Evijärven happitilannetta pyritään parantamaan tänä talvena vain vedenkierrättimen avulla
Pulssituksella eli vedenpinnan laskulla ja nostolla on pyritty parantamaan erityisesti Evijärven lahtialueiden veden vaihtuvuutta. Pulssitus on toteutettu yleensä tammikuun puolivälin paikkeilla ja uusittu mahdollisuuksien mukaan maaliskuun alussa. Pulssituksen seurauksena on vettä usein noussut jään päälle ja jääolot ovat heikentyneet. Tämä on puolestaan aiheuttanut haittoja virkistyskäytölle ja kalastukselle.
Tästä talvesta pyritään Evijärvellä selviämään ilman pulssitusta ja happitilannetta parantamaan ilmastamalla vettä Inanlahdella vedenkierrättimen avulla. ELY-keskus pyrkii asentamaan kierrättimen Rusiskaansalmen sillan kohdalle viikolla 3. Ilmastus heikentää jäätä Inansaaren siltojen ja Hyöpakanselän salmen alueella. Alue merkitään varoitusmerkeillä ennen vedenkierrättimen asentamista.
Evijärven ja sen lahtialueiden happitilannetta seurataan tänä talvena tehostetusti. Jos happitilanne on jo alkutalvesta poikkeuksellisen heikko, niin pulssituksen tarvetta harkitaan uudestaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:
Johtava vesitalousasiantuntija Katja Haukilehto, puh. 0295 027 794
Vesistöyksikön päällikkö Liisa Maria Rautio, puh. 0295 027 919
Tietoja julkaisijasta

Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän EPV Energia Oy:n energiavarastohankkeen, Laihia ja sähkönsiirron ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta15.4.2025 15:21:04 EEST | Tiedote
EPV Energia Oy suunnittelee CO2-akkuteknologiaan perustuvaa energiavarastointilaitosta Laihian Jokiperään Klipinnevalle Ritarin Hautamaan alueelle, noin 20 kilometrin etäisyydelle Laihian keskustasta kaakkoon. Laitoksella varastoidaan energiaa hyödyntämällä hiilidioksidia varastoimisen väliaineena. Energiavarasto muodostuu CO2-akkuyksiköistä, joiden toiminta perustuu hiilidioksidin olomuodon muutokseen. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
De skadligaste invasiva växterna i Europa – snart i din trädgård?11.4.2025 08:03:00 EEST | Pressmeddelande
Finns det i din trädgård växtarter som anses vara skadliga invasiva arter eller andra växter med främmande ursprung som snabbt sprids, om de skulle råka komma ut i det vilda? INSPIRE-projektet ordnar 23.4.2025 ett gratis webbinarium, där du får information om hur du kan värna om din trädgård och skydda den finländska naturen från främmande växtarter. Huvudtalare på webbinariet är landskapsplaneraren, forskaren Taina Suonio från Roslings Manor Gardens, som också prisbelönats på Chelsea Flower Show.
Haitallisimmat vieraskasvilajit Euroopassa – kohta sinun pihallasi?11.4.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
Onko pihasi tai puutarhasi kasvilajien joukossa haitallisina pidettyjä vieraslajeja tai muita vierasperäisiä kasvilajeja, jotka leviävät nopeasti, mikäli ne pääsisivät karkaamaan luontoon? INSPIRE-hanke järjestää 23.4.2025 maksuttoman webinaarin, jossa selviää, miten voit varjella puutarhaasi ja suomalaista luontoa vieraslajeilta. Webinaarin pääpuhujaksi on kutsuttu Chelsea Flower Show -palkittu maisemasuunnittelija ja tutkija Taina Suonio Roslings Manor Gardensista.
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett MKB-kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet för Kurikka djupakviferprojekt (Landskapen i Österbotten)8.4.2025 11:52:00 EEST | Pressmeddelande
Affärsverket Vasa Vatten och Kurikan Vesihuolto Oy planerar att ta i bruk grundvatten i Kurikka djupakvifer. Planen är att utnyttja grundvattnet som finns i djupakviferen i Kurikka djupt nere i jorden genom att anlägga vattentäkter, en anläggning för vattenbehandling och överföringsledningar för råvatten och hushållsvatten. Vid konsekvensbedömningen bedöms en vattenuttagsmängd på högst 25 000 m3 i dygnet. Vid bedömningen granskas dessutom en cirka 80 km lång överföringsvattenledning som byggs mellan Kurikka och Vasa.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Kurikan syväpohjavesihankkeen YVA-ohjelmasta (Pohjalaismaakunnat)8.4.2025 11:52:00 EEST | Tiedote
Vaasan Vesi -liikelaitos ja Kurikan Vesihuolto Oy suunnittelevat Kurikassa sijaitsevan syväpohjaveden käyttöönottoa. Suunnitelmissa on hyödyntää Kurikassa sijaitsevan syväpohjavesimuodostuman vettä rakentamalla vedenottamoita, vedenkäsittelylaitoksen sekä raakaveden ja talousveden siirtolinjoja. Vaikutusten arvioinnissa arvioidaan enimmillään 25 000 m3 vuorokautista vedenottomäärä. Arvioinnissa tarkastellaan lisäksi Kurikasta Vaasaan rakennettavaa noin 80 km pituista veden siirtolinjaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme