Suomen Lantakaasu Oy:n biokaasulaitoshankkeesta annettu yhteysviranomaisen lausunto ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta
Suomen Lantakaasu Oy suunnittelee Kiuruvedelle Pyhäsalmentielle tai Nyteikönahoon teollisen mittakaavan biokaasulaitosta ja sen yhteyteen biokaasun nesteytyslaitosta. Hankealueet sijaitsevat neljän ja kuuden kilometrin päässä Kiuruveden keskustasta. Laitosalueen koko on 15 hehtaaria.
Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastellaan biokaasulaitoksen rakentamisen sijoittamisvaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia YVA-lain ja -asetuksen edellyttävällä tavalla. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma on hankkeesta vastaavan laatima esitys YVA-menettelyssä tehtävistä selvityksistä ja käytettävistä arviointimenetelmistä. YVA-ohjelmassa tarkastellaan kahta vaihtoehtoa (VE1) Pyhäsalmentie, (VE2) Nyteikönaho ja ns. nollavaihtoehto (hanketta ei toteuteta).
Arviointiohjelmassa esiin nousseet seikat edellyttävät selvityksiä
Pohjois-Savon ELY-keskus tiedotti arviointiohjelmasta ja sen nähtävillä olosta sekä mielipiteiden ja lausuntojen esittämisen mahdollisuudesta 17.10.2022. ELY-keskukselle toimitettiin yhteensä 11 lausuntoa ja kolme mielipidettä.
Lausunnoissa ja mielipiteissä nousivat esiin hankkeen liikennevaikutukset sekä liikenteen sujuvuus ja turvallisuus sekä biokaasulaitoksen toimintaan liittyvät vaikutukset kuten melu- ja hajuvaikutukset. Lisäksi lausunnoissa nostettiin esiin vedenkäyttö, hulevesien hyödyntäminen sekä maatiloilta tulevien lantajakeiden ja maatiloille palautuvan kierrätyslannoitteen laatu. Myös yhteysviranomainen edellyttää lausunnossaan liikenne-, melu- ja hajuvaikutusten huolellista selvittämistä.
YVA-lausunto on nähtävillä osoitteessa www.ymparisto.fi/SuomenLantakaasubiokaasulaitosYVA.
YVA-menettelyn etenee seuraavaksi arviointiselostusvaiheeseen
Nyt annetun yhteysviranomaisen lausunnon jälkeen biokaasulaitoshankkeen YVA-menettely etenee varsinaiseen ympäristövaikutusten arviointiin. Arviointien tulokset hankkeesta vastaava kokoaa YVA-selostukseksi, joka arviointiohjelman tapaan tulee valmistuttuaan yleisesti nähtäville lausuntojen ja mielipiteiden esittämistä varten. Tämän jälkeen ELY-keskus antaa oman perustellun päätelmänsä YVA:ssa tehtyjen arviointien riittävyydestä ja hankkeen merkittävistä vaikutuksista.
YVA-menettelyssä ei myönnetä lupaa hankkeen toteuttamiselle, vaan sen tarkoituksena on arvioida ja vertailla hankkeen eri vaihtoehdoista syntyviä ympäristövaikutuksia. Toisaalta lakisääteinen YVA-menettely on perusedellytys muun muassa hankkeen tarvitseman ympäristöluvan myöntämiselle. YVA:n tuloksia voidaan hyödyntää myös kaavoituksen tiedonlähteenä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylitarkastaja Päivi Karhunen, Pohjois-Savon ELY-keskus, paivi.karhunen(at)ely-keskus.fi, puh.0295 026 194
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio
0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
LUMO-ohjelmassa tunnistettiin Pohjois-Savon luonnon monimuotoisuuskeskittymät16.4.2025 09:15:19 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon LUMO-ohjelmatyössä on koottu yhteen tietoa maakunnan arvokkaasta luonnosta ja tunnistettu Pohjois-Savon merkittävimmät luonnon monimuotoisuuskeskittymät laji- ja luontotyyppitietoon perustuen. Pohjois-Savossa LUMO-ohjelmaa laaditaan osana luontokatoa torjuvaa Priodiversity LIFE -hanketta.
Uusi liikenneturvallisuussuunnitelma valmistui: Keski-Savossa panostetaan turvalliseen liikkumiseen, hyvinvointiin ja elämänlaatuun15.4.2025 12:26:27 EEST | Tiedote
Keski-Savon kuntien liikenneturvallisuussuunnitelma laadittiin Joroisten, Leppävirran, Pieksämäen ja Varkauden sekä Pohjois-Savon ELY-keskuksen toimeksiannosta. Yhteisenä tavoitteena on vähentää seudulla tapahtuvien liikenneonnettomuuksien määrää ja luoda turvallinen liikenneympäristö kaikille.
Tulevaisuutta luodaan tai heikennetään yhdessä11.4.2025 12:31:40 EEST | Tiedote
Lapset ja nuoret kokevat voivansa vaikuttaa tulevaisuuteen – Tekoälytaiteilija Antti Karppinen loi lasten ja nuorten visioista tulevaisuuskuvan.
Osallistu Mikkelin seudun liikenneturvallisuussuunnitelmaan1.4.2025 12:18:48 EEST | Tiedote
Onko liikkuminen turvallista Mikkelin seudulla? Vastaa kyselyyn ja vaikuta seudun kuntien liikenneturvallisuussuunnitelmiin.
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 27.3.202527.3.2025 12:26:48 EET | Tiedote
Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,03. Taso on 10 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon. Maaliskuussa Kallaveden pinta on nousut 2 cm, mutta meneillään oleva sulamiskausi on nostanut pintaa pitkäaikaiskeskiarvon suhteen 10 cm. Toisin sanoen ajankohdalle tyypillistä pinnan laskua ei ole tapahtunut. Lisäjuoksutuksia ei ole ollut käynnissä ja toistaiseksi lunta on maastossa niin vähän, että juoksutustarvetta ei ole näköpiirissä. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat olleet leutoon säähän nähden yllättävän pieniä. Herkästi reagoiva säännöstelemätön Sonkajärvi myös on ollut vakaa. Nilsiän reitin ja Juojärven säännöstellyt vedenpinnat ovat keskimääräistä korkeammalla, mutta kaikki vedenkorkeudet ovat säännöstelylupien puitteissa. Varkauden alapuolella Haukiveden pinta on 19 cm alle ajankohdan keskimääräisen tason, kun verrataan 30 viimeisen vuoden tilastoihin. Lukema on nyt N2000+ 75,88. Haukivesi laski maaliskuuss
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme