Maa- ja metsätalousvaliokunnan sd-edustajat: Eläinten hyvinvointilaki tekee ison harppauksen eläinten oikeuksissa
– Eläimiin liittyvät asiat ovat aina tunteita herättäviä ja niin oli nytkin. Tuotantoeläinten kohtelu ei ole tuottajille eikä kuluttajille yhdentekevää, vaan lähtökohtaisesti ihmisen käytössä olevaa eläintä tulee arvostaa ja kunnioittaa ja mahdollistaa sen lajityypillinen käyttäytyminen. Lemmikkibuumi taas on tuonut jalostukseen ja kauppatapoihin ns. pentutehtailun muodossa ikäviä sivuvaikutuksia, joita pyritään nyt suitsimaan esimerkiksi laajentamalla eläinlääkäreiden ilmoitusvelvollisuutta hyvinvointiongelmia kohdatessa sekä rajoittamalla pentujen tuontia ulkomailta. Myös luonnonvaraisten eläinten kohtelua tarkennetaan niin ikään laissa. Toisaalta ihmisistä huolehtiminen mahdollistaa sen, että jaksetaan huolehtia myös eläinten hyvinvoinnista, pohtii kansanedustaja Piritta Rantanen.
Merkittävimmät uudistukset liittyvät tuotantoeläimien pysyviä pitopaikkoja koskevaan säätelyyn. Niille voidaan asettaa tilapäisiä pitopaikkoja tiukempia vaatimuksia. Jatkossa nisäkkäillä ja linnuilla tulisi olla pysyvissä pitopaikoissaan vettä saatavilla jatkuvasti eli ne voivat juoda halutessaan. Eläintä ei voi pääsääntöisesti kytkeä pysyvässä pitopaikassa enää jatkuvasti kiinni eikä sen liikkumista saa jatkuvasti rajoittaa siten, ettei se pysty kääntymään ympäri.
Laki määrää myös eläinten puuduttamisesta kivuliaissa toimenpiteissä ja kieltää eläimille kipua tuottavat välineet kuten koirien piikki- ja sähköpannat.
– Nämä uudistukset istuvat hyvin ihmisten oikeustajuun ja myös tuottajia on säännöksissä kuultu tarkoin. Muutoksien tarpeeksi pitkät siirtymäajat takaavat tuottajille mahdollisuuden sopeuttaa tiloja niin, etteivät kustannukset kasva kohtuuttomasti. Huoli suomalaisen eläintuotannon tilasta ja tämän säätelyn vaikutuksista siihen on ollut myös valiokunnan tarkan punninnan kohteena, muistuttaa kansanedustaja Seppo Eskelinen.
Uuden lain perusteluiden mukaisesti eläinten kunnioittamisen taustalla on ajatus siitä, että eläimellä on itseisarvo eli eläin on arvokas sinällään riippumatta sen välinearvosta ihmiselle.
– Esimerkiksi lailla nyt vahvistetaan eläintarhojen roolia luonnonvaraisen eläimistön ja luonnon monimuotoisuuden suojelussa ja jatkossa eläintarhojen olisi osallistuttava nykyistä useampiin suojelutehtäviin, kuten tutkimukseen ja eläinlajeja koskevaan tietojen vaihtoon, sanoo kansanedustaja Raimo Piirainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piritta RantanenKansanedustaja
Puh:050 545 1123Raimo PiirainenKansanedustaja
Puh:050 512 1587Seppo EskelinenKansanedustaja
Puh:050 514 3350Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Piritta Rantanen: Purran ja Orpon oikeistohallitus ei piittaa kansalaisten huolista8.1.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Kansalaisten eriarvoistuminen ja tuloerojen kasvu on suomalaisten suurin huolenaihe, mutta perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra keskittyy turvaamaan hyvätuloisten aseman, sanoo Piritta Rantanen.
SDP:n Harakka: Tsunamista kaapelirikkoon: Viranomaisten yhteistyö on harpannut 20 vuodessa28.12.2024 12:58:31 EET | Tiedote
Kaksi joulunpyhien draamaa 20 vuoden välein osoittaa, kuinka merkittävästi viranomaisten yhteistyö on Suomessa kehittynyt. Tapaninpäivän tsunami 2004 johti yhteistoiminnan tiivistymiseen, jonka ansiosta joulupäivän 2024 kaapelirikosta epäilty laiva saatiin ripeästi tutkittavaksi.
SDP:n Viitanen ja Räsänen: Orpon-Purran hallitus on tavallisten suomalaisten himoverottaja!19.12.2024 17:01:36 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän valtuuskunnan uusi selvitys kertoo, että tavallisen keskituloisen palkansaajan ja eläkkeensaajan verotaakka on ensi vuonna korkeimmalla tasolla kuin kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. Samaan aikaan ministerien tuloluokkaan on tehty historiallisen suuret veronkevennykset.
SDP:n Mika Kari: Turvallisuusympäristömme muutos luo paineita puolustusselonteolle ja maanpuolustuksen kehittämiselle19.12.2024 15:19:57 EET | Tiedote
Tänään hallitus on antanut eduskunnalle puolustusselontekonsa. Selonteon valmistelun parlamentaarisen seurantaryhmän varapuheenjohtajana toiminut kansanedustaja Mika Kari (sd.) pitää tärkeänä, että uusi selonteko linjaa laaja-alaisesti Suomen puolustuksen kehittämisestä osana puolustusliitto Naton pelotetta ja puolustusta pitkälle 2030-luvulle uudessa turvallisuusympäristössä.
SDP:n Viitanen ja Kymäläinen: Hallitus viittaa kintaalla ikäihmisten ja opiskelijoiden asumistarpeille ja seuraa sivusta rakennusalan ahdinkoa18.12.2024 17:00:30 EET | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaoston sd-ryhmän jäsenet, kansanedustajat Pia Viitanen ja Suna Kymäläinen katsovat hallituksen ensi vuoden talousarviossa valinneen olla piittaamatta erityisryhmien asumistarpeista ja rakennusalan kriisistä. – Hallitus kääntää Suomen asuntopolitiikkaa väärään suuntaan tilanteessa, jossa rakennusalalla ei riitä töitä eikä kohtuuhintaista asumista tarvitseville koteja, demariedustajat kiteyttävät.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme