Uusi opas avuksi ojituksiin ja vesistökunnostushankkeisiin
Oppaan on laatinut laaja joukko ELY-keskusten asiantuntijoita, isännöitsijöinä toimivia sekä metsätalouden asiantuntijoita.
Suomen viljely- ja metsämaat on ojitettu, osa alueista useampaankin kertaan, toimivan ja kannattavan maa- ja metsätalouden tarpeisiin. Vastuu kuivatushankkeista kuuluu maanomistajille ja kuivatusalueiden maanomistajien muodostamille ojitusyhteisöille. Sekä metsäojitus että pelto-ojitus koskettavat aina laajaa joukkoa maanomistajia ja kyseisen valuma-alueen muita toimijoita. Kuivatuksen ylläpidossa yhteistyö on oleellisen tärkeää ja vesitaloushankkeet tarvitsevat osaavia vetäjiä, jotka hallitsevat laajan tehtäväkentän. Uusi opas on tarkoitettu tukemaan isännöitsijää, jonka ammattitaito on tässä työssä tarpeen.
Peruskuivatuksen tuki nykymuodossaan päättyy ja vuoden 2023 alusta lähtien ojitukseen liittyvät avustukset siirtyvät maatalouden investointien ja ei-tuotannollisten investointien puolelle (CAP-tuki). Näin ollen vuonna 2022 on vielä mahdollista hakea avustusta peruskuivatushankkeisiin oppaassa esitetyn ohjeistuksen mukaisesti ja ennen muutosta myönnetyt avustukset maksetaan nykyisen käytännön mukaisesti. Uuden tukijärjestelmän mukaista ohjeistusta tehdään vuoden 2022 aikana ja lisätään tähän oppaaseen mahdollisimman pian sen valmistuttua. Vesitalousisännöitsijän opas julkaistaan täydennysten jälkeen myös ruotsinkielisenä.
Vesitalousisännöitsijän opas ja muuta tietoa ojituksiin ja peruskuivatushankkeisiin löytyy internetsivuilta:
https://www.vesi.fi/vesitieto/maatalousmaan-kuivatus/
Suora linkki oppaaseen https://www.doria.fi/handle/10024/186084
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja (etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi):
Varsinais-Suomen ELY-keskus, ylitarkastaja Anni Karhunen, puh. 0295 022 878
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, vesitalousasiantuntija Outi Leppiniemi, puh. 0295 028 016
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Vilkas maanteiden korjaus- ja päällystystyökausi lopuillaan Itä-Suomessa4.10.2024 10:46:06 EEST | Tiedote
Päällystyskausi käynnistyi toukokuun alussa ja viimeiset päällystystyöt ovat käynnissä parhaillaan. Kesän sääolosuhteet ovat olleet suosiolliset päällystystöiden toteuttamiselle.
Valkoposkihanhien syysmuutto etenee vauhdilla3.10.2024 07:57:11 EEST | Tiedote
Viime viikonloppu ja alkanut viikko on tuonut lukuisia valkoposkihanhia Suomeen. Jakson suurimmat havainnot on tehtiin lauantaina 28.9. Pohjois-Karjalan Rääkkylässä, jossa havaittiin 40 000 valkoposkihanhea sekä tiistaina 1.10. Päijät-Hämeen Iitin Sääksjärvellä, jossa havaittiin 70 000 valkoposkihanhea.
Uutta tietoa Kokemäenjoen merilohen ennallistamispotentiaalista: Kalateiden rakentaminen ei ELY-keskuksen mukaan parantaisi luontaisen lohikannan tilaa, ellei joen rakennusaste ratkaisevasti laske2.10.2024 10:35:06 EEST | Tiedote
Lohen luonnonkierron ennallistamisen suurin haaste Kokemäenjoessa on lajille soveltuvan lisääntymis- ja poikastuotantoalueiden vähäinen määrä. ELY-keskuksen arvion mukaan uusien selvityksien tulokset osoittavat, että Kokemäenjoen tilannetta ei merkittävästi parantaisi edes luonnonmukaisten kalateiden rakentaminen voimalaitosten yhteyteen. Merkittävin potentiaali lohen luonnonlisääntymiseen sijaitsee joen alajuoksulla ja Harjunpäänjoessa.
Uudet maanteiden hoitourakoitsijat aloittavat Kuusamon ja Kuhmon hoitourakoissa 1.10. (Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu)1.10.2024 14:52:55 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella on kilpailutettu maanteiden hoitourakoitsijat Kuusamon ja Kuhmon hoitourakoihin. Kilpailutusten myötä alkavien maanteiden hoitourakoiden urakoitsijat vaihtuvat molemmissa urakoissa. Kuusamon urakoitsijana aloittaa Destia Oy ja Kuhmossa Terranor Oy. Alueurakoitsijat aloittavat viisivuotisen toimikautensa lokakuun alusta.
Avustushaku kalastusmatkailun edistämiseen itäisessä Suomessa käynnistyy 1.10.2024 (Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Kainuu, Kaakkois-Suomi, Lappi)1.10.2024 08:37:25 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon ELY-keskuksen avustushaku kalastusmatkailun kehittämiseen itäisessä Suomessa on auki 1.10-31.11.2024. Avustus kohdistuu erityisesti kalastusmatkailun edistämiseen tähtääviin markkinointitoimenpiteisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme