Hirvenmetsästyksen tulos Satakunnassa
Kauden kokonaissaaliista noin 47 % oli vasoja, ja kaadetuista aikuisista hirvistä noin 53 % oli uroksia. Myönnetyistä pyyntiluvista käytettiin 81 %. Pinta-alaan suhteutettuna eniten hirviä kaatui perinteiseen tapaan Satakunnan pohjoisella rannikkoseudulla, jossa kaadettiin noin 3 hirveä 1000 hehtaaria kohti. Keskimäärin koko Satakunnan riistakeskusalueella saalistiheys oli 2,4 hirveä 1000 hehtaaria kohti.
Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan hirvikannan tiheys oli Satakunnassa vuonna 2022 keskimäärin alueellisen riistaneuvoston asettamien hirvitiheystavoitteiden mukainen. Luonnonvarakeskus tuottaa lähiaikoina arvion hirvikannan koosta ja rakenteesta tällä hetkellä.
Satakunnan toimialue on jaettu neljään hirvitalousalueeseen, ja alueella toimii noin 200 hirvieläimiä metsästävää seuraa ja seuruetta. Toimialueen noin 15 000:sta metsästyskortin lunastaneesta henkilöstä hirvieläinjahteihin osallistuu arviolta noin 6 000 henkilöä.
Liite: Hirvisaalis riistanhoitoyhdistyksittäin
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti ImpolaRiistapäällikkö, Satakunta
Puh:029 431 2321antti.impola@riista.fiReima LaajaRiistasuunnittelija, Satakunta
Puh:029 431 2322reima.laaja@riista.fiLiitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueeseen kuuluu Satakunnan maakunta sekä Kihniön, Parkanon, Ikaalisten, Hämeenkyrön, entisen Viljakkalan, Sastamalan ja Punkalaitumen kuntien alueet Pirkanmaalta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus – Satakunta
Hirvieläinten pyyntiluvat Satakunnassa3.7.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueelle on myönnetty tulevalle metsästyskaudelle pyyntilupia 2 179 kappaletta hirvelle, 11 940 kappaletta valkohäntäpeuralle ja 105 kappaletta kuusipeuralle. Yhdellä pyyntiluvalla voidaan kaataa yksi aikuinen hirvieläin tai kaksi vasaa.
Peura- ja kaurissaalis pieneni Satakunnassa9.3.2023 10:05:00 EET | Tiedote
Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueella kaadettiin päättyneellä metsästyskaudella 11 500 valkohäntäpeuraa.
Ilmoita suurpetohavainnosta petoyhdyshenkilölle13.12.2022 09:07:51 EET | Tiedote
Suomen suurpetokantojen kehitystä seurataan petoyhdyshenkilöverkoston avulla. Verkoston varmentamat havainnot muodostavat suurpetokantojen arvioinnin perustan. Ilmoittamalla oman havaintosi alueesi petoyhdyshenkilölle autat tarkentamaan kannanarviointia.
Hirvieläinten pyyntiluvat Satakunnassa8.7.2022 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueelle on myönnetty tulevalle metsästyskaudelle pyyntilupia 2476 kpl hirvelle, 13447 kpl valkohäntäpeuralle ja 91 kpl kuusipeuralle. Yhdellä pyyntiluvalla voidaan kaataa yksi aikuinen hirvieläin tai kaksi vasaa.
Valkohäntäpeurajahdissa työ jatkuu7.4.2022 09:00:00 EEST | Tiedote
Viime kauden metsästys pienensi valkohäntäpeurakantaa lähes kaikilla hirvitalousalueilla edelliseen vuoteen verrattuna. Aktiivista metsästystä tarvitaan myös tulevalla metsästyskaudella asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi tiheän peurakannan alueella.