Asuntojen hinnat laskevat pian enemmän kuin kertaakaan vuoden 1995 jälkeen
![](/data/images/00505/b644f9ed-f6e1-47f9-a7d2-71b019ce69d8-w_720.jpg)
Asuntomarkkinoiden synkkä syksy on täydellinen käänne, sillä kasvukeskuksissa hinnat nousivat ilman merkittäviä sukelluksia koko 2010-luvun. Kansalaiset ovat nyt hyvin varovaisia ja asuntokauppa käy hitaammin kuin vuonna 2019, ennen koronakriisiä.
”Inflaatio on hurjinta sitten 1980-luvun ja korot korkeimmillaan yli kymmeneen vuoteen. Uusia asuntoja valmistuu vielä jonkin aikaa, mutta aloitukset vähenevät vääjäämättä. Asuntojen kysyntä on kahtalaista. Oman kodin ostajat etsivät ekologisuutta ja energiatehokkuutta, mutta sijoittajat siirtyvät syrjään odottamaan parempia aikoja. Ennätyskorkean työllisyyden tuoma talouden tuki ei liene koskaan ollut yhtä kriittistä asuntomarkkinoille”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.
”Nyt näyttää siltä, että hintojen lasku on terävä, mutta jää silti lyhytaikaiseksi, eikä johda markkinoiden romahdukseen. Korkojen nousulle ennustetaan jo kattoa ja uusien asuntojen rakentaminen hiipuu”, Keskinen ennustaa.
Loppuvuoden 2022 ankea markkinatilanne laskee myös koko vuoden hintaennusteita, ja tälle vuodelle Hypo ennustaa pk-seudulle olematonta 0,0 prosentin muutosta (edellinen ennuste +1,0%), mutta koko maahan ennuste osoittaa 1,0 prosentin nousua (edellinen +1,5%).
Ostoaikeet laskeneet eniten lännessä ja pohjoisessa
Hyvin ajankohtaisesti talojen lämmitysmuoto ja sen mukana lämmityskulut nousevat sijainnin ja sitä kautta toimivien joukkoliikenneyhteyksien rinnalle ohjaamaan asuntokysyntää voimakkaasti.
Vuotuisten lämmityskustannusten nousu heijastuu asuntojen hintoihin ja myös asunnonostoaikeisiin. Kuluttajat osaavat odottaa hyvin nopeasti korkealle nousseiden energiahintojen taittuvan, kun uutta päästötöntä tuotantoa saadaan markkinoille, mutta halvan energian ajan ennustetaan olevan takana. Merkittävä tekijä asuntokaupalle on matkakustannusten eli polttoaineen kallistuminen, mistä on jo kansainvälistä tutkimusnäyttöä.
”Jos matalampi hintataso on mahdollistanut kaupunkien ”leviämisen” ja esikaupunkien syntymisen, kannustaa energiahintojen nousu puolestaan kaupunkirakenteen tiivistämiseen”, Keskinen luonnehtii.
Oheisessa kartassa nähdään, miten vuotuiset lämmityskulut ovat nousseet vuoden takaa eri puolilla Suomea. Sen rinnalla asunnon ostoaikeet ovat laskeneet kuluvan vuoden aikana eniten Länsi-Suomessa ja Pohjois-Suomessa.
Helsingin yksiöissä vielä laskunvaraa
Asuntomarkkinoiden alakulo korostaa sitä, että yksiöiden hintojen nousukiito katkesi koronakriisin aikana. Hinnat nousivat rajusti 15 vuoden ajan, mutta niiden hinnat ovat korjaantuneet suhteessa kolmioihin ja suurempiin asuntoihin.
Hintakehitys osoittaa kuitenkin siitä, että Helsingin yksiöissä on vielä laskuvaraa. Esimerkiksi Vantaan tai Tampereen tilanteeseen verrattuna pienten asuntojen hinnat ovat yhä korkealla.
”Vantaalle ja Tampereelle on rakennettu asuntokantaan suhteutettuna enemmän uusia asuntoja, joten hinnoilla on ollut tilaa tulla alemmaksi. Uusia asuntoja valmistuu yksin asuville ja opiskelijoille, jolloin kynnys ensiasunnon ostolle madaltuu hintojen hiipuessa. Sijoittajien talvihorros tarjoaakin nyt hyviä hintaneuvottelun paikkoja pienten kotien etsijöille”, Hypon Juho Keskinen arvioi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juho Keskinenekonomisti
Työskentelen Hypon ekonomistina asuntomarkkinoihin keskittyen.
Juha Lappalainenviestintäasiantuntija
Työskentelen asiantuntijana Hypon ulkoisessa viestinnässä ja mediakontakteissa.
Kuvat
![](/data/images/00505/b644f9ed-f6e1-47f9-a7d2-71b019ce69d8-w_240.jpg)
![Energian kallistuminen näkyy suoraan lämmityskuluissa, ja erityisesti sähkö- ja öljylämmitteiset kiinteistöt maksavat kylminä kausina kallista hintaa. Lämmitys- ja matkakustannukset heijastuvat kansainvälisissä tutkimuksissa suoraan asuntojen hintoihin.](/data/images/00230/e9163a1f-ca67-4743-8f5c-ae467e680669-w_240.png)
![Aikeet ostaa asunto seuraavan vuoden aikana on laskenut eniten Länsi- ja Pohjois-Suomessa. Tilanne lokakuussa 2022.](/data/images/00228/334facec-22eb-4260-87fe-87aa2c4e67d3-w_240.png)
![Helsingin seudulla yksiöiden hinnoissa on vielä laskuvaraa suhteessa kolmioihin ja suurempiin asuntoihin. Esimerkiksi Vantaan tai Tampereen tilanteeseen verrattuna pienten asuntojen hinnat ovat yhä korkealla.](/data/images/00652/2659311b-41d1-4ef2-97e5-2dfc34c91b52-w_240.png)
Linkit
Tietoja julkaisijasta
![Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy](/data/images/00966/8cb9acfe-3659-4424-b60f-3cfdd9212965-w_300_h_250.png)
Yrjönkatu 9 A
00101 HELSINKI
09 228 361http://www.hypo.fi/
Suomen Hypoteekkiyhdistys on Suomen vanhin valtakunnallinen ja yksityinen luottolaitos, perustettu 1860. Hypo-konserni on kaikista pankki- ja vakuutusyhtiöistä riippumaton, jäsentensä hallinnoima keskinäinen yhtiö, joka toiminnassaan on erikoistunut asuntorahoitukseen. Konserniin kuuluu myös vuonna 2002 perustettu talletuspankki, Suomen AsuntoHypoPankki Oy.
Osavuosikatsauksen 1.1.–30.9.2022 mukaan Hypo-konsernin tase oli 3,3 miljardia euroa, ydinvakavaraisuus 14,0 %, luottokanta 2,7 miljardia euroa, talletukset 1,4 miljardia euroa, järjestämättömät luotot 0,2 % ja liikevoitto 6,7 miljoonaa euroa. Asiakkaita konsernilla on yli 22 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy
Talous hakee varovaista viivelähtöä28.6.2024 00:05:00 EEST | Tiedote
Hypon Talouskatsaus 2/2024 - Suomen talous supistuu tänäkin vuonna, kun työttömyys kasvaa, investoinnit kyntävät ja kuluttajat epäröivät suurten hankintojensa kanssa. Samalla korot ovat jo laskeneet huipputasoiltaan, mikä kohentaa kuluttajien ostovoimaa ja siten yksityistä kulutusta. Naiset luottavat Suomen talouteen yllättäen miehiä vähemmän ja he näkevät myös oman taloutensa tilanteen heikommaksi.
Hypon Talouskatsaus perjantaina 28.6. klo 0:0124.6.2024 08:51:02 EEST | Tiedote
Ennakkotiedote: Hypo julkistaa vuoden ensimmäisen talouskatsauksen varhain perjantaina 28. kesäkuuta 2024 klo 0:01.
Asuminen on nyt halvinta sitten 2000-luvun alun23.5.2024 00:05:00 EEST | Tiedote
Hypon Asuntomarkkinakatsaus 2/2024, no. 89 – Asumisen juoksevat kulut ovat kääntyneet deflaatioon ja lämmitysenergia on merkittävästi halvempaa kuin vuosi sitten. Arkituntuman vastaisesti asuminen onkin nyt ennätyksellisen edullista, kun asuntojen reaalihinnatkin ovat laskeneet 20 vuoden takaiselle tasolleen.
Hypon Asuntomarkkinakatsaus torstaina 23.5. klo 0:0120.5.2024 08:46:01 EEST | Tiedote
Ennakkotiedote: Hypo julkistaa uuden asuntomarkkinakatsauksen torstaina 23. toukokuuta klo 0:01.
Kuluttajien kosiskelu jatkuu asuntomarkkinoilla12.3.2024 00:05:00 EET | Tiedote
Hypon Asuntomarkkinakatsaus 1/2024, no. 88 - Kuluttajien kosiskelu asuntokaupoilla jatkuu asuntomarkkinoiden nollavuonna. Veromuutoksella hallitus sai vuoden loppuun ostoryntäyksen, mutta uudisasuntojen kauppa pysyy silti syväjäässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme