SKVL asuntomarkkinaennuste: Asuntomarkkinoiden odottava tilanne jatkuu alkuvuonna mutta kauppa käy – tarjontaan nähden alhaisempi kysyntä painaa hintoja alaspäin
SKVL jäsenyritysten vuosi 2022 oli monivivahteinen – vuoden kauppamäärä ennusteen mukainen
Vuosi 2022 oli asuntokaupassa monivivahteinen. Vuoden alku mentiin vilkkaassa tahdissa sodan vaikutuksista huolimatta. Isoin muutos kaupassa iski vuoden viimeisellä neljänneksellä, kun energian hinnan ja korkojen nousun suorat vaikutukset heikensivät ostajien intoa tehdä päätöksiä. ”SKVL jäsenyritysten kautta tehtyjä asunto- ja kiinteistökauppoja tehtiin tästä huolimatta noin 32 000 kpl, joka oli vain noin 18 % vähemmän kuin huippuvuonna 2021. Tämän lisäksi asuntojen vuokrauksia tehtiin useita kymmeniätuhansia”, kertoo SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.
Joulukuussa raportoitu piristymistä, monilla paikkakunnilla alueelliset erot suuria
”Vuodenvaihde on perinteisesti hiljaisempaa aikaa asuntokaupassa, mutta poikkeuksellisesti koronan vallitessa tätä hiljenemistä ei tullut kysynnän ollessa niin valtavaa. Nyt on palattu normaalimpaan rytmiin ja kunhan aurinko alkaa pilkistämään niin asuntokauppakin piristyy”, toteaa SKVL:n Mannerberg. ”Joulukuun lopussa saatiin osalta SKVL:n jäsenyrityksistä kuitenkin jo raportteja, että markkinat ovat elpymässä pikkuhiljaa ja jäsenyritysten kauppojen määrä oli vain noin 10 % marraskuuta pienempi ja noin 25 % edellisen vuoden joulukuuta alhaisempi. Mutta alueelliset erot ovat merkittäviä ja yhteisymmärryksen löytäminen hinnalle, joka sopii sekä ostajalle että myyjälle edellyttää hyviä neuvottelutaitoja ”, hän jatkaa.
Loma-asunnoissa hiljenemistä, mutta metsää kysytään – uudemmat omakotitalot edelleen kysyttyjä
Vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen aikana kaupankäynnin odotetaan edelleen pysyvän samalla tasolla tai jonkin verran alle loppuvuoden 2022 tason. Vuoden vaihteen tienoilla on kuitenkin raportoitu enemmän ostajien ja myyjien liikettä ja uusien myyntiin tulleiden kohteiden myötä kysynnän elpymistä. Loma-asuntokaupassa odotetaan alkuvuoden osalta tyypillistä talvikauden alhaista kysyntää, mutta metsämaan kaupan odotetaan sujuvan selvästi paremmin erityisesti pohjoisemmassa Suomessa. Edelleen kysytyin on 2000-luvulla rakennettu omakotitalo tai rivitalo.
Korot eivät ole ongelma ostajille – oikea hintapyyntö erittäin tärkeä markkinatilanteessa
SKVL kartoitti viimeisimmässä jäsenkyselyssä myyjien ja ostajien motiiveja ja tilannetta. Selvästi nousi esille, että monet myyjät eivät ole vielä olleet valmiita neuvottelemaan asuntojen hinnoista alaspäin. Lisäksi selvisi, että asuntonäytöillä käydään mutta tarjousten tekeminen on ostajille pitkän harkinnan takana. Energiakulujen vaikutus näkyy nyt jonkin verran myyjien motiiveissa myydä, mutta korkokulujen ei nähdä vaikuttavan myyjien myynnin tarpeeseen. Osa, mutta ei merkittävä osa myyjistä on lykännyt myyntiä markkinatilanteen vuoksi. Rahoituksen saaminen on kaatanut erittäin monien ostajien haaveet pankkien evätessä lainapäätöksiä. ”Nyt myyjien kannattaa kuunnella järkeviä tarjouksia ostajilta ja neuvotella, jotta pääsevät eteenpäin asunnonvaihdossaan”, kommentoi Mannerberg. Loppupelissä väliraha on se, joka näkyy sekä ostajan että myyjän kukkarossa ja se ei välttämättä ole muuttunut kovin paljon”, hän jatkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Mannerbergtoimitusjohtaja, LKV
Puh:050 339 6214jussi.mannerberg@skvl.fiKuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
![Suomen Kiinteistönvälittäjät ry](/data/images/00527/e3f5248a-b530-430e-bc63-323b69f58def-w_300_h_250.jpg)
Kalevankatu 4, 3. krs
00100 Helsinki
09 5308 500, liitto(at)skvl.fihttp://www.skvl.fi
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry SKVL. Yhteistyötä turvallisen asunnonvaihdon hyväksi. SKVL jäsenyritykset toimivat koko maassa luotettavan ja reilun kiinteistönvälityksen edistämiseksi. Olemme Suomen vanhin ja suurin asuntokaupan verkosto, jossa on lähes 500 toimistoa ja lähes 1800 asuntokaupan paikallista asiantuntijaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
SKVL:s bostadsmarknadsprognos: Utbudet har ökat markant på bostadsmarknaden – nu är det rätt tid att köpa2.7.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Resultaten av de finska fastighetsmäklarnas bostadsmarknadsprognos för sommaren och början av hösten har publicerats. "Jag skulle säga att det är som Star Wars i filmepisod IV "A New Hope". När det gäller bostadsförsäljning väcks hoppet och bostadsköparna, och särskilt säljarna, är i rörelse, men det är fortfarande en lång väg att gå innan situationen återgår till det normala. Den berg- och dalbaneliknande utvecklingen av efterfrågan och priser som har pågått i fyra år håller fortfarande på att plana ut", kommenterar SKVL:s verkställande direktör Jussi Mannerberg.
SKVL asuntomarkkinaennuste: Tarjonta on lisääntynyt merkittävästi asuntomarkkinoilla – nyt on otollinen oston paikka2.7.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Kiinteistönvälittäjien kesän ja alkusyksyn asuntomarkkinaennusteen tulokset on julkistettu. ”Sanoisin, että tilanne on kuin Tähtien sota elokuvien episodissa IV ”Uusi Toivo”. Asuntokaupassa toivo herää ja asunnonostajat sekä erityisesti myyjät ovat liikkeellä, mutta vielä on paljon matkaa tilanteen normalisoitumiseen. Neljä vuotta jatkunut vuoristoratamainen kysynnän ja hintojen liike on vieläkin tasoittumassa ”, kommentoi SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.
SKVL housing market forecast: Supply has increased significantly in the housing market – now is the right time to buy2.7.2024 06:00:00 EEST | Press release
The results of the Finnish Real Estate Agents' summer and early autumn housing market forecast have been published. "I'd say it's like Star Wars movie episode IV "A New Hope." In housing sales, hope is raised and homebuyers, and especially sellers, are on the move, but there is still a long way to go before the situation returns to normal. The rollercoaster-like movement of demand and prices that has continued for four years is still levelling off," comments Jussi Mannerberg, CEO of SKVL.
SKVL:s prognos för bostadsmarknaden: Viljan att sälja och köpa bostäder ökar –Den snabbt stigande arbetslösheten och permitteringarna fördröjer beslutsfattandet –En tydlig uppgång på hyresmarknaden9.4.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
SKVL:s drygt 1700 bostadsmarknadsexperter bedömer marknadsläget försiktigt, men positivt för våren. Externa faktorer påverkar i hög grad åsikterna hos dem som byter bostad just nu. – Den snabbt stigande arbetslösheten och permitteringarna håller tillbaka många bostadsdrömmar den här våren, säger Jussi Mannerberg, verkställande direktör för Finlands Fastighetsmäklare. "Dessutom har senareläggningen av nedgången i referensräntorna till tidigast juni bidragit till att skjuta upp implementeringsschemat för många bostadsbytare till senare i år", fortsätter han. Men med vårsolens intåg finns det redan tydliga tecken på att handeln kommer att bli bättre än i början av året. Mars var redan i år den klart bästa månaden, och i synnerhet radhus, egnahemshus och treor har sålt bättre, trots att påsken åt upp försäljningssiffrorna från mars i år, säger Mannerberg.
SKVL asuntomarkkinaennuste: Asuntojen myynti- ja ostohalukkuus on nousussa – Työttömyyden nopea kasvu ja lomautukset viivyttävät päätöksentekoa – Vuokramarkkinoilla selvää vilkastumista9.4.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
SKVL:n yli 1700:n asuntomarkkina-asiantuntijan arvio markkinatilanteesta on varovainen, mutta positiivinen keväälle. Ulkoiset tekijät vaikuttavat asunnon vaihtajien mielipiteisiin vahvasti tällä hetkellä. ”Nopeasti kasvaneet työttömyysluvut ja lomautukset ovat monien asuntohaaveiden jarruna tänä keväänä”, kommentoi Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. ”Lisäksi viitekorkojen laskun siirtyminen aikaisintaan kesäkuulle on omalta osaltaan siirtänyt monen asunnonvaihtajan toteutusaikataulua myöhemmäksi tälle vuodelle”, hän jatkaa.” Kevään auringon myötä on kuitenkin havaittu jo selviä merkkejä siitä, että kauppa tulee käymään paremmin kuin alkuvuonna. Maaliskuu oli tämän vuoden kuukausista jo selvästi parhain ja erityisesti rivitaloasunnot, omakotitalot ja kerrostalokolmiot ovat käyneet paremmin kaupaksi huolimatta siitä, että pääsiäinen söi kauppalukuja tänä vuonna maaliskuun puolelta”, huomauttaa Mannerberg.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme