A-klinikkasäätiön somelääkäri Atte Virolainen: ”Kouluissa iso huoli nuorten pahoinvoinnista”
”Saan kouluilta paljon yhteydenottoja, jotka alkavat usein lauseella ’meillä on huumeiden kanssa ollut ongelmia’. Kouluissa on hätä ja huoli nuorten pahoinvoinnista, mutta syrjäytymiskehitykseen voi vaikuttaa. Kannamme A-klinikkasäätiön kanssa oman kortemme kekoon ja lähdemme koulukiertueelle tapaamaan nuoria”, Lääkäri Atte kertoo.
Lääkäri Atte tulee luennoillaan kertomaan mm. huumausaineiden haittavaikutuksista, tartuntataudeista, päihderiippuvuuden kehittymisestä sekä rikollisuudesta ja vankilakierteestä.
Lääkäri Atella on tällä hetkellä TikTokissa 43 000 seuraajaa ja Instagramissa seuraajia on 20 000. Videot saavat näyttökertoja kuukaudessa noin 2,5 miljoonaa. Tämän vuoden aikana valkoisessa takissaan videoita julkaisevan Lääkäri Aten tulee löytämään myös Youtubesta ja Facebookista.
”Yhteistyöpilottimme videot keräsivät loka-joulukuun 2022 aikana 7,6 miljoonaa näyttökertaa. Lääkäri Atte tekee erittäin hyvää ennaltaehkäisevää ja haittoja vähentävää työtä nuorten parissa. Hän laittaa persoonansa peliin, ei karta vaikeitakaan aiheita ja puhuu nuorille uskottavasti vakavista aiheista. Tänä vuonna siirrymme somen lisäksi kentälle ja keräämme tätä tarkoitusta varten myös rahoitusta, jotta Lääkäri Atte pääsisi mahdollisimman moneen kouluun ympäri Suomen”, kertoo A-klinikkasäätiön hankepäällikkö Hanna Paikkala.
Mitä poliittiset päättäjät tekevät huumekuolemien ehkäisemiseksi?
Lääkäri Atte ja A-klinikkasäätiö ovat huolissaan Suomen päihde- ja mielenterveyshäiriöiden kasvusta. Ongelmat kasvavat vuosi vuodelta ja etenkin syrjäytymisriskissä olevilla nuorilla on vaara ajautua päihderiippuvuuteen ja rikoskierteeseen.
Huumausaineisiin kuoli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 287 henkilöä, mikä on 29 enemmän kuin edellisenä vuonna. Nuorten osuus on edelleen erittäin hälyttävä, sillä alle 30-vuotiaita kuoli vuonna 2021 sata henkilöä – se on noin kaksi ihmistä viikossa.
”Tavoitteeni on haastatella poliittisten puolueiden edustajia ennen vaaleja ja kysyä keskeisiä kysymyksiä liittyen ensi hallituskauden päihdepolitiikkaan. Julkaisen haastattelut somekanavillani ja haastankin nyt poliittiset päättäjät keskustelemaan päihde- ja mielenterveyspalveluista kanssani: Mitä aiomme tehdä, jotta saamme tilanteen paranemaan”, Lääkäri Atte kysyy.
Atte Virolainen erityispätevöityy päihdelääketieteeseen ja kerää siihen liittyviä palveluita toimimalla vankilalääkärinä. A-klinikkasäätiö ja Virolainen pilotoivat loka-joulukuussa 2022 yhteistyötä, jonka tavoitteena oli auttaa nuoria päihteiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä ensisijaisesti sosiaalisessa mediassa. Yhteistyö jatkuu tiiviinä myös vuonna 2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Atte VirolainenA-klinikkasäätiö / Somelääkäri
Puh:044 540 9691yhteydenotot@laakariatte.comHanna PaikkalaHankepäällikköA-klinikkasäätiö
Puh:045 3318 079hanna.paikkala@a-klinikka.fiTarja VirolainenViestintäpäällikköA-klinikkasäätiö
Puh:+ 358 50 4435 116tarja.virolainen@a-klinikka.fiTietoja julkaisijasta
Ratamestarinkatu 7 A
00520 Helsinki
tiedotus@a-klinikka.fihttp://www.a-klinikkasaatio.fi
A-klinikkasäätiö on addiktioiden asiantuntijaorganisaatio, jonka tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihde- ja riippuvuushaittoja. Rakennamme inhimillisempää yhteiskuntaa ja keskitymme toiminnassamme etenkin kohtaavaan työhön, verkkoauttamiseen ja addiktiotutkimukseen. A-klinikkasäätiö on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen järjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta A-klinikkasäätiö
A niin kuin addiktio -podcastin uusi kausi: vahva kannanotto päihdepolitiikkaan26.9.2024 08:03:39 EEST | Tiedote
A-klinikkasäätiön A niin kuin addiktio -podcastsarjan toinen kausi pureutuu ajankohtaisiin päihdepolitiikan kysymyksiin. Kaudella käsitellään alkoholisääntelyn vaikutuksia lapsiin, valvottujen käyttöhuoneiden roolia nuorten huumekuolemien ehkäisyssä sekä psykedeelejä riippuvuushoitona. Keskusteluissa mukana alan asiantuntijat ja kokemusasiantuntijat.
Haavoittuvassa asemassa olevien nuorten sosiaalista kuntoutusta kehitettävä – uusi tutkimushanke käynnistyy13.9.2024 14:01:11 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt yliopistotasoisen sosiaalityön tutkimusrahoituksen A-klinikkasäätiön johtamalle HANSKU-hankkeelle. Tutkimuksessa selvitetään haavoittuvassa asemassa olevien nuorten sosiaalisen kuntoutuksen tarpeita ja toteutumista hyvinvointialueilla.
KUTSU: Haittoja vähentävä työ käytännössä – ratkaisuja ja konkretiaa 25.9.6.9.2024 09:28:15 EEST | Kutsu
Ymmärrä ja koe, miltä näyttää kaupunki päihdeaddiktion kanssa. Onnistuisitko Sinä pääsemään esteiden yli vieroitukseen?
Lahjoita lämpöä -kampanja auttaa vähävaraisia ja asunnottomuutta kokevia ihmisiä2.9.2024 09:27:26 EEST | Tiedote
A-klinikkasäätiö ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry käynnistävät jälleen vuosittaisen Lahjoita lämpöä -kampanjan, jossa kerätään lämpimiä vaatteita, kuten lapasia, villasukkia ja muita neuleita asunnottomuutta kokeville ihmisille. Kampanjan avulla järjestöt tukevat heikommassa asemassa olevia erityisesti talvikauden lähestyessä.
Väitös: Päihdekuntoutus ja vankila tiiviimmin yhteydessä toisiinsa31.5.2024 00:01:00 EEST | Tiedote
Huumeidenkäytön normalisoituminen ja rankaisujärjestelmän aiempaa kuntouttavampi rooli ovat lähentäneet päihdehoito- ja vankilainstituutioita. Toisaalta rikollisuutta tulisi käsitellä päihdehoidossa systemaattisemmin, koska merkittävällä osalla päihdehoidon asiakkaista on vankilatausta ja he ovat suuressa riskissä joutua vankilakierteeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme