Pohjois-Savoon 24 ilveksen kannanhoidollista poikkeuslupaa
Suomen riistakeskus on myöntänyt Pohjois-Savoon kannanhoidolliset poikkeusluvat 24 ilveksen metsästämiseen. Poikkeuslupia kohdennettiin maakunnan tiheimmän ilveskannan alueille. Riistakeskusalueen käytettävissä ollut poikkeuslupien määrä oli selkeästi edellisvuotta pienempi. Viidelle hakemusalueelle - Karttulassa, Kuopiossa, Nilsiässä, Tervossa ja Vesannolla - annettiin kielteinen päätös.
Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomen riistakeskus Pohjois-Savon toiminta-alueella oli 240–250 vuotta vanhempaa ilvestä ennen metsästyskautta 2022–2023. Kanta-arvio on edellisvuoden tasolla. Arvio ilvesten määrästä perustuu petoyhdyshenkilöiden tarkastamiin ja Tassu-järjestelmään kirjaamiin pentuehavaintoihin. Arvioitu pentueiden määrä vuonna 2021 oli samaisella alueella 49–52, edellisen vuoden arvio oli 48–50 ilvespentuetta.
Havainnot suurpetojen pentueista tai asutuksen lähellä liikkuvista eläimistä tulee ilmoittaa tuoreeltaan lähimmälle petoyhdyshenkilölle. Yhteystiedot löytyvät Suomen riistakeskuksen sivuilta www.riista.fi.
Ilvesten poikkeuspyyntiä suositellaan kohdennettavan mahdollisen vahinkokohteen tai asutuksen läheisyydessä liikkuvaan yksinäiseen eläimeen.
Kaikkiaan Pohjois-Savossa haettiin poikkeuslupia yhteensä 76 ilveksen metsästämiseen 20 hakemuksella. Viime metsästyskaudella Pohjois-Savon ilvessaalis oli 41 eläintä. Ilveksen metsästysaika on 1.12.–28.2.
Luonnonvarakeskuksen raportti Ilveskanta Suomessa 2022.
Taulukko Pohjois-Savon haetut ja myönnetyt ilveksen kannanhoidolliset poikkeusluvat 2022 riistanhoitoyhdistyksittäin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni TanskanenRiistapäällikkö, Pohjois-Savo
Puh:029 431 2301jouni.tanskanen@riista.fiMatti KervinenErikoissuunnittelija, Pohjois-Savo
Puh:029 431 2234matti.kervinen@riista.fiLiitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus – Pohjois-Savo
Pohjois-Savon hirvikanta pienentynyt – luvat vähenevät syksylle 20237.7.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskus Pohjois-Savon alueelle on myönnetty tulevan syksyn metsästyskaudelle 2180 hirven ja 287 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Hirven pyyntilupia myönnettiin noin 12 prosenttia vähemmän ja valkohäntäpeuran pyyntilupia saman verran kuin edellisvuonna.
Pohjois-Savoon poikkeusluvat 6 karhun kannanhoidolliseen metsästämiseen2.6.2023 14:10:00 EEST | Tiedote
Karhupentuehavaintojen kirjaamiseen kaivataan lisää aktiivisuutta.
Pohjois-Savossa kaadettiin noin 2600 hirveä2.2.2023 09:15:00 EET | Tiedote
Pohjois-Savossa kaadettiin päättyneellä metsästyskaudella 2612 hirveä.
Ilmoita suurpetohavainnosta petoyhdyshenkilölle30.11.2022 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen suurpetokantojen kehitystä seurataan petoyhdyshenkilöverkoston avulla. Verkoston varmentamat havainnot muodostavat suurpetokantojen arvioinnin perustan. Ilmoittamalla oman havaintosi alueesi petoyhdyshenkilölle autat tarkentamaan kannanarviointia.
Tiedotetta korjattu: Pohjois-Savoon 24 ilveksen kannanhoidollista poikkeuslupaa24.10.2022 15:11:18 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskus on myöntänyt Pohjois-Savoon kannanhoidolliset poikkeusluvat 24 ilveksen metsästämiseen.