Kysely: Pk-yrityksille jääneet vieraiksi kasvurahoituksen muut instrumentit kuin tulorahoitus ja lainat
KPY-konsernin Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä käy ilmi, että pienten ja keskisuurten yritysten (pk-yritysten) keskuudessa selvästi suosituin rahoitusmuoto tai rahoitusinstrumentti kasvun tukena seuraavan viiden vuoden sisällä on tulorahoitus. Sen mainitsee kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista pk-yritysten päättäjistä.
Kyselyn mukaan seuraavaksi suosituimmat muodot ovat laina- tai pankkitakaukset (31 %) ja julkisten tahojen tarjoamat yritystuet (21 %).
Teollisuudessa toimivat pk-yritykset hyödyntävät muita toimialoja useammin lainoja ja julkisten tahojen tarjoamia yritystukia kasvun rahoittamiseen.
– Tulorahoituksen käyttäminen kasvun rahoittamisessa korostuu 20 - 99 henkilöä työllistävissä pk-yrityksissä. Tässä taustalla saattaa vaikuttaa toisaalta halu välttää lainaa, mutta mahdollisesti myös muiden käytössä olevien rahoitusinstrumenttien heikko tuntemus, KPY-konsernin toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen pohtii.
Kyselyyn vastanneiden pk-yritysten päättäjistä noin kaksi viidestä on kiinnostunut omistajakumppanista, joka tukisi oman yrityksen kasvua. Omistajakumppanuudesta kiinnostuneilla vastaajilla ei ole selvää suosikkia siitä, minkä tyyppinen uusi omistajakumppani olisi.
– Suosituin muoto omistajakumppanuudesta on uusi henkilöomistaja. Sen mainitsee ensisijaisena reilu kymmenes vastaajista, jotka ovat omistajakumppanista kiinnostuneita. Kaikkein vähiten vastaajia näyttävät houkuttavan bisnesenkelit, jonka valitsivat vain prosentti vastaajista. Vähäinen kiinnostus bisnesenkeleihin tosin voi johtua vastaajayritysten elinkaaresta ja ylimpien päättäjien ikärakenteesta, Lehikoinen tulkitsee.
Omistajakumppanuutta harkitsevat pk-yritysten päättäjät hakevat omistajakumppaniltaan ennen kaikkea uutta osaamista. Useimmiten kiinnostus kohdistuu omistajakumppanin liiketoiminta-alueen osaamiseen (39 % kiinnostuneista vastaajista). Seuraavaksi yleisimmin omistajakumppaneilta toivotaan kasvua tukevaa bisnesosaamista ja kehittämistä (35 %), verkostoja (33 %) ja rahoitusta (29 %).
Lehikoisen mukaan ilahduttavaa tuloksissa on, että omistajakumppaneista kiinnostuneista pk-yrityksistä harva haluaa vain hiljaisia kasvun rahoittajia.
– On hienoa, että kumppanilta toivotaan aidosti aktiivista otetta liiketoiminnan kehittämiseen. Moni toivoo omistajakumppanilta juuri oman alan osaamista, mikä saattaa kuitenkin toimia rajoitteena. Itse näen pikemminkin, että alan ulkopuolelta tuleva näkemys voisi olla hyvinkin hyödyllistä yritykselle, Lehikoinen toteaa.
Omistajakumppanuudesta kiinnostuneet vastaajat näkevät uusien omistajakumppanien mukaan ottamisessa myös esteitä. Niistä yleisimmät ovat päätöksenteon mutkistuminen, arvopohjaerot ja näkemyserot yrityksen arvosta.
– Moni vastaaja arvioi esteeksi lisäksi sopivan kumppanin tai rahoituksen löytymisen. Ylipäätään aiheen arviointi koetaan vaikeaksi, sillä neljäsosa vastaajista arvioi, ettei tunne asiaa tarpeeksi hyvin tai ei muuten osaa ottaa kantaa aiheeseen. Pk-yrityksetkin näyttävät tarvitsevan lisää tietoa omistajakumppanuudesta, Lehikoinen sanoo.
Pk-yritysten päättäjiä pyydettiin kyselyssä arvioimaan mahdollisen omistajakumppanin kotimaisuuden tärkeyttä. Kaikista vastaajista lähes yli 60 % listasi omistajakumppanin kotimaisuuden vähintään tärkeäksi tekijäksi.
Kotimaisen omistajakumppanin tärkeys korostuu merkitsevästi perheomisteisissa yrityksissä, pienissä eli 5 -9 henkilöä työllistävissä yrityksissä ja yrityksissä, joilla ei ole vienti- tai tuontiliiketoimintaa. Merkittävästi vähemmän tärkeää omistajakumppanin kotimaisuus on yrityksille, jotka toimivat pääkaupunkiseudulla, kaupan alalla ja ovat ensisijaisesti kiinnostuneita pääomasijoittajista kasvun tukemisessa.
– Kotimaisen omistajakumppanin suosimista moni perusteli kotimarkkinan tuntemuksella, yhteisillä arvoilla ja kielellä sekä paikallisuudella. On kuitenkin hyvä muistaa, että myös kotimaisella omistajakumppanilla voi olla vankkaa kansainvälisen liiketoiminnan osaamista ja verkostoja, Lehikoinen toteaa.
Alkuvaiheen ohittaneisiin arvo- ja kasvuyhtiöihin sijoittava KPY on itsekin huomannut yritysten arvostavan omistajakumppanin kotimaisuutta.
– Monille yrittäjille on tärkeää luoda oman toiminnan kautta elinvoimaa ja huolehtia luoduista työpaikoista. Nämä arvot voi olla helpompi jakaa kotimaisen omistajakumppanin kanssa, Lehikoinen arvioi.
Osuuskunta KPY:n tilaama tutkimus tehtiin puhelinhaastatteluina osana Taloustutkimuksen Business Telebus -monitilaajatutkimusta. Tutkimuksen vastaajina olivat 300 ensisijaisesti toimitusjohtajaa/yrittäjää/omistajaa ja toissijaisesti talousjohdon edustajaa. Kohderyhmänä oli 5 - 249 työllistävät yritykset kaikilta toimialoilta valtakunnallisesti (pl. Ahvenanmaa). Tiedonkeruu tehtiin 11.4.-19.4.2022.
Yhteyshenkilöt
Anssi Lehikoinen
KPY-konsernin toimitusjohtaja
p. 050 328 2648, sähköposti anssi.lehikoinen(at)kpy.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
140-vuotias KPY on arvopohjainen osuuskunta, jonka omistaa Osuuskunta KPY:n osuudenomistajien muodostama yhteisö.
Haluamme luoda elinvoimaa omaa toimintaamme laajemmin sijoittamalla arvopohjaamme sopiviin, toimintansa käynnistys- ja alkuvaiheen ohittaneisiin kannattavan kasvun yhtiöihin sekä kehittämällä modernia työpäiväkokemusta edistäviä toimitilakiinteistöjämme ja palveluitamme.
Visionamme vuoteen 2026 on olla liike-elämän ekosysteemi, joka on yksi Suomen arvostetuimmista menestyjien kasvuympäristöistä. Tätä visiota toteutamme sekä omistamalla aiempaa monipuolisemmin kiinnostavia yhtiöitä (KPY Momentum -strategia) että luomalla ekosysteemejä ja yhteisöjä, jotka houkuttelevat osaajia ja luovat edellytyksiä yritysten kasvulle (KPY Nova -strategia). Katsomme, että Momentum ja Nova -strategialinjamme täydentävät ja tukevat luontevasti toinen toisiaan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskunta KPY
Voimatel laski hiilijalanjäljen ja sitoutui asettamaan Science Based Targets -aloitteen (SBTi) mukaiset ilmastotavoitteet17.12.2024 10:28:00 EET | Tiedote
Osuuskunta KPY:n tytäryhtiö, Voimatel, on laskenut hiilijalanjälkensä ensimmäistä kertaa syksyllä 2024 osana vastuullisuustyötään. Samalla yritys sitoutui asettamaan tieteeseen perustuvat päästövähennykset SBTi:n mukaisesti.
KPY tukee lasten ja nuorten hyvinvointia 50 000 euron avustuksella17.12.2024 08:02:00 EET | Tiedote
Osuuskunta KPY jatkaa sitoutumistaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen jakamalla tänä vuonna avustuksia yhteensä noin 50 000 euron arvosta. Vuodesta 2005 alkaen KPY on vuosittain myöntänyt avustuksia Kuopion seudulla toimiville liikuntaseuroille, yhdistyksille ja muille yhteisöille, joiden tavoitteena on edistää lasten ja nuorten hyvinvointia sekä ehkäistä syrjäytymistä.
Tietokeskus ja Enfo yhdistyvät – kaupan myötä syntyy suurin kotimainen IT-alan toimija31.10.2024 12:21:00 EET | Tiedote
Osuuskunta KPY (”KPY”) ja IT-palveluyhtiö Tietokeskus Finland Oy (”Tietokeskus”) ovat allekirjoittaneet 29.10.2024 sopimuksen, jonka mukaisesti Tietokeskus hankkii KPY:n tytäryhtiön Enfo Oy:n koko osakekannan. Järjestelyn yhteydessä KPY on sitoutunut ostamaan Enfon konsultointiliiketoiminnan, eli Epical-yhtiöiden osakekannan. KPY jatkaa Epicalin enemmistöomistajana ja tarjoaa myös muille Enfon nykyisille osakkeenomistajille mahdollisuuden sijoittaa Epicaliin.
KPY-konsernin puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2024: Konsernin tulos parani alkuvuonna, työ kannattavuuden parantamiseksi jatkuu29.8.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
KPY-konsernin käyttökate ja liiketulos vahvistuivat tammi-kesäkuussa 2024 edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
KPY-konserni etenee hallinnon uudistamisessa26.4.2024 09:06:00 EEST | Tiedote
KPY-konserni jatkaa kesällä käynnistettyä hallinnon uudistamista. Uudistuksen myötä tytäryhtiöiden hallitusten jäseniksi nimitettiin kesäkuussa 2023 KPY:n operatiivisen johdon edustajat. Uudistus viedään nyt läpi myös myös Novapoliksen hallituksessa. Samalla Novapoliksen toimitusjohtajaksi nimitetään Silja Huhtiniemi. Näin konsernin tytäryhtiöillä on jokaisella oma toimitusjohtaja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme