Vamia kouluttaa kestävän kehityksen tekijöitä kiertotaloutta pyörittämään
Vuonna 2018 voimaan astuneen uuden jätelain tavoitteena on edistää luonnonvarojen käytön kestävyyttä, vähentää jätteen määrää ja ehkäistä jätteistä aiheutuvaa haittaa terveydelle ja ympäristölle varmistamalla toimiva, säädelty ja turvallinen jätehuolto
Maaliskuun viimeinen päivä oli vuonna 2022 suomalaisten ylikulutuspäivä, johon mennessä olimme käyttäneet oman osamme maapallon luonnonvaroista. Näinhän tämä ei voi jatkua. Tällä hetkellä materiaalien hyödyntämisaste on Vaasan seudulla 35%. Energian (kaukolämmön ja sähkön) tuotantoon menee n. 64% ja vain noin prosentti jää kaatopaikkajätteeksi. Tämä ei kuitenkaan riitä. EU edellyttää materiaalien hyödyntämisasteen nostamista 65%:iin vuoteen 2030 mennessä.
- Tätä tavoitetta ei saavuteta ilman ammattitaitoisia tekijöitä ja tietoisuuden parantamista, painottaa Vamian kestävän kehityksen opettaja Esa Kankaanpää.
Ympäristönhuoltajia tarvitaan jätehuollon laitosten lisäksi mm. teollisuuden, kuntien ja kaupunkien, yhdistysten, liikenteen ja rakentamisen palvelukseen. Materiaalien käsittelyn ja jätehuollon valvonnan lisäksi ympäristönhuoltaja voi opastaa kierrätykseen liittyvissä kysymyksissä.
- Aina ei riitä, että asiakkaat - tavalliset kuluttajat, teollisuuslaitokset tai kiinteistöyhtiöt - tietävät, miten jätteet tulisi kierrättää. Heidän on myös hyvä ymmärtää miksi ja miten materiaalit jatkavat elämäänsä ympäristöä kuormittamatta, muistuttaa Esa.
Yksi ympäristönhuoltajien mahdollisista työllistäjistä on Ab Stormossen Oy, joka vastaa kuuden pohjalaisen omistajakuntansa jätehuollosta. Yhtiön suuri jätekeskus sijaitsee Koivulahdessa. Lisäksi kuntalaisia palvelee 12 hyötykäyttöasemaa, puutarhajäteasema ja ekopisteet.
- Vastaanotamme yli 105.000 asukkaan yhdyskuntajätteet. Kierrätämme materiaalit ja hyödynnämme polttojätteen Westenergyn kaukolämpö- ja sähköntuotannossa. Käsittelemme myös biojätteet ja lietteen, joista tuotamme ravinteikasta kompostimultaa ja liikennebiokaasua. Tuottamallamme biokaasulla Vaasan linja-autotkin, eli Liftit, huristelivat viime vuonna yli 1.000.000 km 90% fossiilista polttoainetta puhtaammin, laskeskelee Stormossenin palvelupäällikkö Timo Lehtola.
Perustutkinnon jälkeen ympäristönhuoltaja voi täydentää osaamistaan ammattikorkeakoulussa ympäristötekniikan alalla ja jatkaa halutessaan jopa yliopistolliseen tutkintoon asti.
- Ympäristölainsäädäntö ei tästä enää kevene. Muutoksentekijöitä tarvitaan kaikilla asteilla. Ympäristönhuoltajat toteuttavat käytännössä erittäin arvokasta työtä – työtä, jolla on aidosti merkitystä, korostaa Timo.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vamia tarjoaa ammatillista koulutusta nuorille, aikuisille ja yrityksille - myös oppisopimuksella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vamia
VAMIA tilldelades priset för Arrangör av utbildning inom bilbranschen20.9.2024 13:30:00 EEST | Tiedote
Framtidens experter inom bilbranschen säkerställs genom långsiktigt samarbete mellan företag och utbildningsinstitutioner.
VAMIA palkittiin Autoalan koulutuksen järjestäjä -palkinnolla20.9.2024 13:30:00 EEST | Tiedote
Autoalan tulevaisuuden osaajat varmistetaan pitkäjänteisellä yritys-oppilaitosyhteistyöllä.
Vamialla alkaa uusi Muistihoitaja tutkinnon osa – uusinta tietoa muistisairaiden kanssa työskenteleville30.1.2024 10:21:28 EET | Tiedote
Suomessa arvioidaan olevan yli 190 000 muistisairasta henkilöä, joista noin 14 500 sairastuu vuosittain. Ikä ei ole ainoa tekijä, sillä myös 35—65-vuotiaiden joukossa yli 7000 henkilöllä on todettu etenevä muistisairaus (THL). Muistisairauksien lisääntyessä sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan lisää osaamista. Tähän vastaa Vamian uusi Muistihoitaja tutkinnon osa -koulutus, joka tarjoaa hoitajille laajasti uutta tietoa sekä käytännön menetelmiä muistisairaiden hoitoon.
Vamian teknologia-alojen uudistetussa täsmäpäivässä 9-luokkalaiset pääsevät tutustumaan jatko-opintopolkuihin ja uratarinoihin7.11.2023 07:00:00 EET | Tiedote
Vamian Sampo-kampuksella järjestetään tiistaina 21.11. uudistettu täsmäpäivän 9-luokkalaisille teknologia-alan ammatillisista opinnoista, VAMK-väylästä ja korkeakouluopinnoista kiinnostuneille. Täsmäpäivä järjestetään valtakunnallisena TeknologiaTiistai -päivänä, joka on ammattioppilaitosten ja teknologiayritysten yhteinen tapahtumapäivä.
Vamias nya modell RestaurangPRAO är ett ypperligt tillfälle för unga att prova på restaurangbranschen26.10.2023 08:36:17 EEST | Pressmeddelande
RestaurangPRAO (praktisk arbetslivsorientering på restaurang) är en ny modell vars planering inleddes inom Vamias turismservice i våras tillsammans med lärarna och studerandehandledarna. Idén härstammar från att man inom den yrkesinriktade utbildningen vill öka ungas intresse för restaurangbranschen. Som tidpunkt valdes Prao-veckorna, då elever i åk 7–9 har ett ypperligt tillfälle att få prova på restaurangbranschen och se arbetslivet. Vid genomförandet av RestaurangPRAO har man utnyttjat erfarenheterna av TeknoTET, som ordnades på Sampocampus för elever i åk 7–9. - Vi funderade att kunde inte också vi klara av det här. Vi utgick ifrån ett ganska litet antal när vi genomförde idén. Hittills har tre platser per vecka räckt till, och ännu har vi inte behövt säga till någon att hen inte ryms med. Prao-veckorna under hösten är tio, vilket innebär att det finns plats för trettio unga och under våren ännu ett tjugotal till, berättar lärarteamet. I RestaurangPRAO får eleven under en vecka bek
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme