Avanza syrjäytti Ikean Ruotsin maineikkaimman yrityksen paikalta

Tutkimuksessa selvitettiin ruotsalaisten näkemyksiä maan maineikkammista ja heikkomaineisimmista yrityksistä. Edellisen tutkimuskierroksen maineikkaimpina palkitut yritykset IKEA ja Spotify onnistuivat nostamaan mainettaan merkittävästi.
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä t-media.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
IKEA nousi jo ennestään vahvasta maineen keskiarvosanasta 4.05 arvosanaan 4.18 ja Spotify nosti mainettaan arvosanasta 3.93 arvosanaan 4.05. Vaikka ruotsalaiset arvioivat molempien yritysten maineen erinomaiselle tasolle, kirkkaimman sijan vei finanssitoimija Avanza, joka arvioitiin nyt Ruotsin maineikkaimmaksi yritykseksi huomattavan korkealla arvosanalla 4.19 (asteikolla 1–5).
“Ruotsin viime vuosien voimakas talouskasvu ja pörssi-innostus ovat vaikuttaneet Avanzan kasvuun ja maineen rakentumiseen. Ylipäätään kiinnostus yritysten taloudelliseen menestykseen on vahvistunut, mikä on vaikuttanut positiivisesti sekä talousmielikuviin että mainekeskiarvoihin”, ruotsalaisen viestintätoimisto Comman perustaja Ingrid Landahl sanoo.
Ruotsin alkoholimonopoli Systembolaget sijoittui kärkikolmikon jälkeen neljänneksi keskiarvolla 3.99. Avanzan ohella Tesla onnistui nousemaan uutena tulokkaana kymmenen parhaan yrityksen joukkoon.
Huonomaineisen yrityksen johtaminen on vaikeampaa ja kalliimpaa
Kymmenen huonomaineisimman yrityksen joukossa on viisi uutta tulokasta: Telia, Amazon, Shell, Kronfågel sekä hoivatalo Attendo.
“Tutkimuksen esivaihe toteutettiin kesällä, jolloin sekä Attendo että Kronfågel esiintyivät uutisissa kielteisessä valossa. Syksyllä toteutetun varsinaisen Luottamus&Maine-tutkimuksen tulokset osoittavat, että Attendon ja Kronfågelin mediajulkisuuden vaikutukset eivät jääneet hetkellisiksi ilmiöiksi, vaan kolaus näiden maineelle oli merkittävä”, T-Median toimitusjohtaja Harri Leinikka sanoo.
“Maineen laskun myötä kansalaisten tuki näitä yrityksiä kohtaan heikkenee. Ilmiö vaikuttaa heikentävästi työvoiman saatavuuteen, kykyyn palvella asiakkaita, innostaa sijoittajia ja ylläpitää eettismoraalista toimilupaa. Huonomaineisen yrityksen kehittäminen tulee merkittävästi vaikeammaksi ja kalliimmaksi, kun toimintaedellytykset heikkenevät. Vastaavasti hyvämaineiset yritykset saavat parempia työntekijöitä, asiakkaiden suositukset, sijoittajien kiinnostuksen ja yhteiskunnan tuen puolelleen”, Leinikka jatkaa.
Maailman suosituimpiin musiikin suoratoistopalveluihin lukeutuva ruotsalaisyhtiö Spotify on saanut negatiivista julkisuutta tutkimuksen tiedonkeruun jälkeen. Spotify on ollut musiikkimaailman huomion keskipisteessä erityisesti alkuvuodesta 2022 suoratoistokorvauksiin, podcastien sisältöön sekä keksittyihin artisteihin liittyvissä tapauksissa.
“Spotify on vielä hyvällä paikalla tässä tutkimuksessa, jossa arviot tehtiin syksyn aikana. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Jos viimeaikainen turbulenssi on jättänyt pysyvän vaikutuksen, se näkyy seuraavassa mittauksessa”, Leinikka täydentää.
Näin tutkimme
Ruotsin Luottamus&Maine 2021 -tutkimuksessa selvitettiin ruotsalaisten käsityksiä maassa toimivien yritysten maineesta. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15-65-vuotiaat ruotsalaiset valtakunnallisesti.
Tutkimus suoritettiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe toteutettiin kesäkuussa 2021, jolloin vastaajia pyydettiin nimeämään ne yritykset, joilla heidän mielestään on Ruotsin korkein ja heikoin maine. Lokakuussa vastaajapaneeli arvioi tarkempia kysymyksiä kolmestakymmenestä eniten mainintoja saaneesta yrityksestä. Tässä vaiheessa yhteensä 2 785 ruotsalaista arvioi yritysten mainetta kahdeksalla eri osa-alueella: hallinto, talous, johtaminen, innovatiivisuus, vuorovaikutus, tuotteet & palvelut, työpaikka ja vastuullisuus.
Top-listalla on kymmenen hyvämaineisimman ja heikoimman maineen omaavaa yritystä.
Ruotsalainen viestintätoimisto Comma on T-Median yhteistyökumppani ja asiantuntija Ruotsin vuosittaisessa suuren yleisön tutkimuksessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri Leinikka, toimitusjohtaja, T-Media
p. 040 505 5001
Sari Maunula, tutkimusjohtaja, T-Media
p. 050 409 1543
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
T-Media on Suomen johtava maineen tutkimiseen sekä strategiseen neuvonantoon keskittynyt yritys. Käytämme liikkeenjohtamisen teoriaan ja tilastotieteeseen perustuvia työkaluja, jotka todentavat maineen liiketoimintavaikutukset. Olemme tehneet yli 2000 Luottamus&Maine-tutkimusta yli 40 maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta T-Media Oy
Turvallisena ja viihtyisänä koettu Kuopio nosti vetovoimaansa eniten – Tampereen suosio jatkuu2.4.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Turvallisena ja viihtyisänä koettu Kuopio on kasvattanut eniten vetovoimaansa Suomen kymmenen suurimman kaupungin joukossa. Tampere on edelleen Suomen vetovoimaisin, pääkaupunkiseutu on asukkailleen mainettaan parempi.
S-Pankki on finanssialan maineikkain – hyvä maine suojelee Nordnetin kriisissä5.3.2025 00:01:00 EET | Tiedote
T-Median toteuttama finanssialan yritysten Luottamus&Maine-tutkimus paljastaa, että finanssialan hyvämaineisin yhtiö on S-Pankki. Nordnetin palvelukriisi ei näy vielä tuloksissa. Yritysten maine vaikuttaa vahvasti suomalaisten käytökseen, kuten luottamukseen, alan yrityksiä kohtaan.
Förtroendestudie i dagligvaruhandeln: ICA tappar anseende medan Willys och Lidl klättrar21.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote
En ny studie från Reputation and Trust Analytics visar ett tydligt skifte inom svensk dagligvaruhandel. ICA, länge branschens mest ansedda aktör, tappar i anseende och faller till fjärde plats. Samtidigt stärker lågpriskedjor som Willys och Lidl sina positioner. Willys toppar listan, följt av Hemköp och Lidl.
De mest och minst ansedda nordiska företagen undersökta – Temu och Shein i botten18.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Pressmeddelande, 18.2.2025, fri för publicering kl. 00.01 GMT +2 Temu och Shein är bland de minst ansedda företagen i alla nordiska länder, visar Reputation&Trust-studien som genomförts i Sverige, Norge, Finland och Danmark. IKEA är en evig favorit bland nordiska konsumenter.
Pohjoismaiden maineikkaimmat ja heikkomaineisimmat yritykset tutkittu – Temu ja Shein pohjalla18.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Temu ja Shein ovat kaikkien Pohjoismaiden huonomaineisimpia yrityksiä, paljastaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa toteutettu Luottamus&Maine-tutkimus. IKEA on Pohjoismaiden kuluttajien kestosuosikki – parasmaineiset suomalaisyritykset jäävät selvästi jälkeen pohjoismaisista verrokeistaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme