Pogostan Hiihto: Niina Virtanen ja Juho Neuvonen veivät 50 kilometrin voitot perinteisellä hiihtotavalla
Team Eduxin Niina Virtanen ja Hiihtokulma-joukkueen Juho Neuvonen olivat Ilomantsissa 44. kerran hiihdetyn Pogostan Hiihdon nopeimmat 50 kilometrin perinteisellä hiihtotavalla.
─ Meni oikein nappiin. Tänään valintana oli tasatyöntö. Tosi hyvin jaksoin. Osan jyrkimmistä tömpyröistä vähän kevensin ja tulin haarajuoksulla, mutta osan jaksoin hyvin työntääkin. Ei ollut mitään ongelmia jaksamisen kanssa, naisten sarjan voittaja Virtanen sanoi.
Toiseksi hiihti joensuulainen Wilma Jylhä ja kolmanneksi Lieksan Hiihtoseuran Marjut Turunen.
Ensikertalainen voittoon
Pogostan Hiihdon ensikertalainen Juho Neuvonen hiihti suurimman osan matkasta yksin.
─En ole ennen näin pitkää matkaa tasatyöntänyt. Vähän jännitti, kuinka aikaisin uskaltaa lähteä karkuun. Aika lailla yksikseen sai hiihdellä. Hieno reissu ja mahtava reitti, Hiihtokulma-joukkueessa hiihtänyt Neuvonen sanoi.
Päivän suoritus oli Neuvoselle harjoitus kauden viimeisiin kisoihin.
─50 kilometriä on hyvä harjoitus loppukauden karkeloita kohti ja ennen kaikkea Inarin SM-kilpailuihin sekä Rovaniemen Suomen Cupiin, jotka häämöttävät isompina tavoitteina.
Vapaan hiihtotavan 50 kilometrillä päivän nopein nainen oli Hiihtokulma-joukkueen Johanna Pykäläinen ja nopein mies Polvijärven Urheilijoiden Kari Heikura.
50 kilometrin lisäksi Pogostan Hiihdossa hiihdettiin 30 kilometriä sekä perinteisellä että vapaalla hiihtotavalla.
Tulokset ja lisätiedot:
- Pogostan Hiihdon 4.3.2023 tulokset.
- Pogostan Hiihdon tulokset lehdistömuodossa.
- Tapahtuman kotisivut.
- Sarjojen voittajien videohaastatteluja tapahtuman Facebook-seinällä ja Instagramissa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti ImmonenPogostan Hiihto, kilpailun johtajaIlomantsin Urheilijat ry
Puh:050-4690495Raija TahvanainenPuheenjohtajaIlomantsin Urheilijat ry
Puh:040 537 3293Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Ilomantsin Urheilijat ry on yleisseura, jossa voi harrastaa mm. hiihtoa, pesäpalloa, suunnistusta ja yleisurheilua.
Seuran perinteisiin vahvuuksiin kuuluu hiihto. Muun muassa valtakunnalliseksi vuoden maastohiihdättäjäksi valittu Pogostan Hiihto on Suomen itäisin massahiihto, joka on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1977.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilomantsin Urheilijat
Massahiihdoilla ja laturetkillä uudet ajankohdat – katso yli 20 tapahtuman päivämäärät28.10.2024 08:55:05 EET | Tiedote
Viime talveen verrattuna uuteen ajankohtaan muuttavat Pogostan Hiihto, Kolin Maisemahiihto ja Vuokatti Hiihto.
Niina Virtanen ja Heikki Isoranta voittoihin pyryjen Pogostalla23.3.2024 17:04:04 EET | Tiedote
Juha Jormanainen ja Johanna Pykäläinen voittivat vapaan hiihtotavan 60 kilometriä.
Vaaleanpunaiset vantaalaiset iskevät Pogostalla – huoltopisteellä mämmiä vai muroja?21.3.2024 13:31:35 EET | Tiedote
Äänekkäät ja näkyvät keski-ikäiset miehet uskaltavat hullutella, kun yhdessä tehdään.
Huijausyritys hiihtotapahtuman Facebook-sivuilla – ”Tekijät keksivät näitä jatkuvasti lisää”, sanoo poliisi8.3.2024 08:14:43 EET | Tiedote
Tapahtumien järjestäjät, viranomaiset tai muut asialliset tahot eivät kysy henkilötietoja tai pankkitunnuksia sähköpostilla, viestisovelluksilla tai puhelimessa, poliisista muistutetaan.
Mikko ”Peltsi” Peltola 50 vuotta: Juhlavastaanotto maaliskuussa ladulla18.1.2024 09:11:30 EET | Tiedote
Lahjatoiveena on, että kansa lähtee ladulle. Hiihtokampanjaan osallistuvien kesken syntymäpäiväsankari arpoo voittajalle tuulisuoja-alushousut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme