Lähes 2 000 nuorta osallistui 4H:n metsäaiheiselle koulukiertueelle – etenkin puiden uudet käyttömahdollisuudet yllättivät

Metsä- ja ilmastoaiheisen It´s about taimi -etäoppitunnin tavoitteena oli lisätä nuorten tietoisuutta metsien monipuolisesta roolista esimerkiksi hiilensidonnan, puupohjaisten materiaalien ja kestävän kehityksen kautta.
Koulukiertueen aikana oppilaille toteutetun kyselyn mukaan 56 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi oppineensa uutta metsien kyvystä toimia hiilinieluina. Lähes puolet vastanneista kertoi oppineensa uusia asioita siitä, kuinka uusiutumattomia materiaaleja voi korvata puupohjaisilla tuotteilla. 35 prosenttia kertoi oppineensa uusia keinoja vaikuttaa itse ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.
Erityisesti puiden kyky sitoa päästöjä ja puun uudet käyttömahdollisuudet herättivät kiinnostusta nuorissa. Oppitunnin aikana oppilaat osallistuivat Kahoot-visaan, jonka yhtenä teemana oli arvata, mitkä kuvissa olevista tuotteista olivat puupohjaisia ja mitkä uusiutumattomista materiaaleista valmistettuja.
”Oli yllättävää, että moni oppilaista ei esimerkiksi tiennyt purukumin olevan puupohjainen tuote. Myös sitä pohdittiin, miten puusta voidaan tehdä läpinäkyvän muovin näköistä pakkausmateriaalia”, kertoo It´s about taimi -oppitunnin lähettiläs ja metsätieteiden opiskelija Mikaela Honkala.
It´s about taimi vieraili lähes 30:lla eri paikkakunnalla ympäri Suomea, kuten Espoossa, Hämeenlinnassa, Torniossa, Rovaniemellä ja Joensuussa. Oppitunteja pidettiin syys-marraskuun aikana yli 90.
4H-järjestö tavoittaa vuosittain tuhansia lapsia ja nuoria metsäisten aiheiden parissa
Metsä on yksi 4H-järjestön painopisteistä. Taimiteko, koululaisten metsäpäivät, metsäaiheiset kerhot ja muu metsäinen toiminta ovat tärkeä osa 4H-järjestön paikallista ja valtakunnallista nuorisotyötä. It´s about taimi -kampanja on tuonut esille metsäalaa positiivisessa valossa, korostanut sen yhteiskunnallista merkitystä sekä vahvistanut nuorten metsäsuhdetta.
Metsämiesten Säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilän mukaan on tärkeää tuoda nuorille tietoa metsien monipuolisesta roolista ilmastonmuutoksen hillinnässä.
“Nuoret kantavat huolta ilmastosta ja tulevaisuudesta. On tärkeää avata nuorille, miten uusiutuva puu ihmisten tarpeiden raaka-aineena ja toisaalta metsien hyvä hoito sekä puumäärän lisääntyminen Suomessa ovat ratkaisu aikamme isoihin kysymyksiin täällä Euroopan metsäisimmässä maassa.”
Oppituntien lisäksi kampanjassa on tuotu ilmastotietoutta kaikkien saataville. Koulukiertuetta varten on luotu sivut, jossa kuka tahansa aiheesta kiinnostunut voi tutustua It´s about taimi -teemoihin www.itsabouttaimi.fi.
It´s about taimi -koulukiertueesta vastaa Suomen 4H-liitto. Koulukiertuetta rahoittaa Metsämiesten Säätiö ja yhteistyökumppanina toimii PEFC Suomi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino Heininen, viestinnän asiantuntija
Suomen 4H-liitto
aino.heininen@4h.fi
Puhelinnumero: +358 44 783 0323
Kuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö.
Annamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Luomme harrastuksen kautta turvallisen ja vastuullisen polun aktiiviseen ja kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen. Toimimme sen puolesta, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi syrjään yhteiskunnasta.
4H-järjestö muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolella Suomea sijaitsevista yli 180 paikallisesta 4H-yhdistyksestä. Toiminnassamme on mukana 46 000 jäsentä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen 4H-liitto
Harrastustoiminnassa ansioituneita nuoria palkitaan 4H-stipendeillä25.3.2025 10:41:01 EET | Tiedote
4H-säätiö myöntää vuosittain stipendejä ansioituneille nuorille sekä aktiivisesti 4H:n toiminnassa mukana oleville henkilöille. Nuorten stipendeissä palkitsemisperusteena on pitkäaikainen, monipuolinen, tuloksellinen ja edelleen jatkuva 4H-harrastus. 4H-säätiön myöntämät 14 valtakunnallista stipendiä jaetaan Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä tiistaina 1.4. kello 14.30. Media on tervetullut tilaisuuteen.
Nuoret yrittäjät ratkovat ikäihmisten arjen haasteita – Pulpin Puuhapojat voitti Vuoden 4H-yritys -kilpailun19.3.2025 07:50:00 EET | Tiedote
Pulpin Puuhapojat on voittanut Vuoden 4H-yritys -kilpailun vanhempien sarjan. Joutsenolaisveljesten Elias, 22, ja Eemeli Jokelaisen, 20, yritys vastaa ikäihmisten kasvavaan palvelutarpeeseen. Nuoret 4H-yrittäjät ovat löytäneet pienistä keikoista isompien yritysten jättämän markkinaraon.
Nuorten vapaa-ajan yrittäjyys rikkoi ennätyksiä – liikevaihto yli 4,45 miljoonaa euroa12.3.2025 07:56:00 EET | Tiedote
Nuorten kiinnostus yrittäjyyteen on huimassa kasvussa. Nuorisojärjestö 4H:n tuoreista valtakunnallisista tilastoista selviää, että vuonna 2024 4H-yrittäjinä toimi 2 770 nuorta. Kasvua oli 20 % edelliseen vuoteen verrattuna. Viime vuonna toimineiden 4H-yrittäjien yhteenlaskettu liikevaihto nousi 4,45 miljoonaan euroon, mikä on 18 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Luvut kertovat, että yrittäjyys ei ole nuorille vain kokeilua, se on merkittävä tulonlähde ja vaihtoehto perinteiselle kesätyölle.
Nuoret haluavat mennä metsään – laajassa selvityksessä kuultiin koululaisia, opettajia ja metsäalan toimijoita31.1.2025 10:32:01 EET | Tiedote
Nuorisojärjestö 4H selvitti syksyllä 2024 osana Metsissä on mahdollisuus -hanketta, miten nuorten kiinnostusta metsää ja metsäalaa kohtaan voitaisiin vahvistaa. Kyselyyn vastasi 882 henkilöä, joista 780 oli nuoria. Tulokset osoittavat, että yli puolet nuorista toivoo lisää oppitunteja metsässä, ja metsäopetus kaipaa käytännönläheisyyttä, resursseja ja yhteistyötä metsäalan kanssa.
Vuoden 4H-kerho 2024 - Lauvuksen liikkuvalle kerholle etäisyydet eivät ole este30.1.2025 13:28:26 EET | Tiedote
Lauvuksen liikkuva kerho Kuhmosta on valittu Vuoden 4H-kerhoksi 2024. Pitkistä etäisyyksistä ja tilan puutteesta huolimatta kerho on löytänyt keinon tarjota lapsille ja nuorille mukavaa yhdessäoloa ja monipuolista tekemistä. Kilpailun kärkikolmikkoon ylsivät myös Huittisten 4H-yhdistyksen Safkasankarit yläkoulu ja Mikkelin 4H-yhdistyksen 4H-koirakerho.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme