Kiteelle miljoonan euron valokuituverkon investoinnit – lähes koko keskusta ja alueita Kesälahdesta sekä Puhoksesta verkon piiriin

Jaa
Valokuitunen on tehnyt valokuituverkon investointipäätöksiä, jotka tuovat avoimen palvelun valokuituverkon lähes koko Kiteen keskustan alueelle. Verkkoa rakennetaan myös Kesälahdelle ja Puhoksen kylään. Kaiken kaikkiaan noin 1 700 kiteeläistä kotitaloutta ja yritystä sijaitsee ensi vuonna rakennettavien verkkojen piirissä. Verkkojen rakentaminen työllistää paikallisesti, ja rakennusurakan toteuttajaksi on valittu pohjoiskarjalainen Cap-Net Oy.
Runkoputken kaivamista kadulla.
Runkoputken kaivamista kadulla.

Valokuitusen Kiteen kaupungin alueelle päättämät miljoonan euron arvoiset valokuituverkon investoinnit edistävät merkittävästi koko kaupungin elinvoimaa. Valokuitusen avoimen palvelun valokuituverkkoa rakennetaan ensi vuonna lähes koko Kiteen keskustan alueelle sekä Kesälahden kirkonkylään että Puhoksen kylään. Kyseessä on 14. joulukuuta tehty miljoonan euron arvoinen investointipäätösten kokonaisuus, joka tuo noin 1 700 kiteeläistä kotitaloutta valokuituyhteyden piiriin.

Toimintavarma ja nopea valokuituyhteys mahdollistaa muuan muassa etätyöskentelyn ja monien netissä toimivien palveluiden sujuvan käyttämisen.

– Saimme päätettyjen verkkojen rakentamisen piiriin kaikki halukkaat kotitaloudet mukaan, mikä on todella hienoa. Kun lumi ja routa sulavat, aloitamme verkon rakentamisen Kiteellä. Yhteydet on tarkoitus saada käyttöön ensi vuoden aikana. Mikäli verkkoihin haluaa vielä liittyä, on se yhä mahdollista. Nyt kun olemme tehneet nämä investointipäätökset, verkkojen rakentuminen on täysin varmaa, Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto kertoo.

Valokuituverkon rakentamisen toteuttaa alueella tunnettu paikallinen toimija Cap-Net Oy, joka on rakentanut valokuituverkkoa aiemmin muun muassa Hammaslahdessa, Heinävaarassa ja Liperin Jyrinkylässä.

– Valokuituverkon rakentaminen Kiteellä on iso rakennushanke, ja työllistämme lukuisia pohjoiskarjalaisia urakoitsijoita kaikissa verkon rakentamisen vaiheissa, kuten maaurakoitsijoita, projektipäälliköitä ja asentajia. Verkon rakentamisen työllistämisvaikutus välillisesti tulee näkymään Kiteen alueella laajemminkin, ihan pelkästään jo työpäivien lounasruokailuista tarvittaviin polttoainehankintoihin, Cap-Netin toimitusjohtaja Ari Hakulinen kertoo.

Kiinteän yhteyden saatavuus paraneemerkittävästi

Kitee on yksi kuudesta Pohjois-Karjalan kunnasta, jossa kiinteän verkkoyhteyden saatavuus on heikointa koko maakunnan alueella. Kiteen kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen onkin iloinen nyt varmistuneista valokuituinfran rakentamispäätöksistä.

– Valokuituverkkojen rakentaminen on erittäin tärkeä asia kiteeläisille kotitalouksille ja yrityksille. Vanhaan kuparitekniikkaan perustuvat yhteydet ovat poistumassa, ja niiden tilalle tarvitaan nykyaikaisia ratkaisuja, joilla voidaan turvata tulevaisuuden netinkäyttötarpeet. Markkinaehtoinen rakentaminen ei rasita kaupunkimme taloutta ja tahdommekin kiittää toimijoita, jotka investoivat tietoliikenneinfran kehittämiseen kaupunkimme alueella. Nyt tosiaan kannattaa harkita liittymistä, mikäli kokee, että kuituyhteydelle on tarvetta nyt tai tulevaisuudessa, Hirvonen sanoo.

Kiteen lisäksi Valokuitunen on tehnyt Pohjois-Karjalassa seuraavilla alueilla valokuituverkon rakentamispäätöksiä: Liperin kirkonkylä, Kontiolahden Kulho ja Joensuun kaupungin alueilla Hammaslahti, Niva, Kiihtelysvaara, Eno, Uimaharju, Asevelikylä, Hukanhauta, Karsikko, Niinivaara, Utra ja Petäikkölä.

Valokuitusen verkossa ei tarvitse sitoutua yhteen laajakaistan tarjoajaan

Valokuitunen rakentaa toimintavarmaa ja nopeaa avoimen palvelun valokuituverkkoa, jossa asiakas saa itse valita nettiliittymänsä usealta eri palveluntarjoajalta omien tarpeidensa mukaan. Lisäksi palvelut voi tilata yhteyden asentamisen jälkeen silloin, kun ne itse tarvitsee eikä valintoja tarvitse tehdä etukäteen liittymätilauksen yhteydessä. Valokuitusen verkon operoinnista vastaa Telia.

– Tämä on asiakkaalle todella helppoa. Kun hänelle on kerran rakennettu valokuituyhteys, hän voi jatkossa aina kilpailuttaa sen nettiliittymän eri palveluntarjoajien kesken. Kilpailu kehittää palveluita ja pitää hinnat kurissa, mikä on ehdottomasti asiakkaan etu nyt ja tulevaisuudessa, Kaunisto kertoo.

Mihin valokuitua tarvitaan?

Valokuitu on kiinteä, nopea ja energiatehokkain nettiyhteys, jossa kaistaa riittää kaikkiin kodin netinkäytön tarpeisiin etätyöstä viihdesisältöihin ja verkkopelaamiseen. Verkkoyhteys ei hidastele eikä pätki, vaikka koko perhe käyttäisi nettiä samaan aikaan. Jokaiseen kotiin tuodaan oma kuitu maan alla, minkä ansiosta yhteys on häiriötön ja kestää aikaa.

Ennusteiden mukaan tietoliikenneverkon datamäärä moninkertaistuu tulevina vuosina. Traficomin mukaan valokuitutekniikalla toteutettu yhteys on saatavilla noin puoleen (49 %) suomalaisista kotitalouksista.

Valokuitusen valokuituverkko kattaa jo yli 110 000 kotitaloutta Suomessa. Yritys on tänä vuonna investoinut noin 50 miljoonaa uusiin valokuituyhteyksiin ja määrä tuplaantuu ensi vuonna.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Runkoputken kaivamista kadulla.
Runkoputken kaivamista kadulla.
Lataa
Lataa
Valokuidun suunnittelua.
Valokuidun suunnittelua.
Lataa
Valokuidun asentamista.
Valokuidun asentamista.
Lataa
Toimitusjohtaja Heikki Kaunisto.
Toimitusjohtaja Heikki Kaunisto.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Valokuitunen Oy
Valokuitunen Oy
Valimotie 21
00380 Helsinki

https://valokuitunen.fi/

Valokuitunen on toimialansa markkinajohtaja

Valokuitunen Oy rakentaa nopeita ja luotettavia valokuituyhteyksiä pientaloihin ja yrityksiin ympäri Suomen. Valokuitu takaa parhaan mahdollisen nettiyhteyden kaikissa tilanteissa ja mahdollistaa sujuvan digiarjen. Kytkemme pientalojen yhteydet Telian Avoin Kuitu -runkoverkkoon. Asiakkaamme voivat valita verkon laajasta valikoimasta itselleen sopivat netti- ja lisäpalvelut ja kilpailuttaa niitä rajattomasti. Valokuitunen on markkinajohtaja – verkkomme kattaa vuoden 2024 lopussa noin 400 000 kotitaloutta Suomessa. Meillä työskentelee yli sata ammattilaista arvojemme rohkeus, ilo ja luottamus mukaisesti. Valokuiturakentamisemme työllistää kymmeniä urakointiyrityksiä ympäri maan. Vuonna 2020 perustettu Valokuitunen on suomalaisen CapManin (60 %) ja pohjoismaisen Telian (40 %) omistama yritys.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valokuitunen Oy

Valokuitunen aloitti valokuituverkon päätelaitteiden vaihdot Hyvinkäällä9.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote

Valokuitusen Telialta ostaman valokuituverkon asiakkaiden kodeissa alkaa päätelaitteiden vaihdot, jotka koskevat ensimmäisessä vaiheessa noin 4 000 asiakasta. Hyvinkää on yksi ensimmäisistä kaupungeista, joissa vaihdot ovat jo käynnissä. Tänä vuonna Valokuitunen vaihtaa ostetun verkon kaikki päätelaitteet uusiin. Uudet laitteet mahdollistavat sen, että kaikki valokuituyhteydet voidaan siirtää avoimeen kuituun eli verkko muutetaan avoimeksi.

Suomi on valokuidutettu ennätystahtia – Valokuitusella 50 % osuus markkinan kasvusta8.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Valokuituyhteyksien saatavuus Suomessa on nyt parempi kuin koskaan ennen. Vuonna 2020 perustettu Valokuitunen on kasvanut viidessä vuodessa Suomen suurimmaksi pientaloalueiden valokuituverkkojen rakentajaksi ja vauhdittanut valokuitusaatavuuden kehitystä Suomessa merkittävästi. Toimitusjohtaja Heikki Kauniston mukaan kilpailu isoista taajama-alueista alkaakin olla tämän vuoden jälkeen takanapäin, mikä tarkoittaa asukkaille vähitellen myös rakentamisen haittojen vähentymistä.

Valokuitunen aloitti valokuituverkon päätelaitteiden vaihdot Hämeenlinnassa7.4.2025 07:07:00 EEST | Tiedote

Valokuitusen Telialta ostaman valokuituverkon asiakkaiden kodeissa alkaa päätelaitteiden vaihdot ympäri Suomen. Hämeenlinna on yksi ensimmäisistä kaupungeista, joissa vaihdot ovat jo käynnissä. Tänä vuonna Valokuitunen vaihtaa ostetun verkon kaikki päätelaitteet uusiin. Uudet laitteet mahdollistavat sen, että kaikki valokuituyhteydet voidaan siirtää avoimeen kuituun eli verkko muutetaan avoimeksi.

Valokuitusen Telialta ostamassa valokuituverkossa on alkamassa ensimmäinen vaihe: ”Muutos näkyy jokaisella asiakkaalla”31.3.2025 06:55:00 EEST | Tiedote

Suomen suurin valokuituverkko-kauppa toteutui viime vuoden lopussa, kun Valokuitunen osti Telialta sen omistamat Kotikuitu-verkot. Kaupan kohteena olevat valokuituverkot ja asiakkaiden verkkoyhteydet siirtyvät kokonaan Valokuitusen hallintaan lähitulevaisuudessa. Nyt verkossa alkaa ensimmäinen, asiakkaalle näkyvä vaihe ennen varsinaista verkkotiedon siirtoa eli migraatiota.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye