 %. Turvepelloilla päästövähennykset ovat moninkertaisesti edullisempia ja vaikutuksiltaan paljon helpompia. On helppo sanoa, että turvepeltoihin ei saa koskea, vaikeampi sanoa, mistä ne korvaavat päästöt otetaan, Pitko sanoo.  

Koko puhe luettavissa Vihreiden nettisivuilla: https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/jenni-pitkon-ryhmapuhe-eduskunnan-keskustelussa-maankayttosektorin-ilmastosuunnitelmasta/



Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Vihreät - De Gröna
Vihreät - De Gröna
Mannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki

09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye