Diakonissalaitos aloittaa tulevaisuuskeskustelut: ”Tulevaisuusvalta ei saa olla harvainvaltaa”
![”Kaikille hyvän ja ihmisarvoisen tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan ajatuksia yhteiskunnan joka laidalta. Asiantuntijapuhe ei riitä. Siksi olemme aloittaneet Diakonissalaitoksella tulevaisuuskeskustelut, joihin kutsumme kaikki halukkaat toimipisteemme ympäri maan”, Diakonissalaitoksen yleishyödyllisen toiminnan johtaja Maija Hyle sanoo. Kuva: Svante Gullichsen](/data/images/00433/a87cedbb-d827-492f-b196-8758671fbfb3-w_720.jpg)
Tulevaisuuskeskustelu on viime vuosina laajentunut tutkijaseminaareista monenlaisten organisaatioiden arkeen. Megatrendeistä, heikoista signaaleista ja erilaisista tulevaisuusskenaarioista keskustellaan niin yritysten, julkisen sektorin kuin järjestöjenkin työtä kehitettäessä. Suunta on oikea, mutta tahti ja syvyys eivät ole riittäviä.
”Demokratia on hauras. Emme voi enää Diakonissalaitoksella suhtautua huolettomasti siihen, miten polarisoitunutta ihmisten osallistuminen nykyään on. Tai kääntäen, miten vaikeaksi tulevaisuudesta käytävään keskusteluun osallistuminen on muille kuin asiantuntijoille tehty”, sanoo Diakonissalaitoksen yleishyödyllisen toiminnan johtaja Maija Hyle.
”Kaikille hyvän ja ihmisarvoisen tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan ajatuksia yhteiskunnan joka laidalta. Asiantuntijapuhe ei riitä. Siksi olemme aloittaneet Diakonissalaitoksella tulevaisuuskeskustelut, joihin kutsumme kaikki halukkaat toimipisteemme ympäri maan”, Hyle sanoo.
Tulevaisuuskeskusteluja käydään ns. Ilmiöasemilla, joita pystytetään ensivaiheessa vähintään 12 toimipaikkaan. Keskustelujen tulokset kootaan yhteen ja analysoidaan jatkokäyttöä varten. Yhteenveto keskustelujen tuloksista toimitetaan valtiovarainministeriön käyttöön, ja aineistoa hyödynnetään esimerkiksi Avoimen hallinnon toimintaohjelman suunnitellessa omaa toimintaansa kansalaisten kanssa. Tuloksia hyödynnetään myös Diakonissalaitoksen omassa vaikuttamistyössä, sekä kehittämishankkeiden suunnittelussa.
”Avoin hallinto -työn tehtävänä on muun muassa varmistaa, että kaikilla on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa haluamallaan tavalla. Ilmiöasemat ovat valtiovarainministeriölle arvokas väylä saada yhteys ihmisiin, joita ei perinteisillä avoimilla tilaisuuksilla tavoita”, toteaa valtiovarainministeriön hallintopolitiikkayksikön päällikkö Katju Holkeri.
”Valtiovarainministeriöllä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että kerätty tieto saavuttaa päätöksentekijöitä, kehittäjiä ja virkamiehiä julkisessa hallinnossa”, Holkeri sanoo.
Tulevaisuus ei ole vaikea aihe
”Haluamme viedä tulevaisuuskeskustelun sinne, missä ihmiset ovat, esimerkiksi matalankynnyksen kansalaistoiminnan keskuksiimme D-asemille, korvaushoitoyksiköihimme, vammaisten ja kehitysvammaisten asumispalveluihimme, Vamos-nuortenpalveluihimme ja vaikkapa yksin alaikäisinä turvapaikanhakijoina Suomeen tulleiden Olohuoneelle”, kertoo asiantuntija Maiju Lehto.
Tulevaisuuskeskustelua käydään usein vaikein termeihin, joihin saattaa olla haastava tarttua. Myös aiheet saattavat olla liian kaukana ihmisten arjesta. Diakonissalaitoksen keskusteluissa kieleen kiinnitetään erityistä huomiota.
”Tulevaisuus ei itsessään ole vaikea aihe. Mietimme keskusteluissa esimerkiksi sitä, mitä omaan hyvään arkeen kuuluisi tulevaisuudessa. Ja mitä ihminen ajattelisi tarvitsevansa, jotta hyvä arki voisi toteutua”, Lehto sanoo.
”Emme kaihda vaikeita aiheita tai suuria huolia, mutta pääpaino keskusteluissa on toivottavassa tulevaisuudessa”, Maiju Lehto sanoo.
Diakonissalaitoksella on vahva tausta dialogien järjestäjänä ja erilaisten ihmisten yhteen tuojana. Nyt tulevaisuuskeskusteluja järjestetään määrätietoisesti pidemmälle tulevaisuuteen katsoen ja monenlaisissa yksiköissä yhtä aikaa.
Diakonissalaitoksen Ilmiöasema-tulevaisuuskeskusteluja käydään alkuvuodesta 2023. Ensivaiheessa Diakonissalaitoksen yhteistyökumppanina on Ellun Kanat Oy sekä valtiovarainministeriön Avoin Hallinto. Tuloksia on luvassa kevään aikana. Tämän jälkeen tulevaisuustyö jatkuu ja laajenee.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maija HyleYleishyödyllisen toiminnan johtaja
Puh:+358 50 434 1123maija.hyle@hdl.fiJenni SarolahtiViestintäpäällikkö
Diakonissalaitoksen yleishyödyllinen toiminta (mm. nuoret, etsivä katutyö, paperittomat, kidutettujen kuntoutus, Itä-Euroopan liikkuva väestö, kansalaistoiminta)
Kuvat
![”Kaikille hyvän ja ihmisarvoisen tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan ajatuksia yhteiskunnan joka laidalta. Asiantuntijapuhe ei riitä. Siksi olemme aloittaneet Diakonissalaitoksella tulevaisuuskeskustelut, joihin kutsumme kaikki halukkaat toimipisteemme ympäri maan”, Diakonissalaitoksen yleishyödyllisen toiminnan johtaja Maija Hyle sanoo. Kuva: Svante Gullichsen](/data/images/00433/a87cedbb-d827-492f-b196-8758671fbfb3-w_240.jpg)
![”Jos demokratia halutaan pelastaa, tulevaisuusvalta ei saa olla harvainvaltaa. Yhteiskunnalliseen keskusteluun on saatava mukaan myös haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä”, sanoo Diakonissalaitoksen Maija Hyle. Kuva: Kiira Suoranta, Diakonissalaitos](/data/images/00291/dc82ab52-cb97-45c4-b6c8-2194717f282e-w_240.jpg)
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos tekee rohkeasti työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. 155-vuotias säätiö tarjoaa yhdessä sen Rinnekodit-palveluliiketoiminnan kanssa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluja erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Olemme mukana myös koulutustoiminnassa. Toimimme valtakunnallisesti ja olemme merkityksellinen työpaikka 3 200 ammattilaiselle. Yhteiskunnallisena säätiökonsernina rakennamme oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Toiminnasta syntyvä tuotolla tuemme kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevia. Kaiken toimintamme keskiössä on ihminen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Diakonissalaitoksen maahantulijoiden päiväkeskukset Hirundo ja Al Amal muuttavat Helsingin Herttoniemeen3.7.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Itä-Euroopan liikkuvan väestön päiväkeskus Hirundo ja paperittomien päiväkeskus Al Amal muuttavat yhteisiin tiloihin Helsingin Herttoniemeen Sahaajankadulle. Talo kokoaa Diakonissalaitoksen maahantulijoiden palvelut yhteen osoitteeseen.
Raportti: Oikeus luontoon ja ympäristöä koskevaan keskusteluun kuuluu kaikille2.7.2024 09:02:00 EEST | Tiedote
Diakonissalaitos loi uudenlaista mallia osallisuuden lisäämiseksi vastuullisuustyössä. Keväällä järjestetyissä tulevaisuustyöpajoissa asiakkaamme pohtivat ympäristön ja luonnon merkitystä hyvässä elämässä sekä ympäristöön liittyviä tulevaisuuden toiveita. Nyt julkistettuun raporttiin on koottu pilottihankkeen keskeiset tulokset.
26.6. on kansainvälinen päivä kidutuksen uhrien puolesta – kokosimme kuusi kysymystä ja vastausta kidutuksesta24.6.2024 18:30:34 EEST | Tiedote
Keskiviikkona 26.6. vietetään YK:n kansainvälistä päivää kidutuksen uhrien puolesta. Suomessa elää tuhansia kidutusta kokeneita pakolaisia. Diakonissalaitoksen Psykotraumatologian keskus on kuntouttanut kidutuksen uhreja kolmenkymmenen vuoden ajan.
Uusi Näkymättömät-ohjelma syventyy yhteiskunnan ydinongelmiin – osallisuuden puuttuminen tulee kalliiksi30.5.2024 16:27:14 EEST | Tiedote
STEA-rahoitteinen Näkymättömät-ohjelma on käynnistynyt keväällä 2024. Kolmevuotisen ohjelman tarkoituksena on nostaa esiin yhteiskunnassa piiloon jääviä ilmiöitä ja ääniä.
Tutkimus: Etsivä katutyö tuo apua ja toivoa, sekä vähentää palveluiden häiriökysyntää24.5.2024 11:44:31 EEST | Tiedote
Etsivä ja jalkautuva päihde- ja mielenterveystyö vähentää sotepalveluihin kohdistuvaa ns. häiriökysyntää, ja tuo kaivattua inhimillisyyttä yhteiskunnan syvimmässä marginaalissa elävien elämään. Työtä tehdään kadulla kohdattavien ihmisten ehdoilla, ja sitä leimaa korkea ammatillisuus, todetaan tutkija Jenni Mäen juuri julkaistussa selvityksessä, jossa tutkittiin vuodesta 2019 alkaen toimineen Tukialus-hankkeen työtä ja sen vaikutuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme