Snellman vahvistaa tuulivoimasopimuksella vastuullisuuttaan ja kotimaisuuttaan
Oulun pohjoispuolelle rakennettava Ii Palokangas -tuulipuisto tulee tuottamaan Snellmanin tarpeisiin puhdasta sähköä 10 vuodeksi. Tällä merkittävällä panostuksella kotimaiseen uusiutuvaan energiaan Snellman täyttää lupauksensa pitää ympäristöasiat ja kotimaisuus toimintansa keskiössä.
– Olemme tarkastelleet jo pitkään eri mahdollisuuksia pienentää tuotantomme hiilijalanjälkeä ja olemme erittäin tyytyväisiä nyt saavutettuun sopimukseen. Exilion valikoitui meille luontevimmaksi kumppaniksi, sillä haluamme panostaa nimenomaan kotimaiseen uusiutuvaan energiaan,sanoo Snellmanin konsernijohtaja Erkki Järvinen.
Exilionin Tuuli Ky:n omistajat ovat työeläkesijoittajia. Exilionin ja Snellmanin aloittama pitkäaikainen yhteistyö tukee siis osaltaan myös suomalaisten eläkkeiden tulevaisuutta.
– Snellman on tehnyt merkittäviä tekoja vastuullisuuden edistämiseksi jo vuosia. Olemme erittäin iloisia, että voimme tukea Snellmanin ympäristötavoitteiden toteutumista päästöttömällä tuulienergialla, sanoo Exilionin investointipäällikkö Tommi Riski.
Sopimusneuvottelujen kaupallisena neuvonantajana toimi kotimainenWindly.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Snellman-konserni
Erkki Järvinen, konsernijohtaja
Puhelin 0400 455 913 erkki.jarvinen@snellman.fi
Exilion Tuuli Ky
Tommi Riski, investointipäällikkö
Puhelin 050 527 0869 tommi.riski@exilion.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Snellman-konserni on elintarvikealalla toimiva perheyritys, joka tunnetaan laadukkaista tuotteistaan ja vahvoista brändeistään. Yritys on perustettu Pietarsaaressa vuonna 1951. Konsernilla on toimintaa Suomessa ja Ruotsissa, suurimmat toimipaikat Suomessa ovat Pietarsaaressa ja Keravalla. Tunnetuimpia tuotemerkkejämme Suomessa ovat Herra Snellman, Kokkikartano, Mr. Panini, Snellman Pro ja MUSH. Snellman työllistää noin 1850 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oy Snellman Ab
Snellman-koncernens omställningsförhandlingar har avslutats16.4.2024 13:15:00 EEST | Tiedote
Omställningsförhandlingarna som Snellmankoncernen inledde i februari har avslutats. Förhandlingarna gällde Köttförädlingens tjänstemannaorganisation och produktionsadministrativa funktioner samt försäljning och försäljningsrelaterade funktioner inom Färdigmat Finland. Som ett resultat av förhandlingarna kommer 17 arbetsförhållanden att upphöra och väsentliga förändringar i arbetsuppgifterna kommer att påverka 7 personer. För dem vars tjänst avslutats erbjuder företaget nya uppgifter i mån av möjlighet. När förändringsförhandlingarna inleddes förväntades åtgärderna leda till uppsägning av högst 40 anställningar och att väsentliga förändringar skulle påverka högst 100 anställningar. Snellmankoncernen sysselsätter cirka 2 000 personer. Bakgrunden till omställningsförhandlingarna var produktionsmässiga, ekonomiska och omorganiseringsrelaterade skäl. Syftet med de nu genomförda förändringarna är att förbättra koncernens lönsamhet och utveckla verksamheten för att bättre motsvara både kunder
Snellman-konsernin muutosneuvottelut on saatu päätökseen16.4.2024 13:15:00 EEST | Tiedote
Snellman-konsernin helmikuussa käynnistämät muutosneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelut koskivat Lihanjalostuksen toimihenkilöorganisaatiota ja tuotannon hallinnollisia toimintoja sekä Valmisruoan myyntiä ja myynnin avustavia toimintoja. Neuvottelujen tuloksena 17 nykyistä työsuhdetta päättyy ja työtehtävien olennaiset muutokset koskevat 7 henkilöä. Päättyvissä työsuhteissa työskennelleille yritys tarjoaa mahdollisuuksien mukaan uusia tehtäviä. Muutosneuvottelujen alkaessa toimenpiteiden arvioitiin johtavan enintään 40 työsuhteen päättymiseen ja olennaisten muutosten koskevan enintään 100 työsuhdetta. Snellman-konserni työllistää noin 2 000 henkilöä. Muutosneuvotteluiden taustalla olivat tuotannolliset, taloudelliset sekä toiminnan uudelleenorganisoinnista johtuvat syyt. Nyt tehtävien muutosten tavoitteena on parantaa konsernin kannattavuutta ja kehittää toimintaa vastaamaan paremmin sekä asiakkaiden että kuluttajien tarpeita. – Pitkään haastavana jatkunut toimintaympäristö ja opera
Snellmankoncernens tillväxt fortsatte med starka varumärken14.3.2024 09:15:00 EET | Tiedote
År 2023 var det fjärde tillväxtåret i rad för Snellman. Koncernens omsättning uppgick till 454 miljoner euro, ökningen jämfört med året innan var 7,7 %. Omsättningsökningen var en följd av såväl ökade volymer som högre priser. Rörelseresultatet uppgick till 9,4 miljoner euro. Resultatet belastades av de kraftigt ökade verksamhetskostnaderna.
Snellman-konsernin kasvu jatkui vahvoilla brändeillä14.3.2024 09:15:00 EET | Tiedote
Vuosi 2023 oli Snellmanille neljäs peräkkäinen kasvun vuosi. Konsernin liikevaihto oli 454 miljoonaa euroa, kasvua edellisvuoteen oli 7,7 %. Liikevaihdon kasvu perustui sekä volyymin kasvuun että hintojen nousuun. Liiketulos oli 9,4 miljoonaa euroa. Tulosta rasittivat voimakkaasti nousseet toimintakustannukset.
Snellmankoncernen inleder omställningsförhandlingar12.2.2024 14:37:38 EET | Pressmeddelande
Förhållandena i verksamhetsmiljön som redan en längre tid varit utmanande och ett behov av att förbättra den operativa effektiviteten, kräver en omorganisering av vår verksamhet. Företagets lönsamhet måste förbättras för att företaget ska kunna utvecklas långsiktigt. Därför inleder Snellmankoncernen omställningsförhandlingar 19.2.2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme