Vuosaaren läntisen keskustan kaavamuutos etenee valtuustoon
Keskustakortteliksi suunnitellussa niin kutsututussa Mosaiikkikorttelissa yhdistyy asuin-, liike- ja toimistotilat sekä palvelut. Kaavaratkaisun toteuttamisen myötä alueelle tulee noin 450 uutta asukasta ja 120–160 työpaikkaa.
Kaavamuutoksen yhteydessä mahdollistetaan myös olemassa olevan Mosaiikkipuiston laadullinen parantaminen sekä pikaraitiotievaraus joukkoliikenneterminaalin yhteyteen.
Kaavaratkaisun toteuttamisella rakentamaton osa Vuosaaren keskustaa muutetaan alueellisesti merkittäviksi lähipalveluiden tarjoajaksi ja asuinpaikaksi, jossa työnteko, asuminen, kauppa ja liikenne toteutuvat sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla.
Lopullisen päätöksen asemakaavan muutoksesta tekee kaupunginvaltuusto.
Kuntalaisten aloitteet
Kaupunginhallituksesta etenee kaupunginvaltuuston käsittelyyn myös kunnan asukkaiden 1.9.2021 – 30.6.2022 jättämät aloitteet. Ajanjakson aikana kuntalaiset tekivät yhteensä viisi aloitetta muun muassa senioritalojen rakentamisesta, Latokartanonkaaren metsän suojelusta sekä kaupungin liittymisestä kansainväliseen ikäystävällisten kuntien verkostoon.
Kuntalain mukaan kunnan asukkaalla, kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kunnan palvelua koskevassa asiassa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet.
Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.
Kaikki kaupunginhallituksen kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.
Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Viikin-Malmin pikaraitiotien ja Mariantunnelin yleissuunnitelmat16.4.2025 21:23:28 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 16.4. myös Puistolan peruskoulun, päiväkodin, leikkipuiston ja liikuntahallin hankesuunnitelman.
Valtuustoryhmien neuvottelut luottamushenkilöpaikoista päättyneet16.4.2025 18:15:31 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuustoon on kuntavaaleissa valittu 85 jäsentä ja näille varajäsenet 1. kesäkuuta 2025 alkavaksi nelivuotiseksi toimikaudeksi. Vaalituloksen perusteella poliittiset ryhmät ovat käyneet neuvottelut luottamushenkilöpaikoista.
Ainutlaatuinen konsertti Ukrainan tueksi Helsingissä 23. toukokuuta – ukrainalainen kamariorkesteri Four Seasons esiintyy yhdessä vain harvoin15.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki ja sen ukrainalainen yhteistyökaupunki Dnipro toteuttavat ainutlaatuisen musiikki-illan Temppeliaukion kirkossa perjantaina 23. toukokuuta alkaen kello 19. Toivon sävelet -konsertti tuo yhteen sodan takia tällä hetkellä eri maissa soittavat Four Seasons -kamariorkesterin huippumuusikot. Konsertin tuotolla Dnipron kaupunki auttaa musiikkia opiskelevia lapsia, jotka ovat menettäneet läheisiään sodassa.
Kutsu medialle: Kontulan asukkaita kutsutaan pormestarin asukasiltaan 24. huhtikuuta15.4.2025 09:20:55 EEST | Kutsu
Pormestarin asukasilta järjestetään Helsingin yhteislyseossa torstaina 24.4.2025 kello 18.30–20.00. Pormestari Juhana Vartiaisen isännöimä keskustelutilaisuus on katsottavissa myös suorana lähetyksenä Helsinki-kanavalta, jolloin tilaisuuteen voi lähettää kysymyksiä viestiseinän kautta.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli Helsinki Stadionin ajankohtaiskatsausta14.4.2025 17:24:35 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli kokouksessaan 14. huhtikuuta Helsinki Stadion Oy:n ajankohtaiskatsauksen. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi. Helsinki Stadion Oy on Helsingin kaupunkikonserniin kuuluva tytäryhteisö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme