Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Helsingin kaupunki toteutti ilmaisten kuukautistuotteiden jakelun syksyllä 2022 – kokemukset hyviä

Jaa
Helsingin kaupunki toteutti kolme kuukautta kestäneen ilmaisten kuukautistuotteiden jakamiseen liittyvän kokeilun kaupungin neljässä oppilaitoksessa, jotka olivat Hiidenkiven peruskoulu (6.–9. luokat), Sibelius-lukio, Tölö Gymnasium sekä Stadin ammattiopiston Vilppulantien toimipiste. Kokeilu kulki nimellä “Maksuttomat menkat”.

Kokeilun taustalla oli kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös käynnistää kokeilu maksuttomien kuukautissuojien jakamiseksi perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös perustui kaupunginvaltuuston valtuustoaloitteeseen.

Kokeiluun ilmoittautui mukaan 753 oppijaa neljästä kaupungin oppilaitoksesta. Osallistujien kokemuksia kuukautisköyhyydestä kartoitettiin kyselyllä kokeilun alussa. Kuukautistuotteita jaettiin kerran kuukaudessa oppilaitoksissa. Osallistujat saivat valita itselleen joko tamponi-, side, tamponi- ja sidepaketin tai koko kokeilun ajaksi olevan kuukupin. Kokeilun lopuksi osallistujien kokemuksia kartoitettiin kyselyllä. Kyselyihin vastasi noin puolet osallistujista.
Kyselyiden mukaan opiskelua häiritsevää kuukautisköyhyyttä esiintyy helsinkiläisissä oppilaitoksissa jonkin verran. Maksuttomat kuukautistuotteet helpottivat osallistujien osallistumista opiskeluun.

Pilotin vastaajista 18 prosenttia oli jättänyt ostamatta kuukautistuotteita, koska heillä ei ollut varaa niihin ja 8 prosenttia vastaajista sanoi, ettei ollut voinut mennä oppilaitokseen, koska heillä ei ollut kuukautistuotteita. Kuukautistuotteiden maksullisuus aiheutti myös huolta ja stressiä.

Kokeilun kyselyihin vastanneet oppijat ja oppilaitosten henkilökunta kokivat, että kokeilu normalisoi käsitystä kuukautisista ja herätti keskustelua kuukautisten ja kuukautisköyhyyden ympärillä. Ilmaisten kuukautistuotteiden saatavuutta laajemmin pidettiin tärkeänä.

Lautakunnan päätös 9.2.2021

Valtuustoaloite

Lisätiedot:
Marjo Kyllönen
kehittämispalvelujohtaja
kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
p. 09 310 86208
marjo.kyllonen@hel.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mervi Kopomaa-Weymarn
yksikön päällikkö
palveluviestintä
p. 040 3344628
mervi.kopomaa-weymarn@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Työpajankatu 8
00580 Helsinki

09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 8.4.20258.4.2025 19:19:54 EEST | Tiedote

Lautakunnan tiistaina 8. huhtikuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta. Lautakunnalle annettiin kokouksen yhteydessä lisätietoa perusopetuksen rahoituksesta, koska eri yhteyksissä on herännyt kysymyksiä, onko kaupunki leikannut perusopetuksen budjettia. Helsingin kaupunki ei ole leikannut perusopetuksen rahoitusta. Vuoden 2025 talousarviossa perusopetuksen budjettia lisättiin 20 miljoonalla eurolla. Lisäksi perusopetuksen koulujen budjetteihin lisättiin tarveperusteiseen rahoitukseen 0,9 miljoonaa euroa ja painettuihin oppimateriaaleihin 0,4 miljoonaa euroa. Perusopetukseen on kuitenkin ollut mahdollista hakea ja saada määräaikaisia valtionavustuksia, joiden määrää valtio on vähentänyt. Hankerahoitus on siis vähentynyt. Tätä rahoitusta ei alun perinkään ole tarkoitettu pysyvien menojen rahoittamiseen ja kouluilla on ollut tieto tämän rahoituksen vähenemisestä. Lis

Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 8.4.20254.4.2025 14:13:44 EEST | Tiedote

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 8. huhtikuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa ehdotus kasvatus- ja koulutuslautakunnan esityksestä kaupunginhallitukselle koskien toimialan eräiden ICT-toimintojen luovuttamista DigiHelsinki Oy:lle. Lisäksi esityslistalla on seuraavat tilahankkeet: lausunto Ressun peruskoulun perusparannuksen hankesuunnitelmasta osoitteessa Lapinlahdenkatu 10 lausunto päiväkoti Eiran perusparannuksen hankesuunnitelmasta osoitteessa Ehrensvärdintie 14 lausunto Daghemmet Alexian hankesuunnitelmasta osoitteessa Aleksanterinkatu 1 Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.

Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 18.3.202514.3.2025 09:55:48 EET | Tiedote

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 18. maaliskuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa yhteenveto vuoden 2024 talousarvion toteutumisesta ja tilinpäätöksestä sekä toimialan vuoden 2024 toimintakertomus. Tilahankkeista esityslistalla on seuraavat tilat: päätös suomenkielisen päiväkodin perustamisesta Munkkiniemen peruspiiriin osoitteeseen Riihitie 9 lausunto Pitäjänmäkeen osoitteeseen Viinenkuja 6 toteutettavan peruskoulun ja päiväkodin perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta lausunto Ressun peruskoulun perusparannuksen hankesuunnitelmasta osoitteessa Lapinlahdenkatu 10 lausunto Latokartanon peruskoulun lisätilan hankesuunnitelmasta osoitteessa Agronominkatu 22 lausunto Helsingin medialukion lisätilan hankesuunnitelmasta osoitteessa Moisiontie 3 Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye