Hoivarakentajat Oy

Rakennusinsinööri kokeili hoivatyötä rakentamassaan hoivakodissa

Jaa
Nokian Taka-Lauttalassa sijaitsevaan Villa Kosken hoivakotiin saatiin ainutlaatuista apuvoimaa, kun projektipäällikkö Tuomas Nieminen tutustui rakentamansa hoivakodin arjen hoitotyöhön. Opettavaisiin päiviin kuului Villa Kosken asukkaiden ulkoilutusta, ruokailu- ja pesuapuna toimimista sekä seurustelua.
Tuomas Nieminen sulautui erinomaisesti Villa Kosken hoivakodin työyhteisöön.
Tuomas Nieminen sulautui erinomaisesti Villa Kosken hoivakodin työyhteisöön.

Hoivakoteja työkseen rakentava projektipäällikkö Tuomas Nieminen oli jo tovin pohtinut, että haluaisi tutustua ikäihmisten hoivakodin arkeen. Kun sitten oma projektikohde rakentui sujuvan työssäkäyntimatkan päähän kotoa, idea konkretisoitui. 

 – Hoivakodin lopputarkastusten yhteydessä Tuomas nosti esiin ajatuksen ja kyseli mahdollisuudesta tulla työharjoitteluun. Olimme koko henkilökunta erittäin otettuja siitä, että hän halusi tutustua toimintaamme, käytännön arjen hoitotyöhön ja asukkaisiimme, KoskiHoivan toimitusjohtaja Maija Halme, kertoo. 

Tuomaksen ajatuksena oli tutustua hoitotyöhön ja kasvattaa yleissivistystä. Hän halusi myös omakohtaisen työn kautta nähdä, kuinka Hoivarakentajien rakentama hoivakoti, jossa hän itse työskenteli projektinjohtajana, toimii käytännön arjessa. 

– Halusin olla yksi porukasta, istua hoitajien kanssa kahvipöydässä ja kuunnella heidän todellisia kokemuksiaan siitä, miten meidän rakentamat tilat toimivat. Vaikka projektinjohtajana pyrinkin aina kuuntelemaan asiakasta herkällä korvalla, kyllä ne kehitysideat konkretisoituivat arjen hoitotyössä, Tuomas kertoo.  

Tuomaksen oma työnantaja Hoivarakentajat suhtautui ajatukseen työstä hoivakodissa erittäin kannustavasti. 

– Kysyin asiasta varovaisesti, mutta toimitusjohtajamme Tarmo Kemppainen suhtautuikin ideaan todella innostuneesti. Sain tutustua hoitotyöhön työajalla, ja minulle myönnettiin jopa kannustuspalkinto. Oli todella hienoa, että ehdotukseeni suhtauduttiin niin varauksettoman positiivisesti, Tuomas iloitsee. 

Asiakaspalvelua rakentamisesta hoivatyöhön  

Ensimmäinen työpäivä jännitti Tuomasta enemmän kuin tavanomaiset työtehtävät tai työn kohokohdat.  

– Mielessäni pyöri yötä myöten, mitä kaikkea pääsen tekemään, ja miten minut otettaisiin vastaan, Tuomas kuvailee tuntemuksiaan ennen työharjoittelujaksoaan 30 asukkaan Villa Kosken hoivakodissa.  

Hoivakodista kerrotaan, että Tuomas sulautui täydellisesti Villa Kosken työyhteisöön. Tämä ei johtunut ainoastaan talon vaatetuksesta, vaan se oli ennen kaikkea Tuomaksen asiakaspalveluhenkisyyden, ulospäin suuntautuneisuuden ja avoimuuden ansiota. 

Tuomaksen työpäivät pitivät sisällään käytännön avustavia hoitotöitä kuten ikäihmisten ulkoilutusta, syöttämistä, tiskien hoitoa, pesuapuna toimimista, pienten asioiden toimittamista ja tietysti ikäihmisten kanssa seurustelua. 

– Onhan se hienoa, että insinööri hyppää niin sydämellä hoitotyöhön. Tuomaksella on niin luontainen taito kohdata ihmisiä, että eräs omainen erehtyi luulemaan häntä yhdeksi vakihoitajista. Mummut ja papat oli aivan onnessaan, kun Tuomas oli meillä. Kyllä me mielellään palkkaisimme hänet ihan vakituiseksi hoiva-avustajaksi, mutta todennäköisimmin teemme yhteistyötä uusien hirsihoivakotien tiimoilta, Halme toteaa. 

Työstä arvokkaita vinkkejä tulevaan

Tuomas kehuu vuolaasti Villa Kosken työporukkaa.  

– Oli upeaa saada olla parin päivän ajan osa Villa Kosken ammattimaista ja hyvähenkistä tiimiä. Erityisesti mieleeni jäi se, kuinka äärettömän hienosti ja arvostavasti he kohtelevat asukkaitaan. Se on mielestäni todellisen ammattitaidon merkki. 

Tuomas kannustaa kaikkia tutustumaan avoimin mielin uusiin tehtäviin ja oppimaan ja oivaltamaan uutta. Hän suosittelee lämpimästi vastaavaa kokemusta omille työkavereilleen ja oikeastaan jokaiselle.  

– Oman perspektiivin laajentaminen on hyödyllistä rakentamisessa, mutta myös muilla aloilla. Jos tavoitteena on tuottaa asiakkaille hyvää palvelua ja lisäarvoa, kannattaa ehdottomasti tutustua toimintaan käytännössä. Sain jo parin työpäivän aikana paljon pieniä hyödyllisiä vinkkejä ja ajatuksia tulevia hoivakotikohteita varten. Pystymme tuottamaan taas vähän parempia ja toimivampia tiloja, Tuomas summaa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tuomas Nieminen sulautui erinomaisesti Villa Kosken hoivakodin työyhteisöön.
Tuomas Nieminen sulautui erinomaisesti Villa Kosken hoivakodin työyhteisöön.
Lataa
Projektipäällikkö Tuomas Nieminen työskenteli rakentamassaan Villa Kosken hoivakodissa.
Projektipäällikkö Tuomas Nieminen työskenteli rakentamassaan Villa Kosken hoivakodissa.
Lataa
Tuomaksen työpäiviin kuului muun muassa ikäihmisten ulkoilutusta.
Tuomaksen työpäiviin kuului muun muassa ikäihmisten ulkoilutusta.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hoivarakentajat Oy
Hoivarakentajat Oy
Yrittäjänkulma 5
33710 Tampere

https://hoivarakentajat.fi/

Hoivarakentajat Oy on Suomen suurin julkinen hirsirakentaja ja vähähiilisen palvelurakentamisen edelläkävijä. Olemme johtava rakennusliike ilmastoystävällisessä ja energiatehokkaassa rakentamisessa. Aistiystävällisissä rakennuksissamme viihtyvät asiakkaat ja työntekijät. Rakennamme parasta aikaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hoivarakentajat Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye